Edelleenkin kesäkuukaudet ovat suosituimmat hääkuukaudet, mutta jouluhäät ovat kasvattaneet suosiotaan. Joulukuu on suositumpi kuukausi kuin muut kaamoskuukaudet talviaikaan.
Jos on ytimiään myöten jouluihminen, jouluhäissä saa irrotella täysillä! Toisaalta jouluhäiden ei toki tarvitse olla överijouluiset, vaan kaunis talvinen tunnelma voi tehdä joulukuisista talvihäistä jo sellaisinaan mieleenpainuvat.
Tässä artikkelissa käydään läpi muutamia tilastofaktoja jouluhäiden suosiosta viimeisten 30 vuoden aikana, sekä niitä hyviä puolia ja myös taloudellisia hyötyjä, joita jouluhäät voivat tuoda verrattuna tavanomaisempiin kesähäihin.
Tunnelmalliset jouluhäät ennen joulua tai joulun välipäivinä piristävät hääparin lisäksi myös juhlaväen kaamosaikaa.
Monella kolmekymppisellä voi kesäisin olla useita häitä juhlittavana, ja usein sama määrä polttareitakin. Kesäviikonloput voivat olla jo täyteen buukattuina monella vieraalla, mutta talviaikaan juhlia on yleensä selvästi vähemmän. Toki pikkujouluaikaan voi monella olla useitakin juhlia, mutta häitä kuitenkin harvemmin kuin kesällä.
Jouluhäät voivat olla monelle vieraalle kaivattu kaamospiristys. Joulun tunnelmaan on ihanaa virittäytyä jo joulukuun alussa, jolloin ei ole vielä jouluähkyä kinkkujen, rosollien ja lahjakiireiden jäljiltä.
Vieraiden lisäksi hääparille tuottaa iloa se, että syksyn iltojen pimetessä on suuri juhlapäivä tulossa ja paljon mukavaa pientä järjestelypuuhaa virittämässä mieltä häätunnelmaan. Olettaen, että ei ole häästressaaja 🙂
Jouluhäät voi viettää jo ennen joulua tai joulun välipäivinä, jos ei jouluaattona haluaa viettää perinteisen perhejoulun. Inspiraatiota tunnelmallisiin, jouluisiin tai talvisiin koristeluihin, hääasuihin ja hääkimppuihin löytää helposti esimerkiksi Pinterestistä ja Instagramista, jotka tulvivat myös jouluhääinspiraatiota.
Kuinka suosittuja jouluhäät ovat nykyään?
Edelleen kesäkuukaudet ovat selvästi suosituin aika järjestää häät. Joulukuu on kuitenkin talvikuukausista suosituin, ja ajoittain on oikeita jouluhääbuumeja. Tilastokeskuksen tietojen perusteella laatimani alla olevan kuvion mukaan viimeksi 2010-luvun alkupuolella jouluhäät olivat erittäin suosittuja.

Seuraavasta graafista havaitset trendin selkeämmin eri vuosikymmenten välillä. Naimisiin mennään yhä harvemmin, mikä näkyy alla olevasta kuviostakin kesäkuukausien solmittujen avioliittojen määrien laskulla 2010-luvulla aikaisempiin 1990-lukuun ja 2000-luvun alkuun verrattuna.
Vaikka vuosittain häitä juhlitaankin yhä harvemmin, niin jouluhäitä kuitenkin vietetään edelleen yhtä paljon kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Jouluhäät ovat siis suhteellisesti kasvattaneet suosiotaan.

Talviaikaan hääkirkot ja juhlapaikat saa varattua helpommin kuin kesällä
Yksi selkeä hyöty talvisten jouluhäiden järjestämisestä on ilman muuta se, hääkirkkoja ja juhlapaikkoja saa varattua huomattavasti helpommin kuin kesäaikaan.

Rakkauden (r)evoluutio -kirja
* Kuunnellaksesi äänikirjana tai lukeaksesi Rakkauden (r)evoluutio -kirjan jopa täysin ilmaiseksi hyödynnä kumppanuuslinkkejä tällä sivulla. Suhde on ”ihan ok”, mutta jotain puuttuu – kannattaako erota
Monet kesähäistä haaveilevat tietävät, että suosituimmat hääkirkot on varattava jopa vuotta aikaisemmin, jos mielii saada juuri tietyn päivämäärän ja kellonajan.
Häät joulukuussa ovat selvästi harvinaisemmat kuin kesähäät, joten monet hyvät juhlapaikat ovat paremmin saatavilla. Pikkujouluruuhka-aikoihin tulee toki varautua etukäteen eikä juhlapaikkaa jouluhäihinkään välttämättä saa ihan lennosta. Mutta valinnanvaraa on sekä kirkkojen että juhlapaikkojen osalta huomattavasti enemmän kuin kesähäitä järjestettäessä.
Jouluhäät voi saada järjestettyä edullisemmin kuin kesähäät
Kun kesällä on enemmän kysyntää juhlapaikoista ja pitopalveluista, myös hinnat ovat lähtökohtaisesti korkeammat. Sesongin ulkopuolella löytyy sekä valinnanvaraa enemmän ja lisäksi voi saada hyviä tarjouksia monelta toimijalta.
Jouluhäiden koristelut voi saada juhlapaikasta jopa täysin valmiina ja ilmaiseksi, sillä monet ravintolat ja hotellit ovat jo koristelleet tilansa kauniiksi joulua varten. Tällöin hääparin itse ei tarvitse välttämättä maksaa juhlapaikan ja -pöytien koristelusta yhtä paljon kuin muina vuodenaikoina, jolloin ei ole juhlasesonkia eivätkä ravintolat ja hotellit siten maksa koristelujaan itse joka tapauksessa.
Jouluhäät voivat olla siis myös edullisempi vaihtoehto kuin kesähääsesongin aikaan.
Jouluiset häät suosittuja aivan viime vuosinakin
Kun aikaisempien graafien jälkeen katsotaan viimeistä vuosikymmentä ja varsinkin viimeisiä viittä vuotta tarkemmin, voi havaita, että aivan viime vuosina jouluhäitä on järjestetty aikaisempaa vähemmän. Syyshäitä elo-syyskuussa järjestetään useammin kuin jouluhäitä.


Ottaen kuitenkin huomioon sen, että naimisiin mennään ylipäätänsä harvemmin nykyään, jouluhäiden suosio on suhteellisesti hieman korkeammalla. Tarkemmin trendi vuosikymmenten välillä näkyi aikaisemmista graafeista.
Jouluhäät piristävät kaamosaikaa
Häät ovat ihania juhlia, ja onneksi niitä voi juhlia vuoden ympäri. Talvella pimeimpään vuodenaikaan on ihanaa lähteä myös häämatkalle lämpimään, jos siihen on mahdollisuus. Jouluhäät piristävät kaamosaikaa monella tavalla.
Häiden suunnittelu on inspiroivaa varsinkin, jos siitä ei stressaa turhaan. Jos häägozilla kummittelee mielessäsi, malta välillä mielesi ja rentoudu. Kaiken ei tarvitse olla tiptop juhlissakaan – olettehan siellä juhlimassa loppujen lopuksi kuitenkin sinun ja puolisosi rakkautta läheistenne kanssa ettekä järjestämässä jotain koko kansan tv-spektaakkelia.
Stressinhallinnasta ja riittävästä unensaannista kannattaa huolehtia myös hääjärjestelyjen aikaan, jotta häästressille ei uhraa sitä kaikkein tärkeintä: rakkautta.

Elämän suunta hukassa? Uusi keino, kun olet eksyksissä elämässä
Tunnen olevani eksyksissä elämässäni ja koko elämän suunta on hukassa. Mistä löytyy uusi suunta elämälle? Hyvä, parempi, oikea elämänsuunta?

Vapaaksi! -erovalmennus eroavalle (Avo-/Avioero-valmennus)
Miten erota levollisemmin mielin? Miten käydä eroon liittyviä asioita läpi puolison ja lasten kanssa, ja selvitä erosta? Vapaudu ahdistavasta erojahkailusta ja toteuta parhaaksi ratkaisuksi tietämäsi

Parempi parisuhde vai erinomainen ero? -päätöksentekovalmennus
Kannattaako erota vai pysyä parisuhteessa? Hyödynnä ratkaisukeskeinen päätöksentekovalmennus ja henkilökohtainen tukeni Vapaudu ahdistavasta ‘Erota vai ei?’-jahkailusta ja tee levollisemmin mielin kaikilta näkökulmilta tarkkaan harkittu, arvojesi

Mielen rauhoittaminen: 18 vinkkiä mielenrauhaan, rauhoittumiseen
Mielenrauha: “Miten voin rauhoittua, kun mieli käy ylikierroksilla?”, kysyvät monet hypnoterapia-asiakkaani. Mielen rauhoittaminen.

Rentoutuminen: Hyvä ilmainen rentoutusäänite stressinhallintaan
Miksi rentoutuminen on vaikeaa? Stressinhallinta ja kyky rentoutua. Miten oppia rentoutumaan arjessa? Rentoutusharjoitus. ÄÄNITE

Ajanvaraus
Coaching-, hypnoterapia- ja NLP-valmennus-ajanvaraus etänä ja kasvotusten tällä sivulla. Tervetuloa voimaantumaan! “Kiitos kaikesta tuestasi tämän vuoden aikana!🤗 Sinä koppasit minut turvaverkkoon, kun olin putoamassa; en

Ilmainen ekirja ‘Rakastan sinua, mutta…’ – Erota vai ei?
Vapaudu päättämättömyydestä ja suuntaa energiasi selkeämmin joko parisuhteen parantamiseen kestävällä tavalla tai vaihtoehtoisesti hyvän eron harkitsemiseen konkreettisen ratkaisukeskeisesti. ‘Rakastan sinua, mutta…’-ekirja on 4 avaimen työkalupakki

Alitajunnan voima: Alitajunta ohjaa vauhdilla vääräänkin suuntaan
Hypnoosi ja alitajunnan voima. Vaikean päätöksen tekeminen ja tavoitteen saavuttaminen onnistuu, kun alitajunta on valjastettu tueksi.