Hypnoterapeutti, NLP-valmentaja, parisuhdeasiantuntija Kati Niemi

Raha & Parisuhde: Rahariidat ja talousvaikeudet (10+ vinkkiä!)

Laita hyvä kiertoon!

* Tämä artikkelini sisältää sinulle hyödyllisiä, huolellisesti valitsemiani tuotteita, joista sinä saatat saada alennusta ja joista minä saatan saada kumppanilinkkikorvauksen.

46% pariskunnista raportoi rahan olevan suurin ongelma heidän avioliitossaan. “Raha ratkaisee”, sanotaan, mutta näinhän sen ei pitäisi olla… eihän? Erääntyivätkö teidänkin Visa-laskut taas ja edellisen kuukauden ostoksien selaaminen nostattaa ärsyyntymisen tunnetta puolisoa kohtaan, kun hän tuhlaa rahaa aivan turhiin asioihin? Entä oletko sinä taloudellisesti uskoton puolisoasi kohtaan välttelemällä velkatilanteenne kohtaamista ja piilottelemalla shoppailuterapiasi tämänviikkoisia löytöjä? 

Parisuhteet voivat olla hankalia jo muutenkin, mutta kun ongelmakuvaan lisätään vielä puolisoiden talousvaikeudet tai riitely rahasta, avioliitto (tai avoliitto-parisuhde) saattaa karahtaa karille. Raha voi sekä rikkoa parisuhteen että saada roikkumaan huonossa suhteessa vain rahan vuoksi, kuten monet tositarinat Rakkauden (r)evoluutio-kirjassani* kertoivat:

"Jotkut alttarilla aikoinaan toisiaan tahtoneet sanovat, että eroaisivat muuten, mutta eivät tahdo menettää osituksessa puolta omaisuudestaan. Osa näin sanovista suomalaisista tienaa kahden suomalaisen keskipalkan edestä. Ihminen on yllättävän taitava perustelemaan sosiaalisesti hyväksyttävän metodin itsensä myymiselle ja oman elämän orjakaupalle. Miltä tuntuukaan elää puolisonsa kanssa rahasta eikä rakkaudesta?"

Millainen raha-mindset, rahaan liittyvät uskomukset ja tottumukset aiheuttavat taloudellisia ongelmia ja riitaa rahasta teidän parisuhteessa?

Yksi avain onnellisempaan parisuhteeseen on se, että ensin ainakin tiedostaa, minkälaiset rahaan liittyvät käsitykset ja toimintatavat aiheuttavat riitoja yleensä muidenkin pariskuntien keskuudessa, eli se raha-asioissa ärsyttävästi toimiva oma puoliso ei välttämättä olekaan se outo lintu (ei raha-asioissakaan). Sen jälkeen voi katsoa myös konkreettisia keinoja, joilla vältetään ja tarvittaessa ratkaistaan rahariidat parisuhteessa:

Onnellinen rakkaussuhde on arvokas, ja elämä on liian lyhyt rahasta riitelyyn.

Talousvaikeudet ovat aina ratkaistavissa. Silloinkin kun tuntuu, että laskupino kasvaa kuukaudesta toiseen eikä tuloja tule silti sen enempää. Ahdistavasta tilanteesta päästäksenne, etsikää keinoja ratkaista rahahuolet samalla kun kehitätte huolien sietämisen toleranssianne (=resilienssiä) yhdessä puolisosi kanssa.

"Puolisoiden erilaisten rahankäyttötyylien ja -kohteiden lisäksi talousvaikeudet ovat ainakin joidenkin tilastojen mukaan melko yleinen syy eroon. Kannattaisiko rahan riittävyyden ja puolisoiden palkkatasojen analysoinnin sijaan katsoa kuitenkin suhteen varsinaisia osatekijöitä, joita toinen kiertää tuhlaamalla rahaa onnen ostamiseen tai välttelemällä keskustelua puolisonsa rahahuolista?Pieni ostosterapia voi piristää silloin tällöin, mutta pitkäkestoista täyttymyksen tunnetta siitä lienee turha hakea."

Kirja: Parisuhde, Eroaminen, Avioero

Rakkauden (r)evoluutio -kirja

* Kuunnellaksesi äänikirjana tai lukeaksesi Rakkauden (r)evoluutio -kirjan jopa täysin ilmaiseksi hyödynnä kumppanuuslinkkejä tällä sivulla. Suhde on ”ihan ok”, mutta jotain puuttuu – kannattaako erota

Tässä ovat pariskuntien yleisimmät rahaongelmat parisuhde-näkökulmasta katsottuna, sekä vinkit tämänkaltaisten rahariitojen välttämiseen ja ratkaisuun:

Rahariita #1 parisuhteessa: “Puoliso ei kerro rahankäytöstään minulle rehellisesti”

Jos ette puhu avoimesti talousasioista keskenänne, sitä voi kutsua jonkinasteiseksi taloudelliseksi uskottomuudeksi. Pettäminen raha-asioissa on joissain parisuhteissa yhtä yleistä kuin fyysinen tai romanttinen pettäminen toisissa liitoissa. Molempiin löytyy lukuisia koottuja selityksiä (romanttisen pettämisen kootut selitykset, lue täältä).

Jos valehtelet puolisollesi rahan käytöstäsi ja tuhlaamalla rahaa kasvatat sitä Visa-laskua, josta vähintään kuukausittain sitten riitelette, aiheutat kohtuuttoman, turhan taakan rakkauselämällesi. Mieti, mihin tarvitset uusia ostoksia? Onko uusi isompi ja hienompi talo oikeasti tarpeellinen? Entä se uusi auto, josta haaveilette? Tai mihin muuhun käytät rahaa?

Kun kasvatat yhteistä velkataakkaanne avioliiton tai avoliiton aikana, niin vaikka eroaisitte, veloista puolet (tai enemmänkin) seuraavat sinua mukanasi eron jälkeiseen sinkkuelämään tai uuden parisuhteesi rasitteeksi. Minkälaisesta unelmaelämästä sinä ihan oikeasti haaveilet? Unelmaelämäsi ei tarvitse maksaa yhtään enempää kuin ansaitset tulojakaan.

Puolisoiden välisten rahakiistojen #2: “Puolisoni ei kerro minulle paljonko hänellä on oikeasti velkaa yhteensä”

Jos aloitat parisuhteen aikuisiässä, sinulla ja puolisollasi on jo historiaa takananne – myös taloudellista velkahistoriaa. Tässä ei sinänsä ole mitään ongelmaa, kunhan molemmat kerrotte omista velkatilanteistanne ennen naimisiinmenoa.

Vaikka sopisitte esimerkiksi avioehdossa, että toinen ei joudu vastata toisen aikaisemmista veloista, vanhat velat tulee sitten maksettaviksi parisuhteen aikana eli toinen ei välttämättä pystykään osallistumaan yhteisiin asumis- ja ruokakuluihin tai matkustus- ja lahjakuluihin saman verran kuin itse.

Jos parisuhteen syventyessä ja yhteen muuttaessanne et paljasta omaa velkataakkaasi rehellisesti puolisollesi, tämä salailu voi kostautua myöhemmin. Pienikin epärehellisyys arassa asioissa (mitä raha-asiat monille pariskunnille on) voi kaataa sen suhteen, jota innoissasi lähdit rakentamaan ihastuksesi kanssa ja jossa kaikki näytti olevan hyvin. 

Jokainen ymmärtää, että toisella voi olla asunto-, auto- ja opintolainan lisäksi vaikkapa luottokorttivelkaa, mutta jos häpeilet oman velkatilanteesi avaamista liikaa, loppujen lopuksi pienetkin lainat voivat aiheuttaa suurta epäluottamusta ja siten myös eripuraa välillenne.

Ennen naimisiinmenoa listatkaa velkanne ja päättäkää yhdessä, miten saatte maksettua ne pois samalla, kun sovitte yhteisestä kulutusbudjetistanne. Jos olette jo naimisissa, tehkää sama harjoitus avoimin mielin ja silmin. 

Velat eivät pienene niitä peittelemällä, vai mitä? 🙂 

Raha-parisuhdeongelma #3: Ei osata tai jakseta kilpailuttaa lainoja, vaan vanhoja kalliita lainoja roikotetaan (ja sitten niistä kiukutellaan kumppanille…)

Kun et pelkää omia raha-asioitasi etkä peittele isojakaan rahahuoliasi tai pientä taloudellista epävarmuuttasi rakastavalta puolisoltasi, saatat saada vastalahjaksi suuren luottamuksen välillenne ja kenties myös hyviä rahavinkkejä puolisoltasi.

Voit myös lukea psykologi-psykoterapeutti Maarit Lassanderin mainion Rahaviisaus-kirjan, jossa puretaan rahaan liittyviä mielen rajoittavia uskomuksia ja ratkaistaan ongelmatilanteita. Löydät tämän ‘Rahaviisaus – Mitä jokaisen tulisi tietää rahasta ja mielen hyvinvoinnista’ -kirjan Rakkauden (r)evoluution kirjakauppakumppanilta Adlibrikseltä tai voit kuunnella sen äänikirjana ilmaiseksi hyödyntämällä BookBeatin ilmaisen kokeilujakson näiden *kuvalinkkien kautta:

Tiesithän jo paljonko voit säästää, kun esimerkiksi kilpailutat erilaiset lainasi tai yhdistelet muutamien satasten tai tonnien lainat (joissa jokaisessa kuukausittaiset palvelumaksut korkoineen) yhdeksi isommaksi lainaksi, jolla on järkevämpi takaisinmaksuaika kokonaistilanne huomioiden? 

Ethän siis kiinnitä huomiota vain korkoprosenttiin vaan myös lainan kk-palvelumaksuun, joka voi nostaa korkoprosenttia olennaisesti varsinkin pienessä lainan jäännössaldossa.

Keskitä kuukausitulosi kalliiden lainojen poismaksuun tai vaihda kalliiden lainojen tilalle pitkäaikaisempi, edullisempi laina, jossa on kohtuullinen kuukausierä. Älä nosta uutta pikkulainaa lainan päälle, vaan käytä luotettavia suomalaisia lainantarjoajia nimenomaan lainasaldosi järkeistämiseen ja siten nopeuta velkojesi poismaksua. 

On paljon fiksumpaa pitää 1 isompi laina kuin monta pientä.

Omasta kokemuksestani suosittelen sinulle tätä superhelppoa tapaa, jolla voit ratkaista rahahuolenne jo tänään:

Jos luulit, että lainojen kilpailutus on työlästä, niin se ei enää nykypäivänä pidä paikkaansa. Sinun ei tarvitse kirjautua eri pankkien sivuille ja kokeilla, saatko heiltä haluamasi lainan, sillä nykyisin on paljon helpompi ja nopeampi tapa saada hyvä lainatarjous useista pankeista kertaistunnolla

Hyödynnä 100% suomalaista, superhelppokäyttöistä Omalaina-kilpailutuspalvelua*, jonne laitat hakemasi lainasumman (100-60.000 euroa) ja haluamasi maksuajan (1-15 vuotta), ja saat nopeasti useiden pankkien hyvät tarjoukset – ja sitten vain valitset itsellesi edullisimman!

Lainojen kilpailutus netissä: Omalaina.fi -lainakilpailutus - Käyttäjäkokemuksia
Kokeile minkälaisia lainatarjouksia saat klikkaamalla tätä kuvalinkkiä*

*Omalainan kautta voit saada rahat tilille jopa saman päivän aikana, kun annat Omalaina-koontipalvelun etsiä sinulle parhaan lainan ilman vakuutuksia tai takaajia. Lisäksi kun otat lainan Omalainan kautta, heidän asiantuntijat seuraavat korkotasojen kehitystä ja voivat laittaa sinulle viestin, kun saisit aikaisemman lainasi uudelleen kilpailutettuna vieläkin edullisemmin! Saat siis Omalainasta käytännössä hyvän ilmaisen korkovahdin, jotta sinun ei tarvitse itse stressata muutosten seuraamisesta.

Laita raha-asiat kuntoon kerralla, pysyvästi – jo tänään:

Omalainan kautta saatavista lainoista osa on jopa sellaisia lainoja, joissa ei ole pakko maksaa lainanlyhennystä lainkaan vaan ainoastaan kuukausittaiset korot. Ne ovat ikäänkuin pysyvä pankkitililimiitti, josta maksat korkoa vain, kun sinulla on saldoa. 

Kun haet nämä kaikki monenlaiset lainavaihtoehdot kätevästi Omalaina-portaalin* kautta, näet saamistasi tarjouksista helposti myös nämä joustavat laina- ja luottolimiittivaihtoehdot ilman erillistä vaivannäköä.

Pelkkä hakemus ei sido sinua mihinkään eli voit hyvin kokeilla “kepillä jäätä” ja katsoa, minkälaisia tarjouksia saat. Ja lisäksi Omalaina-palvelun käyttö ei maksa sinulle mitään 🙂  Se on oikeasti ihan superhyvä suomalainen palvelu! 

Voin omasta kokemuksestani suositella lämpimästi tätä mainiota Omalaina-palvelua sinullekin, joka haluat järkeistää taloustilanteesi. Itse hain Omalainasta kodin remonttilainaa, ja tämä oli kyllä paras pankkipalvelukokemukseni omassa elämässäni tähän mennessä 🙂  

Pääset kokeilemaan Omalainaa ilmaiseksi suoraan tästä *linkistä:

Lainojen kilpailutus netissä: Omalaina.fi -lainakilpailutus - Käyttäjäkokemuksia
Kokeile minkälaisia lainatarjouksia saat klikkaamalla tätä kuvalinkkiä*

Kaukana mikään turha byrokratia, kun netin kautta sai kaiken hoidettua superhelposti, ja useista tarjouksista valitsemani remonttilainan sai myös maksettua takaisin ennenaikaisesti ilman lisämaksua. Kätevää, joustavaa ja mielenrauhaa tuovaa niiden varsinaisten remonttisotkujen keskellä! 🙂

Lainasotkujen vuoksi ei siis kannata omaa parisuhdetta stressata enää, kun voit tutustua tähän mainioon Omalaina-palveluun helposti nyt *tästä.

Yleinen (turha) rahaongelma parisuhteessa #4: “Minä tienaan enemmän kuin puolisoni, joten minä määrään mihin puolisoni käyttää rahaa”

Jos parisuhteessa toinen ansaitsee reilusti enemmän kuin toinen tai vain toinen tienaa toisen ollessa esimerkiksi kotona lapsia hoitamassa, enemmän tienaava kumppani saattaa toisinaan olettaa, että hän saa siten myös kontrolloida kodin taloutta ja rahankäyttöä. Jos toinen on puolisonsa käskyläinen tai rahaa aneleva osapuoli, onko ihme, jos parisuhteessa alkavat ongelmat kasaantua jokaisen ostoksen tai ostamatta jääneen tarpeellisen asian myötä?

Jos sinulla on tarve istua mentaalisen rahakirstun päällä ja valvoa aikuisen puolisosi rahankäyttöä, niin mistä se sinulle kertoo? Mikä tarve sinulla oikeasti on, kun osoitat sitä kodin talousjohtajan roolissa toimimalla? Vaikka teistä jommalla kummalla olisi sisäinen tarve vahtia rahankäyttöä ja varmistaa, että teistä kumpikaan ei tuhlaa, niin silti teidän molempien tulisi pystyä tuntemaan itsenne tasaveroiseksi kumppaninne rinnalla. 

Muuten kyseessä ei liene tasa-arvoinen parisuhde vaan jonkin sortin esimies-alais-suhde.

Jos olet enemmän tienaava osapuoli tai sinulla on tapana olla penninvenyttäjä, älä hoida kotitaloutenne rahakirstua kuitenkaan puolisosi kustannuksella. Sen sijaan että esimerkiksi määrittelet, minkä verran kotona oleva tai sinua vähemmän tienaava puoliso saa käyttää “sinun” rahaa, toimikaa yhteisrintamana ja laatikaa talousbudjettinne yhdessä.

Vaalikaa arvokasta parisuhdettanne vähintään yhtä pieteetillä kuin sitä arvokkaaksi kokemaasi rahamäärää.

Raha-parisuhdeongelma ja riidanaihe #5: Rahankäytön piilottelu ja rahasta puhumattomuus

Kuten yleensäkin  parisuhteen ongelmat ratkeavat puhumalla, niin myös rahaongelmat.

"Jonkin ajatusmallin mukaan sairauksia ei ole, kun ei käy lääkärissä. Saman logiikan mukaista lienee myös jättää tarkistuttamatta parisuhteensa terveydentila: kun parisuhteen kipukohdista ei keskustella, niitä ei siis ole, vai kuinka?"

Jos haluat välttää valtataistelut  ja rahariidat parisuhteessa etkä jaksa enää itsekään piilotella  vaikkapa niitä vaateostoksiasi puolisoltasi, niin sopikaa silloin tällöin “rahatreffit” talousjuttujen puimiseen.

Puhukaa rahasta sellaisessa hetkessä, kun te molemmat olette rennolla mielellä ettekä ole superstressaantuneita työstä, perhe-elämästä tai muista asioista, jotka saattaisivat vaikeuttaa rahakeskusteluanne. 

Kun keskustelet rahasta puolisosi kanssa, älkää fokusoiko vain raha-ongelmiin ja taloudellisiin uhkakuviin, vaan puhukaa myös siitä, mikä kaikki on riittävän hyvin ja mitä voisi tehdä paremmin taloudellisen tilanteen edistämiseksi.

Rahakeskustelu kerran kuussa on useimmille pariskunnille toimiva ratkaisu, mutta sopikaa keskenänne mikä olisi teille sopiva aikaväli.

Kunhan ette yritä paeta raha-asioita ja jatka niiden ostosten tai rahahuolien piilottelua. 🙂

Jos keskusteluyhteys on rakoillut viime aikoina, voit hakea osviittaa keskusteluyhteyden avaamiseen ja syventämiseen vaikkapa tästä artikkelistani:

Parisuhteen raha-/talousongelma #6: Puolisoiden erilaiset käsitykset rahasta, rahankäytöstä ja säästämisestä = Erilaiset raha-mindsetit ja persoonallisuudet

Kaksi ihmistä ovat aina omat persoonallisuutensa ja kummallakin on oman historiansa muovaama “money mindset” eli omat sisäiset käsitykset rahaan liittyen. Jos sinä olet “rahankäyttäjä” ja puolisosi enemmän “rahan kontrolloija”, lähestytte kesinäisiä raharatkaisuja ja talouskeskusteluja eri näkökulmista.

Puolisoiden erilaiset persoonallisuudet saavat parisuhteen kukoistamaan tai karahtamaan kiville – riippuen pariskunnasta itsestään. Persoonien erilaisuus ei siis itsessään tee parisuhteesta ongelmallista, vaan vasta se, jos puhumattomuus rahasta ja kenties muistakin asioista on yhteinen taipumuksenne. Ongelmia tulee myös jos ei osaa tuoda omia toiveitaan esille rakentavasti tai ei kunnioita toisen tarpeita myös taloudellisissa asioissa.

Esimerkiksi rahan kontrolloija voi haluta syynätä senttejä ja kertoa puolisolleen, miten ja milloin rahaa saa tai ei saa käyttää. Tällöin taas huolettomampi puoliso voi kokea ahdistusta tai jopa nousevaa vihaa puolisoaan kohtaan, jos puolisolta ei tule muuta kuin valitusta ja kritiikkiä sekä uhkakuvia taloudellisesta konkurssista.

Kun ryhdyt parisuhteeseen, tutustu myös tulevan puolisosi raha-mindsettiin ja arvomaailmaan. Ja jos ette käyneet näitä asioita läpi aikoinanne tavatessanne, vaan vasta riitojen noustessa, niin silloin näiden perustavanlaatuisten lähtökohtakeskustelujen aika on nyt.

Hakekaa kultaista keskitietä, jotta te molemmat koette tulleenne kuulluiksi ja nähdyiksi myös näissä raha-asioissa.

Paremman raha-mindsetin rakentamiseksi ja omien (mahdollisesti fakkiutuneiden) ajatusmalliesi avartamiseksi – ja sitä myöten lähestyäksesi puolisoasi uusista näkökulmista – *suosittelen sinua  lukemaan nämä mielenkiintoiset kirjat:

Rahaongelma #7 parisuhteessa: Taloudellisten tavoitteiden puuttuminen tai heikkous (sekä yhteisten tavoitteiden että puolisoiden omien tavoitteiden)

Ette tule saavuttamaan taloudellista turvallisuutta, jos ette sitä tavoittele yhdessä. Raha ei putoa taivaasta, vaan rahaa kertyy taloudellisten tavoitteiden toteutumisen myötä. Kun teette taloudellisia tavoitteita, älkää latoko kaikkea painetta toisen puolison niskaan ja sitten sättikö toisianne, kun yhteinen tavoitteenne ei toteutunutkaan.

Rahan säästäminen on yhteinen ponnistus. Keskustelun kautta pääsette samalla sivulle raha-mindsettinne ja taloudellisten tavoitteidenne kanssa, vaikka teillä olisi erilaiset toiveet rahan ja vaurauden suhteen. Ennen kuin päätätte mitä rahaan liittyviä tavoitteita lähdette tavoittelemaan, priorisoikaa raha-tavoitteenne muiden tavoitteidenne kanssa.

Jos toinen teistä viihtyy palkkatyössään ja toinen haluaa sapattivapaalle tai perustaa yrityksen passiivisen tulon ansaitsemiseksi, keskustelkaa pelisäännöt läpi. *Vinkkejä saat myös näistä maailmankuulun mindset-valmentaja Tony Robbinsin kirjoista, joissa kerrotaan keinoista saavuttaa taloudellinen vapaus hyvissä ajoin ennen virallista eläkeikää:

Kun havaitsette, että teillä on erilaisia tarpeita ja toiveita rahaan liittyen, älkää pelästykö ja paetko takavasemmalle. Kompromissien kautta löydätte muutaman yhteisen tavoitteen ja lisäksi teillä on hyvä olla myös henkilökohtaisia raha-tavoitteita, joita haluatte saavuttaa. Kaiken ei siis tarvitse olla kompromissin kompromissia – olettehan yksilöitä, vaikka yhdessä elämäänne elättekin.

Jälleen olennaista on se, miten puhutte näistä asioista. Päättäkää miten lähdette tavoittelemaan yhteistä taloudellista tavoitettanne ja ponnistelkaa sen saavuttamiseksi. Ja kuten kaikkeen laskentaan ja tulevaisuuden suunnitteluun: Excel ja Google Sheets ovat aina mainioita työkaluja, joilla utuiset taivaanrannan maalauksenne konkretisoituvat saavutettavissa oleviksi, kunnon tavoitteiksi 🙂

Deittisovellus-vertailu: Mikä on paras treffisivusto / deittiappi? (Kati Niemi)
Excel ja Google Sheets ovat hyviä työkaluja parisuhteen rahaongelmien ja taloushuolien ymmärtämiseen ja ratkaisuun

Parisuhteen raha-asioihin liittyvä ongelma #8: Hyvien raharutiinien puuttuminen tai vähyys

Sopikaa konkreettisesti, miten jaatte laskujen maksun reilusti, ja osoittakaa rohkeutta nostaa kissa pöydälle aina tarvittaessa, kun haluatte neuvotella rahaan liittyvät säännöt uudelleen. Luokaa hyviä rutiineja rahaan liittyen. Jos tiedät, että sinulla itselläsi on joitain henkilökohtaisia ongelmia rahan käsittelyssä tai vaikkapa säästämisessä, älä laita puolisoasi maksamaan niistä, okei?

Ota vastuu omista raha-asioistasi ja mahdollisista ongelmistasi. Jos esimerkiksi olet tuhlaavaisempi, harjoittele minimoimaan kulutuksesi.

Älä oleta, että rahavaikeudet ovat pysyviä ja annettu tekijä elämässä. Kaikki ongelmat voidaan aina ratkaista ja ongelmat luoneet tavat muuttaa paremmiksi. Kunhan olet valmis tekemään sen muutostyön, jota taloudellisen tilanteenne parantaminen edellyttää sinulta itseltäsi. Joskus tuo työ on ihan fyysistä (lisätienestien ansaitsemiseksi), mutta useimmiten enemmänkin mentaalityötä, kun harjoittelet tuhlaamaan vähemmän ja etsimäään elämääsi uusia onnellisuuden lähteitä kuin shoppailu ja rahankäyttö.

Mieti sitä tilannetta, kun sinulla ei enää ole jatkuvaa rahahuolta niskassasi –  olisiko kommunikointinne puolisosi kanssa positiivisempaa ja nauttisitko parisuhteestasi ainakin osittain enemmän? Kanna vastuuta rakkauselämästäsi huolehtimalla taloudestasi paremmin.

*Vinkkejä hyvien raharutiinien luomiseen saat myös näistä kirjoista, joihin pääset tutustumaan näistä kuvalinkeistä:

Parisuhteen rahaongelma #9: Ei taloudellisia suunnitelmia eikä rahaan liittyviä tavoitteita

Jos sinulla on jo velkaa ahdistukseen asti, sen olet kuitenkin silti vielä lisäksi velkaa sekä itsellesi että puolisollesi, että alat suunnittelemaan talouttasi paremmin erilaisten taloudellisesti haastavien aikojen varalta:

  • Lasten saaminen ja heidän elatuksensa aikuisiksi asti
  • Lyhyt- tai pitkäaikainen työttömyys
  • Pidempi sairasloma
  • Vuorottelu-, virka- tai opintovapaa (vaikka itse et ehkä näe itseäsi enää opiskelemassa, niin puolisosi saattaa haluta vaihtaa ammattia tai tehdä täydennysopintoja)
  • Oman yrityksen perustaminen tai yrityksen konkurssi

On tietysti parempi keskustella puolison kanssa etukäteen näistä asioista, ennen kuin nämä riskit realisoituvat. On fakta, että me kaikki kohtaamme vaikeuksia elämässämme, joten myös ongelmien ratkaisujen kannalta on helpompaa pohtia etukäteen tulevia skenaarioita kuin yrittää sitten stressaavan elämäntapahtuman hetkellä miettiä järkeviä taloudellisia ratkaisuja.

Levollinen mieli tekee parempia päätöksiä, joten älä jätä tulevaisuuden mahdollisia ongelmia ratkaistaviksi “sitten joskus”.

Parisuhteen rahariitojen syy #10: Ei ole määritelty rajanvetoja puolisoiden erilaiseen rahankäyttöön tai säästämiseen

Näin jälkikäteen ajateltuna varmaan mietit, että teidän olisi kannattanut puhua näitä monia käytännön talous- ja raha-asioita auki jo silloin, kun laitoitte hynttyyt yhteen. Mutta teittekö niin silloin siinä rakastumisen huumassa?

Aivan!

Joten, nyt viimeistään on siis aika sille, että listaat omat rahaan liittyvät ajatuksesi, huolenaiheesi ja toiveesi, ja avaat keskustelun puolisosi kanssa niinkin pieneltä kuulostavista asioista, kuten:

  • Pitääkö sinun pyytää puolisoltasi lupa erityyppisten ostosten tekemiseen?
  • Onko teillä molemmilla vapaus käyttää miten haluatte esimerkiksi X euroa kuukaudessa?

Jokaisella pariskunnalla on heidän itsensä näköinen taloushallinto ja rahasta keskustelun tavat, jotka näkyvät ja kuuluvat sekä parisuhteen aikana että sen päätyttyä. Erilaisista tositarinoista ja mindseteistä myös tähän rahaan ja talouteen liittyen voit lukea alla olevien *linkkien kautta Rakkauden (r)evoluutio-kirjastani (sekä parisuhteen aikaisista rahariidoista että eropäätöksentekoon liittyvistä rahahuolista ja eron jälkeiseen elämään liittyvistä rahaongelmista) sekä psykologi-psykoterapeutti Maarit Lassanderin raha-mindset-kirjasta ‘Rahaviisaus – Mitä jokaisen tulisi tietää rahasta ja mielen hyvinvoinnista’:

Et ehkä halua olla “helikopterikumppani” vahtien puolisosi jokaisen pennosen perään, mutta silti on tärkeää sopia nämä perusasetelmat yhteistuumin. Niin vältytte aivan turhanpäiväisiltä rahariidoilta, jotka syntyvät pitkälti vain virheellisistä olettamuksista, joita kumpikaan ei ole rohjennut puhua ääneen.

Koska “rahasta ei keskustella rakkaudessa”, niinkö…? 

Parempi kuitenkin keskustella näinkin tylsistä jutuista kuin raha hyvän sään aikaan kuin vasta sitten, kun molemmat ovat jo hiljaa keränneet ärsyyntymistä toista kohtaan, vai mitä? 🙂 

Hoida raha-mindsettisi kuntoon ja nauti rennommasta rakkauselämästä puolisosi kanssa!

Avioliitto tai mikä tahansa muu pitkä parisuhde voi olla välillä vaikeaa. Ja kun hynttyiden lisäksi laitetaan myös rahat yhteen ja samaan kuvioon, muuten hyvästä parisuhteesta voi tulla aikamoinen sotatanner toisinaan. 

Turhaan.

Onneksi avoimemman ja konkreettisemman kommunikoinnin ja molempia puolisoja sitouttavan taloussuunnitelman avulla voitte sekä hallita talouttanne paremmin että saada parisuhteenne onnellisemmaksi – niistä ulkoisista rahahuolista ja vaikeiden elämäntilanteiden mukanaan tuomista talousvaikeuksista riippumatta.

Ja kun raha-asioista on kyse, niin summa summarum:

  • Jos huomaatte olevanne eri mieltä joitsain raha-asioista, puhukaa niistä. 
  • Älä piilottele ostoksiasi ja laskupinojasi, vaikka kuinka häpeäisit niitä. 
  • Unohda taloudellisen kaunan kantaminen puolisoasi kohtaan äläkä laita puolisoasi maksamaan sinun omasta taloudellisesta uskottomuudestasi. 
  • Päättäkää yhdessä, miten hoidatte raha-asioita ja selviätte vaikeiden aikojen yli yhteistuumin, rinta rinnan toisianne tukien. 
  • Luokaa tärkeimpien tavoitteidenne rinnalle myös rahaan ja varallisuuteen tai taloudelliseen vapauteen liittyviä unelmia, ja konkretisoikaa niitä tavoitteiksi ja toiminnaksi.

Ja ennen kaikkea: 

nauttikaa rakastavasta yhteydestänne, jota satunnaiset rahaongelmat eivät enää jatkossa pääse rikkomaan! 🙂

Hypnoterapeutti, NLP-valmentaja, parisuhdeasiantuntija Kati Niemi

Rakkaudella,
valmentajasi Kati
Kliininen hypnoterapeutti, NLP Trainer-valmentaja, KHT, KTM, Yrittäjä, Tietokirjailija
[email protected]

Lainojen kilpailutus netissä: Omalaina.fi -lainakilpailutus - Käyttäjäkokemuksia
Kokeile minkälaisia lainatarjouksia saat klikkaamalla tätä kuvalinkkiä*
Lainojen kilpailutus netissä: Omalaina.fi -lainakilpailutus - Käyttäjäkokemuksia
Kokeile minkälaisia lainatarjouksia saat klikkaamalla tätä kuvalinkkiä*

SAA VIIKOITTAISTA INSPIRAATIOTA

OTA YHTEYTTÄ!

UUSIMMAT

Laita hyvä kiertoon!

Mitä ajatuksia tämä artikkeli herätti sinussa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lataa ilmainen e-kirja "Rakastan sinua, mutta..."

4 avaimen työkalupakki turhauttavan ‘Erota vai ei?’-ajatusvyyhdin selkiyttämiseen.