Moni meistä on kokenut parisuhteen, jossa tunteet vaihtelevat ilosta ja rakkaudesta pettymykseen ja turhautumiseen. Kun parisuhde ei toimi, ns. negatiiviset tunteet (kaikki tunteet ovat viestintuojina tärkeitä ja hyviä eli positiivisia!) alkavat hallita arkea ja kotona vallitsevaa tunneilmapiiriä, vaikka riitoja ei varsinaisesti olisikaan ja näennäisesti ”kaikki on hyvin”. Häpeä ja syyllisyys ovat erittäin yleiset ikävät tunteet, jotka kumpuavat esiin erityisesti silloin, kun huomaamme käyttäytyvämme tavalla, joka ei vastaa omia arvojamme tai ihanteitamme.
Häpeän ja syyllisyyden tunteiden käsitteleminen voi olla välillä todella vaikeaa, mutta se on peruslähtökohta oman hyvinvoinnin lisäksi parisuhteen parantamiseen ja myös mahdollisen eropäätöksen tekemiseen levollisemmin mielin.
”En ole onnellinen avioliitossani, mutta en halua satuttaa vaimoani jättämällä hänet kaiken sen jälkeen, miten olen jo satuttanut häntä. Koen olevani tavallaan kuin velkaa vaimolleni, sillä menetin pisteitä paljon menneinä vuosina, kun en ollut sellainen kuin hän olisi mieheltään ansainnut. Nyt sitten yritän olla hyvä mies ja kerätä pisteitä maksaakseni velkani takaisin. En kyllä varmaan koskaan pysty keräämään niin paljon plussapisteitä, että saisin koko sen velkani maksettua!” (naurahtaa)
Käsittelemätön häpeä ja syyllisyys omasta huonosta toiminnasta estää avoimen rehellisen keskustelun, parisuhteen parantamisen ja avioeron.
Lapsena sinutkin ehkä laitettiin häpeäpenkkiin istumaan ja ajateltiin sen ohjaavan sinua hyvään toimintaan seuraavalla kerralla. Nykyään lastenkasvatuksestakin tiedetään, että sellainen on lähestulkoon sadismia: lapselle pitää opettaa tunteiden käsittelytaidot eikä sitä vanhakantaista asennetta ”mene kiukkuspäissäsi yksin rauhoittumaan ja häpeä itseäsi!”
Ei tarvitse kauan miettiä, että miksiköhän niin moni aikuinen ihminen jumittaa huonossa parisuhteessa? Koetaan häpeää siitä, miten ”hyvän puolison pitäisi kelvata” (mutta ei silti tunnu hyvältä olla hänen kanssaan) tai omista eroajatuksista. Hävetään omaa huonoa käytöstä riidan keskellä, ja koska tuota häpeää ei uskalleta käsitellä (koska lapsenakaan siihen ei meitä opastettu), niin häpeä lakaistaan oman nahan alle ja sinnitellään taas eteenpäin.
Kun kaikkihan on ”tavallaan ihan hyvin”, vaikka ei kuitenkaan oikeasti ole. Mutta omiin tunteisiinhan ei parane luottaa, kuten lapsena jo opimme…. Aikuisten oikeesti?
Nämä ovat vaikeita asioita kenen tahansa käsitellä, joten ethän jätä itseäsi yksin, vaikka mistä tahansa teostasi tai sanoistasi tai ajatuksistasi kokisit häpeää ja syyllisyyttä?
"Sain Katista hyvän ja turvallisen vierellä kulkijan elämäni suurimman kriisin koittaessa. Meille miehille avun pyytäminen ja terapiaan uskaltautuminen saattaa olla erityisen vaikeaa, mutta koen nyt tehneeni suurimman rakkaudentekoni itseäni kohtaan koskaan. Olen löytänyt uudelleen aidon ja hyvän minuuteni, enkä enää koskaan anna kenenkään ottaa sitä minulta pois! Kiitos Kati ihanasta lähimmäisenrakkaudestasi ja kyvykkyydestäsi!”
Häpeä ja syyllisyys ovat tarpeellisia tunteita, joita ei pidä hävetä eikä niistä pidä potea syyllisyyttä.
Häpeä on syvä tunne siitä, että on tehnyt jotain, jonka kokee tekevän itsestä huonon ihmisen. Ja jokainenhan meistä sisimmässään haluaa olla hyvä! Joten hyi hyi meitä, kun emme ole täydellisiä ja käyttäydy aina fiksusti ja filmaattisesti!
Syyllisyys liittyy häpeää enemmän usein konkreettisempiin tekoihin ja on luonteeltaan ulkoista, kun taas häpeä juurtuu ihmisen omaan identiteettiin.
Voimme kokea syyllisyyttä ja tuntea häpeää siitä, että petimme puolisoamme, mutta jos alamme hävetä itseämme ylipäätään, alamme kieltää minuutemme.
Kehä voi käynnistyä siitä, että olemme oppineet häpeämään kaikkia ”negatiivisia” tunteitamme, syvintä osaa itsessämme. Ja loppupeleissä sitä parasta ”big dataa”, koska tunnemuistothan ovat tallentaneet myös ne kaikki parisuhderiidat ja muut koettelemukset.
Emme välttämättä todellakaan enää muista tismalleen sanasta sanaa, millä tavoin puolisomme loukkasi meitä tai niitä tilanteita, joissa hän käytöksellään ohitti meidät, mutta tunnetilamme tallentaa nuo muistot kivuliaaksikin totuudeksi:
Minulla ei ole hyvä olla tässä parisuhteessa. Piste.
Huonossa parisuhteessa häpeä voi kasvaa, kun kumppanien välille syntyy riitoja, väärinymmärryksiä ja loukkauksia. Kun reaktiot muuttuvat arvaamattomiksi tai yllättävän voimakkaiksi puolin ja toisin, voi jälkikäteen itsestä tuntua siltä, että oma käytös oli kohtuutonta tai hallitsematonta.
Hävettää! Kuinka mä nyt sillai käyttäydyin! Taannuin ihan pikkulapseksi! Kyllä nyt on syyllinen olo. Nyt pyydän anteeksi ja vaikenen siitä asiasta, josta riita aiheutui. Turvallisempaa olla hiljaa. Kyllä kai tää tästä. Ehkä mä oon vaan liian vaativa, kun en näköjään osaa itsekään käyttäytyä siivosti, vaan sadattelin menemään sieluni kyllyydestä. Hyi minua, tuhma tyttö/poika.
Tuossa oli toki pientä draaman kaarta rakennettu, mutta ehkäpä ei liene kovin kaukana totuudesta sinunkaan kohdalla…?
Jep, nämä ajatukset ja kaikenmoinen häpeä ja syyllisyys ovat tuikitavallisia tunteita, joita on harjoiteltava käsittelemään sekä parisuhteen parantamiseksi että mahdollisesti tarpeellisen eropäätöksen tekemiseksi.
Kumpikaan ratkaisu ei onnistu ilman häpeän ja syyllisyyden tunteiden rehtiä käsittelyä.
Jäät pyörimään ikuiseen erota vai ei -pattitilanteeseen, jos kiellät itseltäsi nämä pahimmanlaatuiset tunteet.
Kyllä, häpeä ja syyllisyys ovat piinaavat ja satuttavat tunteet, mutta 100% tärkeitä ja arvokkaita viestintuojia. Ne eivät ole pahoja tunteita, vaikka siltä tuntuvatkin. Nämäkin tunteet ovat tarpeellisia ohjaajia elämässäsi.
Kun tunteen sisältämä ydinviesti puretaan helpommin käsiteltäviksi osatekijöiksi, osaat sitten kyllä varmasti paljon ratkaisukeskeisemmin luoda itsellesi parhaan toimintamallin ja päättää, kutsuuko sinua tämän nykyisen parisuhteen parantaminen pintaa syvemmältä taikka avioero.
Esimerkiksi kun huomaat käyttäytyneesi huonosti vaikkapa tiuskimalla tai vetäytymällä täysin vuorovaikutuksesta omaan mykkäkouluusi, häpeä voi iskeä voimalla jälkikäteen.
Vaikeasti käsiteltävä tunne (johon sinua ei lapsena opastettu rakkaudella vaan ainoastaan arestipaikalle käskemällä) saattaa saada aikaan eristäytymistä puolisostasi tai omien tunteiden piilottamista ja todellisten parisuhdetarpeidesi vähättelyä, mikä ainoastaan pitkittää ongelmia ja estää aidon yhteyden rakentamisen.
Näin tapahtuu huonoissa parisuhteissa, joissa saatetaan sinnitellä vuosikausia, vuosikymmeniä, jopa sinne hautaan asti. Koska alttarilla luvatun tahdon-sanan rikkominen olisi liian häpeällistä, vai kuinka?
Häpeä ja jatkuva syyllisyyden kantaminen on myös este omalle kasvulle ja parisuhteen tervehtymiselle.
Jos raskaiden tunteiden antaa hallita omaa tunnetilaa ja sitä myöten kodin sanoittamatonta tunneilmapiiriä, se voi johtaa myös kierteeseen, jossa ihminen alkaa joko vältellä vastuuta omista teoistaan tai toistaa vanhoja virheitä. Tähän osaltaan perustuu pettämisen jatkuminen ja toistuvien salasuhteiden vyyhti sekä myös se, miksi toinen nainen suostuu alistumaan rooliinsa vuodesta toiseen.
Syyllisyys on terve reaktio silloin, kun se herättää ymmärrystä omista virheistä ja kannustaa tekemään parannuksia. Esimerkiksi pettäjä voi havahtua ”mitä perhanaa mä itseasiassa puuhailen” ja sitten saada energiaa tehdä muutos: valitse aviopuolisosi tai salarakkaasi tai aloita sinkkuelämä puhtaalta pöydältä.
Mutta jos syyllisyyden tunnetta ei kestä pettämispuuhistaan, tietysti sitä haluaa vähätellä pettämistään ”olin kännissä” ja muilla kootuilla pettämisen selityksillä, ja vannoo henkisessä arestipenkissään yksin istuessaan ”nyt kyllä parannan tapani”.
Häpeä ja syyllisyys eivät saa pettämistä loppumaan ja luo rakastavaa parisuhdetta sen puolison kanssa, jota halusi pettää (tiedostamattaan yleensä; harvoin kukaan tietoisesti päättää pettää kumppaniaan ennen kuin ollaan jo aivan kuolleessa parisuhteessa).
Huonossa parisuhteessa omat teot ja pahat sanat aiheuttavat syyllisyyttä, kun huomaa satuttaneensa toista.
Toisin kuin häpeä, syyllisyys voi olla rakentavampaa, sillä se suuntaa huomion yleensä ihan oikeastikin ikäviin tekoihin eikä omaan ihmisarvoon tai arvoon puolisona ja äitinä / isänä. Kun syyllisyyden tunne tunnistetaan ja käsitellään, se voi johtaa anteeksipyyntöön, sovintoon ja aitoon muutokseen parempaa kohti.
Myös häpeästä eroon pääseminen alkaa sen hyväksymisestä ja tunnistamisesta. Moni saattaa kokea, että myöntäminen on sama asia kuin heikkouden osoittaminen, mutta todellisuudessa se on ensimmäinen askel kohti henkilökohtaista kasvua.
On tärkeää muistaa, että kaikki me teemme virheitä, ja että itselleen on annettava lupa oppia ja kehittyä läpi elämän. Myös huonossa parisuhteessa on mahdollista löytää keinoja muuttaa omaa käyttäytymistään ja rikkoa häpeän kehää, mutta parhaiten oma henkinen kasvu tapahtuu rakkaudellisessa ilmapiirissä esimerkiksi aidosti rakastavassa hyvässä parisuhteessa tai inhimillisen hyväksyvässä ilmapiirissä henkilökohtaisen valmentajasi kanssa.
Jos vaikeita tunteita ei käsitellä, parisuhde ei voi parantua eikä eroaminenkaan onnistu.
Jos parisuhteessa kokemiaan häpeän ja syyllisyyden tunteita ei lapsuuden tunnetiedostamattoman tai tunnekylmän kodin taikka muiden kivuliaiden elämänkokemusten vuoksi osaa vielä käsitellä ratkaisukeskeisesti, parisuhde ei saa mahdollisuutta parantua.
Pahimmassa tapauksessa tunteiden tukahduttaminen voi johtaa siihen, että jää roikkumaan huonoon suhteeseen, koska ei tunne rohkeutta tehdä muutosta.
Häpeän ja syyllisyyden tunteiden tarpeeton peittely estää sekä henkilökohtaista kasvua että mahdollisuuden terveeseen kumppanuuteen nykyisessä tai tulevassa parisuhteessa.
Vastaavasti avioeron (tai ero avoliitosta) häpeäminen on yleinen tunne, joka voi pitää ihmisen kiinni sellaisessa parisuhteessa, joka ei enää palvele itseä tai ehkäpä kumpaakaan osapuolta.
Joskus puoliso saattaa pitää suhdetta ”ihan ok” ja ihmettelee, miksi itse olen tyytymätön, vaikka olen sen sanonut ja parannusehdotuksia esittänyt lukuisia kertoja eri tavoin. Silti hän saa pitää päättyvää parisuhdettamme hyvänä ja minä huonona, koska eihän meistä kumpikaan ole elänyt sitä parisuhdettammekaan toistemme nahoissa.
Hän on elänyt meidän parisuhteessa tuntien olonsa mukavaksi ja minä huonoksi – sillä sipuli.
Mutta jos itse alan häpeämään omia tunteitani (koska lapsenakin minut laitettiin häpeämään negatiivisia tunteitani) ja puoliso ihmettelee tyytymättömyyttäni ”meillähän on kaikki hyvin” tai jopa syyllistää minua ”mitä sinä oikein vaadit parisuhteelta”-tyyppisesti, niin hylkään itseni vielä pahemmin kuin puolisoni.
Se olisi aivan sama kuin kieltäisit itseäsi irtisanoutumasta työpaikasta, jossa tiimikaverisi viihtyvät ja ihmettelevät, miksi sinä et viihdy.
Tai että pakotat itseäsi syömään ruokaa, josta et pidä, vain siksi, että ”kaikkihan siitä ruoasta pitävät” tai ”se ruokahan on niin terveellistä” tai ”kaikki trenditietoiset tykkäävät tästä ruoasta”.
Sinä olet sinä etkä sinä syntynyt tänne elämään muiden elämää, syömään heidän mieliruokiaan, tekemään heidän töitään tai jakamaan sänkyäsi ihmisen kanssa, joka on läheistesi mielestä ”hyvä ja kiva”.
Ajatus siitä, että ”minunkin olisi pitänyt osata toimia fiksummin ja olla parempi puoliso”, on erittäin tavallinen, mutta tarkemmin ajateltuna ei kovinkaan looginen peruste pysyä huonossa parisuhteessa. Myös ontuva vasta-argumentti puolison eroajatuksille on tavanomainen ”luuletko itse olevasi joku täydellinen kumppani”?
Tämä klassikkoheitto vetää useimmiten kenet tahansa hiljaiseksi, ja joskus onkin parempi olla sitten hiljaa, jos ei enää ole mitään hyvääkään sanottavaa – kuten äkkiväärä vastapallo: ”Ei, en tosiaankaan enää tämän parisuhteemme koettuani luule olevani kummoinenkaan kumppani, ja siksi en sinuakaan pyydä enää olemaan kanssani.” 😉
Juu, vitsi vitsinä, mutta oikeastikin hurtti huumori joskus keventää tunnelmaa edes hitusen verran näissä mustanpuhuvissa parisuhdetuskailuissamme, eikös?
Joskus nämä meidän monenlaiset parisuhdekeskustelut kannattaisi äänittää ja sitten mielenrauhan saavutettuaan kuunnella, että minkälaisia epäloogisia perusteluja esimerkiksi huonossa parisuhteessa sinnittelylle meistä kukin keksiikään ja miten yritämme tylyttää toista osapuolta vain siksi, että emme ole sinut itsemme kanssa. Esimerkiksi sen häpeän ja syyllisyyden tunteemme kanssa.
Jos olemme täysin sinut esimerkiksi eropäätöksemme kanssa, ei meillä ole enää minkään sortin tarvetta lähteä hyökkäämään eikä toisaalta pakenemaan paikaltakaan. Taistele-pakene-jäädy-stressireaktioita ei triggeröidy meissä enää, jos tunnetilamme on rauhallinen ja hyväksyvä ensin itseämme kohtaan, sitten puolisoamme kohtaan.
Todennäköisesti olet parisuhteenne taipaleella saanut jo monen monta kertaa todeta, että et tosiaan tiedä, miten enää itseäsi vääntäisit mahtuaksesi ”ruotuun”,
Vastuuta parisuhteen parantamisesta ei voi kantaa yksin eikä kukaan voi pakottaa itseään olemaan parempi puoliso suhteessa, jossa ei oikeasti halua olla.
Jos huomaat jumittaneesi parisuhteessanne osittain häpeän tai syyllisyyden vuoksi, nyt on tullut aika pohtia, mitä todella haluat rakkauselämältäsi. Antoisa parisuhde syntyy rakkaudesta käsin, ei pelosta, häpeästä tai syyllisyydestä.
Et voi elää itseäsi häveten ja menneisyydestäsi itseäsi syyllistäen, ja samalla yrittää antaa vilpitöntä rakkautta ja läheisyyttä puolisollesi – se on mission impossible.
Ethän siis luo rakkauselämääsi siitä lähtökohdasta käsin, että pyytelet ikuisesti anteeksi aitoa itseäsi?
Ethän jää puolisosi luo vain siksi, että olisit hänelle ikäänkuin jotain velkaa menneisyyden huonosta käytöksestäsi? Se ei ole terve lähtökohta, vaan kaikenmoiset häpeän ja syyllisyyden tunteet on käsiteltävä ja sinun kannattaa harjoitella itsemyötätuntoa ja armollisuutta itseäsi kohtaan.
Kun luit tämän artikkelin loppuun saakka, toivon lukemasi myös hämmentäneen hieman sinua, sillä juuri hämmennyksen hetkellä olet oivaltamassa jotain uutta. Ja se ohjaa sinua askel askeleelta eteenpäin joko parempaa parisuhdetta tai eron jälkeistä parempaa elämää kohti.
Jokaisen elämäntilanne on erilainen ja uniikki, joten mikä kutsuu nyt juuri Sinua? Tule mukaan tahtotilasi selkeyttävälle verkkokurssille tai varaa henkilökohtainen tapaaminen.
Parisuhteiden pysyvään parantamiseen tai tarvittaessa päättämiseen rakkaudella voimaannuttaen,
Coach Kati
