Hypnoosiherkkyys: Pääseekö jokainen hypnoosiin?

Hypnoosiherkkyys on kehittyvä taito: Miten pääsen hypnoosiin?

Ihan jokainen pääsee hypnoosiin, sillä se on meille kaikille täysin luonnollinen tajunnan tila. Sinäkin olet hypnoottisessa tilassa aina aamuisin ja iltaisin, kun olet unen ja valvetilan rajamailla. Ja monesti muulloinkin ihan tavallisen arkipäivän aikana! Hypnoosiherkkyys on luontainen taito, ja kaikkia upeita taitoja kannattaa kehittää, vai mitä?

Itsehypnoosia on hyödyllistä opetella eri tavoin, jotta ihanan levollisesta hypnoottisesta transsitilasta saa kaiken ilon ja hyödyn irti joka kerta helpommin ja nopeammin! 

"Eheytyminen on päässyt alkuun vahvasti. Olen pystynyt muuttamaan toimintaani ja ajatukset ja tunteetkin ovat muuttuneet. Wau mikä setti."

Hypnoosiherkkyys ei ole vain harvojen ja valittujen lahja.

Lavahypnotistien dramatisoiduista tv-showsta olet saattanut saada virheellisen kuvan siitä, että hypnoosiin pääseminen vaatisi jotain erityisiä taitoja tai että vain herkkäuskoiset ja hölmöt ihmiset menevät hypnoosiin. 

Tämä mielikuva on saattanut syntyä sinulle siksi, että noissa tv-ohjelmissa hypnoosia käytetään kyseenalaisena ”viihteenä” ja yleisöstä valittuja ihmisiä laitetaan leikkimään kaakattavaa kanaa tai tekemään muuta typerää.

Todellisuudessa hypnoosiin pääsevät kaikki, ja sitä syvemmälle ja nopeammin mitä enemmän harjoittelevat itsehypnoosia tai mitä useammin he käyvät ammattitaitoisen hyvän hypnoterapeutin valmennuksessa.

Se ei ole helppoa eikä nopeaa puuhaa varsinkaan uudelle kokeilijalle eikä tätä luontaista tietoisuuden tasoilla etenemisen prosessia jatkuvasti vähintäänkin alitajuisesti epäileville.

Itse hypnoosiin pääseminen ei vielä sinänsä aiheuta muuta kuin levollista rentoutuneisuutta. Kevyen olotilan, aivan kuin kuuntelisit rentouttavaa musiikkia tai lukisit rauhoittavaa romaania ilman sen suurempia juonenkäänteitä. 

Vasta ratkaisukeskeisen hypnoterapeutin antamat positiiviset suggestiot luovat hypnoosissa sitä ihanaa voimaantumisen tunnetta, joka auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi ja voittamaan mielesi esteet unelmiesi edessä.

Hypnoosiin vaipuminen on toisinaan kevyttä flow-tilaa, toisinaan syvempää keskittymistä sisäiseen maailmaan esimerkiksi mielikuvien kautta.

Tavanomaisia hypnoositilanteita ovat esimerkiksi se, kun seuraat silmä tarkkana mukaansatempaavaa esiintyjää, kuuntelet tarkkaavaisena taitavan puhujan (esimerkiksi papin tai poliitikon) tarinaa tai kun jokin hyvä kirja tempaisee sinut mukaansa niin, että aivan kuin eläisit romaanin tarinaa unohtaen kotiaskareet ja vieressä telkkariin hypnotisoituneen puolisosi.

Voit vaipua hypnoottiseen transsiin ihan tavallisena arkipäivänä myös esimerkiksi bussin tai ratikan kyydissä istuessasi, kun tuijotat ikkunasta ulos katuvilinään rekisteröimättä kuitenkaan varsinaisesti ulkopuolisia tapahtumia, koska olet ajatuksissasi.

Hypnoosi on sisäänpäin kääntyneisyyden tila, jossa sinä itse viet huomion esimerkiksi muistoihisi tai unelmiisi. Kaikki hypnoosi on siis itsehypnoosia.

Siksi sinun itse kannattaa sitä harjoitella yhdessä ammattitaitoisen kliinisen hypnoterapeutin kanssa.

Hypnoosiherkkyyttäsi kehittämällä voit päästä miellyttävään hypnoositilaan missä ja milloin tahansa.

Olet varmasti joskus huomannut myös ajaneesi autolla kotiin ja vasta perille saapuessasi havahdut, että et oikein rekisteröinyt matkasta mitään.

Toisinaan saatat olla niin ajatuksissasi, että kuljettaessasi lapsiasi kouluun ajat vahingossa koulun risteyksen ohi, kunnes takapenkkiläiset ”herättävät” sinut omasta hypnoositilastasi.

Kun tiedostat tämänkaltaiset tapahtumat omassakin elämässäsi, tiedät, että hypnoosiherkkyys ei ole vain harvojen ihmisten taito. Hypnoositila on täysin luonnollinen, miellyttävän tuntuinen rentoutuneisuuden tila.

Arkisia hypnoottisia transsitiloja on vaikka kuinka paljon, ja niistä voit lukea lisää esimerkkejä täältä.

Tiesitkö, että sinulla on mahdollisuus päästä myös ohjatusti levolliseen hypnoosiin oman kotisi rauhassa?

Hyödynnä sinun oma hypnoosiherkkyys tavoitteidesi saavuttamiseksi helpommin

Koska terapeuttinen hypnoositila on miellyttävä reitti alitajuntaan, jossa sijaitsevat kaikkien muistojesi lisäksi myös mielikuvasi, pelkosi ja unelmasi, niin voit jo arvata, miten paljon hyötyä hypnoosista on esimerkiksi tavoitteen saavuttamisessa. 

On arvokasta ja hyödyllistä, kun opit menemään itse hallitusti hypnoosiin ja hyödynnät mielen voimaa tavoitteidesi saavuttamiseen.

Kuten ’Mitä hypnoosi on?-koosteessa kerroin, hypnoosiherkkyys eli taipumus päästä hypnoosiin on osittain geneettistä (kuten monet muutkin taidot tai persoonallisuuspiirteet), mutta harjoittelulla on olennainen merkitys sille, kuinka helposti ja nopeasti pääset hypnoosiin. 

Aivan kuten laulua voit oppia harjoittelemalla, niin kuin kaikki ammattilaulajatkin sanovat. Äänihuulet ovat kaikilla ja niin on jokaisella myös aivoissa kaikki tarvittavat toiminnot, jotta sinäkin pääset hypnoottiseen transsiin sekä ohjatusti että itse.

Mielelläni tutustutan sinut rentouttavaan hypnoosiin hypnoterapiassa ja opetan sinulle parhaita itsehypnoositekniikoita mm. tässä valmennuksessa; varaa aikasi etätapaamiseen tai lähitapaamiseen. Kuuntele myös voimaannuttavia hypnoosiäänitteitä, rentoutusäänitteitä ym.

Hypnoosiherkkyys (Hypnoterapeutti Kati Niemi)

Merkityksellisiin tavoitteisiisi voimaannuttaen

Coach Kati Niemi

Mitä ajatuksia heräsi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

ILMAINEN e-kirja & video "Rakastan sinua, mutta..."

4 avainta ‘Erota vai ei?’-ajatusten ratkaisuun.

Tietoa evästeistä
Rakkauden (R)evoluutio

Rakkauden (r)evoluutio-sivusto käyttää tavanomaisia evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste tallentuu tilapäisesti nettiselaimeen. Sivusto ei välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi sallia, jotta sivusto toimii normaalisti. Halutessasi voit estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Kiitos, että autat minua ymmärtämään sivustollani kävijöitä anonyymin analytiikan avulla

Kiitos! Hyväksymällä evästeet autat minua ymmärtämään paremmin sivuni vieraita ja sivustoni toimivuutta. Kaikki data on anonyymiä eli en voi tunnistaa sinua datan perusteella.

Käytän Googlen ja Facebookin työkaluja ymmärtääkseni lukijoitani ja parantaakseni sivuston käyttäjäkokemusta. Nämä työkalut auttavat minua myös tarjoamaan sisältöä, joka oikeasti kiinnostaa sivustoni lukijoita.