Tänään on vuotuinen Naistenpäivä. Ainakin muodollisesti juhlimme naisia, mutta samalla olisi vielä tärkeämpää muistuttaa, että naisten oikeudet eivät ole itsestäänselvyys, edes länsimaissa, ainakin kun seuraa mitä rapakon takana tapahtuu. 🌍
Yhdysvalloissa naisten itsemääräämisoikeutta on kavennettu rajusti. Osavaltiot ovat tiukentaneet aborttilainsäädäntöä niin, että monilla naisilla ei ole enää oikeutta päättää omasta kehostaan. Myös ehkäisyn saatavuus ja äitiysterveydenhuolto ovat uhattuina. Toteutuuko Handmaid’s Tale?
Ukrainassa sota on lisännyt naisten kokemaa väkivaltaa, köyhyyttä ja pakolaisuutta. Seksuaalinen väkivalta sodankäynnin välineenä on edelleen todellisuutta, ja miljoonat naiset ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan ilman perusoikeuksiaan tai turvaa.
Irakissa saa jopa 9-vuotiaan tytön kanssa mennä naimisiin. Sellaista sortokulttuuria en halua Suomeen, en minkään uskonnon suojissa enkä minkään sinisilmäisen suvaitsevaisuuden varjolla. Olen itse liberaali ja pidän erilaisia kulttuureja rikkautena, mutta Irakin lapsiavioliittotyyppistä meininkiä ei voi hyväksyä tämmöinen suvakkikaan. 😉
Rajat on rakkautta ja Suomessa olisi myös oman kulttuurimme rajoja osattava kunnioittaa paremmin. Muuten Naistenpäivä on jatkossa enää vain näennäinen muodollisuus, jos enää sitäkään.
Sinisilmäinen ei parane olla, se on nähty kautta historian – viimeksi Venäjän kohdalla.
Kuten bisneksessä sanotaan: culture eats strategy for breakfast. Pelkkä hyvä tarkoitus ei riitä, tarvitaan tekoja tasa-arvon ja naisten oikeuksien puolesta.
Maailmanlaajuisesti konservatiiviset liikkeet yrittävät rajoittaa naisten ja tyttöjen koulutusta, työmahdollisuuksia ja oikeutta päättää omasta elämästään. Afganistanista Iraniin ja Euroopan sisälläkin tasa-arvossa on otettu askeleita taaksepäin.
👉 Mitä voimme tehdä? Pidetään ääntä naisten oikeuksista – ne eivät ole pysyviä, ellei niitä puolusteta.
Ja äänestetään vaaleissa ja vaikutetaan päätöksentekoon – tasa-arvo ei tapahdu itsestään.
Naistenpäivä on juhla, mutta myös muistutus siitä, että tasa-arvo vaatii tekoja. 🔥✨
Pidetään yhdessä huoli, ettei tulevaisuus vie meitä menneisyyteen.💜
Ai, miksi naistenpäivää vietetään ylipäätään?
No, ainakin edes kerran vuodessa on hyvä juhlistaa meitä naisia ja huomata, miten moni asia meidän suomalaisten naisten elämässä on mallillaan. Ja samalla nostaa pintaan niitä epätasa-arvosta kertovia epäkohtia, joita yhä meillä Suomessakin on niin työ- kuin kotielämässäkin. Kansainvälinen Naistenpäivä on teemaltaan nyt entistäkin ajankohtaisempi, kun maailman perusasetelmat ja ihmisten perusturvallisuus järkkyy pahasti.
Sukupuolten välisessä tasa-arvossa ja naisten oikeuksissa on vielä tekemistä, eikä pelkästään jossain kaukana Isis/Taleban- ym. islamistivaltioissa tai rapakon takana ja Ukrainan sotarintamalla, vaan ihan täällä koto-Suomessa.
Ja viimeistään Ukrainan sota on nostanut esiin myös sotiin lähes poikkeuksetta kuuluvan naisten aseman heikkenemisen ja raiskaukset, joilla halutaan häväistä vastustajan naisia ja sitä kautta heidän miehiään.
Kotiväkivalta on lisäksi myös ihan tavallista arkea tänäänkin myös täällä Suomessa aivan liian monessa perheessä, ja useimmiten niinpäin (ei aina), että nainen on se väkivallan uhri. Tietysti myös naisen tekemä väkivalta on aina väärin ja siitäkin miehet vaikenevat, vaikka ongelma tulisi nostaa esille rohkeasti.
Ylipäänsä myös kaikkien yksilöiden välinen tasa-arvo ja demokratia ovat nyt kovalla koetuksella ihan tässä meidän rajan tuntumassa.
Maailman myllerryksenkin keskellä on kuitenkin hyvä välillä pysähtyä tarkastelemaan myös omaa tonttia, ja miettiä, miten me itse voimme edistää niin sukupuolten kuin kaikkien yksilöiden välistä tasa-arvoa käytännössä. Miten me itse huolehdimme kaikkinaisesta tasa-arvosta myös tänä Naistenpäivänä?
Naisia tarvitaan koti- ja metatöiden lisäksi myös arvojohtajiksi, jotka ohjaavat yrityksiä ja valtioita toimimaan vastuullisesti myös poliittisten ja taloudellisten myrskyjen keskellä. Rakkaudesta eikä pelosta käsin, kohti kestävää rauhaa ja hyvinvointia.
Myös tänään, sen paremman huomisen puolesta. Ympäri maailman.
Mutta miksi tasa-arvo ja demokratia ovat ylipäätään tärkeitä pienessä mittakaavassa perheiden sisällä, jos maailmassa myllertää nyt suuremmat pahan kuviot? Onko sukupuolten välinen tasa-arvo tai kestävä kehitys nyt täysin turhanpäiväistä piperrystä, jonka voisi unohtaa ja keskittyä ”olennaisempaan”? Miehet aseisiin ja miinat maahan rasististen huutojen voimalla?
Ajatustesi herättämiseksi voit lukea tasa-arvoon liittyen blogista esimerkiksi tämän monia mielenkiintoisia tasa-arvofaktoja sisältävän artikkelin: ’Tasa-arvo parisuhteessa: utopia, saavutettu vai mennyt liian pitkälle?’
Rakkaudellista Naistenpäivää sinulle, ihana Rakkauden (R)evoluution lukija!
Rakkaudella,
Coach Kati

