Mielen rauhoittaminen. Mielenrauha. Rauhoittuminen. Kati Niemi

Mielen rauhoittaminen: 18 vinkkiä mielenrauhaan, rauhoittumiseen

Laita hyvä kiertoon!

Rentoutuminen ja mielen rauhoittaminen on taito, ja taitoja harjoitellaan. Vaikka mielesi kävisi kuinka ylikierroksilla tahansa ja päässäsi poukkoilisi tuhat ahdistavaa tai ristiriitaista ajatusta, mielen rauhoittaminen onnistuu kerta kerralta helpommin – kunhan vain maltat keskittyä mielen rauhoittamisen harjoitteluun välillä tuskastuttavasta ärsyyntymisestä huolimatta. (Kyllä, uusien taitojen harjoittelu on välillä ärsyttävää, I know…)

Kliininen hypnoterapeutti, NLP-valmentaja, Tietokirjailija Kati Niemi
Kliininen hypnoterapeutti, NLP-valmentaja, Tietokirjailija Kati Niemi

Tässä kattavassa artikkelissa listaan sinulle monia keinoja mielen rauhoittamiseen. Kun mielesi on jo valmiiksi ylirasittunut, et mahdollisesti malta keskittyä lukemaan jokaista kohtaa ajatuksella, vaikka nimenomaan yhteen asiaan keskittyminen olisi jo se yksi toimiva tapa mielen rauhoittamiseen.

Kieroa, vai mitä? 🙂

Jos olet totuttanut mielesi ja kehosi (=nehän ovat yhtä) jatkuvaan paahtamiseen sata lasissa etkä ole harjoitellut mielesi rauhoittamista esimerkiksi kehosi kautta etkä muutenkaan mielen voimaa harjoittaen vaikkapa meditaation, NLP:n (Neuro-Lingvistic Programming) ja niin ihanan luonnollisella tavalla rauhoittavan hypnoosin avulla, ethän ihmettele, miksi mielen rauhoittaminen on sinulle niin vaikeaa yhtäkkiä?

#1 Aivosi rakastavat rutiineja, joten mielen rauhoittaminen käy helpommin hyvän rutiinin avulla.

Aivosi rakastavat rutiineja, joita olet toistanut joko vahingossa autopilotilla paahtaessasi (niitä huonoja rutiineja, joissa fokusoit uhkiin ja ahdistaviin asioihin) tai tietoisesti harjoittelemalla. Vastaavasti voit aina luoda uusia hyviä rutiineja, joilla saat mielen rauhoittumaan missä tahansa tilanteessa. 

Lapsiperheen äidin rentoutuminen arjessa ja lomalla - hiihtolomalla ja kesälomalla (Kati Niemi)

Voit saada lisää mielenrauhaa myös kiireisen urapaahtamisen ja lapsiperhearjen keskelle, kuten toisessa artikkelissa kerroin äidin rentoutumisesta.

Mikä on se sinulle luonnollinen rutiini, joka hoituu sinulta ilman, että oikein edes ajattelet sitä? Jokin rutiini, josta pidät ja jonka tekemiseen keskityt?

Tehokkainta on muistuttaa itseään jostain sellaisesta hyvästä rutiinista, joka on toiminut aikaisemminkin, sillä varsinkaan stressaavalla hetkellä sinun on turhaa opetella uutta.

Kati Niemi: Rakkauden revoluutio - parisuhdekirja - erokirja

Jos mielesi kuitenkin lyö tyhjää tässä kohdassa 🙂  niin tämän listan seuraavissa kohdissa annan sinulle muutamia nopeita vinkkejä, joilla voit tsekata, miten monipuolisia keinoja sinä käytät mielesi rauhoittamiseen. Montaako niistä olet jo kokeillut? Ja jos jokin ei ole vielä sinun luontainen normirutiinisi, harjoittele sitä nyt!

Mitä monipuolisempia keinoja harjoittelet, sitä varmemmin sinulla on aina käytössäsi ainakin yksi kyseisessä tilanteessa toimiva keino, jolla saat akuutin ahdistuksen laantumaan.

Jos olet sinnitellyt koko elämäsi vain muutaman perustekniikan varassa ja nyt mietit, miten mielen rauhoittaminen onnistuu tässä nykytilanteessasi, kun mikään ei tunnu auttavan, niin se kertoo sinulle vain siitä, että sinun on aika laajentaa mielen rauhoittamisen repertuaariasi. 🙂

Aloitetaan siis käymään läpi näitä hyviä keinoja, joilla mieli rauhoittuu!

Ja koita malttaa keskittyä, alempana kerron miksi se keskittymiskyky on niin olennaista myös mielen rauhoittamiseen 🙂

Vinkki #2 on klassikko, jolla mielen rauhoittaminen onnistuu, mutta joka voi tuntua tylsältä vasta-alkajan (levottomasta) mielestä.

Meditointi ei ole pelkästään itämaisten munkkien ja joogien ajanvietettä, vaan yhä useamman länsimaisen, tavallisen työssäkäyvän yksilön hyvä rutiini mielen rauhoittamiseen. 

Meditointia saattaa ajatella päämäärättömäksi laiskotteluksi, jolloin varsinkin tehokkuuden nimiin urallaan paahtavat miehet ja naiset luulevat, että meditointi on jonninjoutavaa puuhastelua eikä heillä ole semmoiseen aikaa. 

Vaikka meditointi on nykyään jo salonkikelpoista ja jopa trendikästä, kaikki eivät vielä ole oivaltaneet, miten meditointi lisää mielen resilienssiä ja stressinhallintakykyä, mitkä puolestaan lisäävät sekä luovuutta että tehokkuutta sitten niissä hetkissä, kun sellaisia ominaisuuksia tarvitaan esimerkiksi työelämässä.

Ja lisäähän stressinhallinta myös libidoa, joten mainio meditaatiorutiini voi piristää myös seksielämää – eikä pelkästään tantraseksin muodossa 🙂

Ennen kaikkea meditointi on tapa olla läsnä itselleen, hektisenkin arjen ja maailmanmullistusten keskellä.

Vinkki 3# lienee se kaikista suosituin keino mielen rauhoittamiseen (mutta tämä keino ei toimi, jos mieli käy täysin ylikierroksilla…)

Äsken tulikin jo mainittua seksi, ja sehän se onkin varsin monen mielirentoutumiskeino. Ehkäpä se kaikista suosituin keino mielen rauhoittamiseen 🙂  

Kaikkia ei voisi meditaatio vähempää kiinnostaa (vaikka se on supertehokasta!), mutta seksi yleensä maistuu heillekin, jotka eivät vielä ole ehtineet/uskaltaneet/jaksaneet tutustua syvällisempiin metodeihin.

Mutta entä jos mieli käy niin ylikierroksilla, että seksi ei innosta tai siihen ei ainakaan pysty keskittymään niin hyvin, että siitä tulisi nautinnollistakin? 

Tai entä jos puolison mieli virittyy seksiin alta aikayksikön, mutta oma mielesi junnaa vielä työpäivän tuskastuttavissa palaveriväännöissä tai siinä maitotölkissä, jonka unohdit kaupasta ostaa? 

Silloin ei välttämättä kumppanin kivoinkaan kosketus saa mieltäsi heti rauhoittumaan, mutta aivojesi ajatusjuoksun rauhoittamisen avuksi voi käyttää nenääsi: aromaterapiaa, joka luo seksiin otollista tunnelmaa aivokemian kautta.

Lue intohimoiseen seksiin inspiroivat aromaterapiavinkit täällä.

Jos sinun rauhaton mieli kaipaa hyvää seksiä, harjoituta kehosi kautta myös muilla tavoin mielen rauhoittamista, niin aivan varmasti myös seksi tuntuu paljon paremmalta. Seksi ei ole vain tekninen suoritus, vaan parhaimmillaan seksistä on tehokkuusajattelu ja teknisyys kaukana, vai mitä? 🙂

Vinkki #4: Rentoutumisen harjoittelu kehollisilla harjoituksilla

Muitakin kehollisia harjoituksia tietysti on mielen rauhoittamiseen kuin se hyvä seksi

Olet ehkä jo pohtinut joogaa taikka tai chi:ä, mutta miksi et ole vielä kokeillut?

Liian vaivalloista ja tylsää, sanoo levoton mielesi – niinkö?

Lue vinkit joogan aloittelijalle täältä, ja kokeile edes muutaman kerran. Muista, että aivosi rakastavat rutiineja, ja edes pienikin hyvä rutiini (vaikkapa yksi  helppo aamuasana!) on jo alku parempaa kohti. Mielen rauhoittaminen voi olla myös fyysinen nautinto – ovathan mieli ja keho yhtä aivojen kautta kaikin puolin. 🙂

Eropäätös-verkkokurssi Parempi parisuhde vai erinomainen ero -verkkovalmennus

Parempi parisuhde vai erinomainen ero?

Kannattaako erota vai pysyä parisuhteessa? Hyödynnä ratkaisukeskeinen päätöksentekovalmennus ja henkilökohtainen tukeni KIITOS, TULEN MUKAAN! (Kertamaksu 477 €) KIITOS, TULEN MUKAAN! (87 €/kk 6 kuukauden ajan)

Vinkki #5 on helppo: Keskity mihin tahansa oikein, oikein tarkasti! 

Oletko miettinyt, miksi mielen rauhoittaminen onnistuu niin helposti nautinnollisessa, levollisessa transsissa eli hypnoottisessa tilassa?

Hypnoosi on käytännössä sisäänpäin kääntyneen keskittyneisyyden tila. Mitä enemmän keskityt vaikkapa positiiviseen mielikuvaan yhä yksityiskohtaisemmin ja elävämmin, sitä paremmin mielesi tyhjenee muista ajatuksista. 

Voit myös keskittää huomiosi johonkin yhteen, sinänsä mitäänsanomattomaan yksityiskohtaan vaikkapa ikkunasta ulos katsoessasi tai esimerkiksi kynttilän liekkiä seuratessasi.

Mielen rauhoittaminen & Hypnoosi - Kati Niemi

Mielen rauhoittaminen onnistuu siis sitä paremmin mitä parempi keskittymiskyky sinulla on.

Voit harjoitella keskittymiskyvyn parantamista superhelposti ihan vaan ensin vaikkapa vähentämällä erilaisia keskittymiskykyäsi häiritseviä sähköposti-, viesti- ja some-hälytyksiä ja pop uppeja.

Jos opetat mielesi kulkemaan sähköjäniksen lailla poukkoillen jokaisen “hälytyksen” kohdalla, mielesi oppii rakastamaan sitäkin rutiinia. Ja sellainen huono rutiini on omiaan häiritsemään sinun mielenrauhaasi, jolloin mielen rauhoittaminen on vaikeaa myös siinä hetkessä, kun oikeasti haluaisit saada mielesi hiljaiseksi.

Vinkki #6 Fokuksen suuntaamisen harjoittelu: Se kasvaa, mihin fokusoit!

Aivosi ovat kuin tietokone, jossa ykköset ja nollat seuraavat toisiaan. Samoin ajatukset kulkevat neuroniesi välillä synapseja pitkin peräkanaa eivätkä tungeksi tismalleen samanaikaisesti samaa reittiä pitkin.

Kun ajattelet sitä jääkaapista puuttuvaa maitolitraa tai ärsyttävää kollegaasi, sillä samalla sekunnin tuhannesosalla mieleesi ei mahdu ajatus siitä kumppanistasi, joka yrittää sinua vokotella siihen nautinnolliseen seksiin kanssaan.

Jos taas kykenet (=olet harjoitellut) siirtämään ajatuksesi jääkaapista, työpaikalta ja muista makuukammarissa tarpeettomista tuumailuistasi siihen kosketukseen, jolla puolisosi sinua hivelee ihosolu kerrallaan jokaisen ihokarvan ohi ja päältä, mielen rauhoittaminen tapahtuu kuin itsestään.

Fokus on tietoisuutesi, jota sinulla on valta ohjata. Voit lukea näistä kirjoituksistani enemmän siitä, mikä on tietoinen mieli, tiedostamaton mieli ja alitajunta niiden välimaastossa.

Esimerkiksi juuri nyt tällä sekunnilla voit ohjata katseesi näistä mustista kirjaimista vaikkapa tuohon valkoiseen väriin rivien väleissä ja sen kautta antaa mieleesi nousta jokin hyvä muisto, josta valkoinen väri sinulle kertoo tässä hetkessä.

Kun fokusoit tietoisen mielesi yhä vahvemmin tuohon valkoista väriä hehkuvaan muistoosi, tuo muistosi voi tulla aivan eläväntuntuiseksi.

Niin tapahtuu esimerkiksi hypnoosissa, kun hypnoterapiassa hyödynnän myös esimerkiksi Gestalt-terapiatekniikoita tai NLP-menetelmiä mielen voiman vahvistamiseksi. Ja aivan samalla tavalla mielen rauhoittaminen onnistuu sinulta itseltäsikin – kunhan vain olet harjoitellut 🙂  

Ja jotta harjoittelu olisi helpompaa, opetan hypnoterapia-asiakkailleni myös itsehypnoosia ja tehokkaimpia NLP-tekniikoita.

Vinkki #7: Mielen rauhoittaminen paremman sisäisen puheen ja itsetunnon avulla

Ajatukset ovat joko hyvää tai haitallista polttoainetta tunteillesi. Kun mielesi käy ylikierroksilla ja tunnetila muuttuu ikäväksi, mielen rauhoittaminen käynnistyy sisäisellä puheella, joka tukee rentoutumista.

Lue vinkit hyvään sisäiseen puheeseen täältä.

Vinkki #8: Mielen rauhoittaminen 100% luonnollisen keinon avulla

Olet varmasti lukenut jo tieteellisiäkin artikkeleita siitä, miten metsässä kävely rauhoittaa mieltä. Kyseessä ei ole vain kauniit maisemat ja raikas ilma, vaan myös luonnon tuoksut, jotka tuovat mielihyvää. 

Luonto rauhoittaa ja tuo mielenrauhaa. Ja meillä Suomessa noita rauhan tyyssijoja löytyy hehtaaritolkulla varmasti myös sinun lähettyviltäsi. 🙂

Tutkimuksissa on myös todettu, että jo pelkästään luontokävelyn ajattelu eli täysin luonnollinen mielikuvaharjoittelu auttaa tuomaan lukuisia terveyshyötyjä mielen rauhoittumisen sivutuotteena. Yhä useampien sairauksien juurisyynä on tutkimuksissa todettu stressi, joten mielen rauhoittamisen avulla parannat hyvinvointiasi ja terveyttäsi hyvinkin kokonaisvaltaisesti.

Ja täysin luonnollisesti – luontopoluilla tai omilla ajatusurillasi 🙂

Vinkki #9: Mielen rauhoittaminen nenän avulla! Kyllä 🙂

Äsken tuli jo mainittua puhtaan luonnon tuoksut, jotka rauhoittavat mieltä luonnollisesti, mutta aivan yhtälailla voit hyödyntää luonnon eteerisiä tuoksuja itsesi voimaannuttamiseksi myös kotioloissa, siellä neljän seinän sisällä silloin, kun ne seinät tuntuvat kaatuvan päälle etkä pääse ulkoilemaan milloin mistäkin syystä.

Hyödynnä silloin aromaterapeuttisia eteerisiä öljyjä, joista kerron esimerkiksi tässä aromaterapia-artikkelissa.

Vinkki #10: Mielen rauhoittuminen aivojen vagus-hermon aktivoinnin avulla

Aromaterapeuttisten tuoksujen lisäksi jo pelkällä hengityksellä voit saada mielesi rauhoittumaan. Lue millaista on oikeaoppinen hengitys, jolla mielen rauhoittaminen onnistuu yhä paremmin jokaisen rauhallisen hengityksen myötä.

Levollinen hengitys aktivoi aivojen 10. aivohermoa, vagus-hermoa eli kiertäjähermoa, joka vastaa kehon rentoutumisesta autonomisen parasympaattisen hermoston kautta.

Rauhallinen hengitys ei siis ole mikään keksitty, teoreettinen rauhoittumiskeino, vaan monissa tieteellisissä tutkimuksissa kautta maailman supertehokkaaksi todettu juttu. Ja hyvä niin, sillä tämä keinohan sinulla on aina mukanasi! 

Kunhan vain fokusoit siihen! 🙂   (ks. ylempänä oleva keskittymiskyky-vinkkini!)

Vinkki #11 Mielen rauhoittaminen positiivisen ajattelun avulla

Pintapositiivinen ajattelu on päälle liimattua ja teennäistä, jolloin sen on turhaa kuvitella auttavan pintaremonttia pidemmälle.

Toimintaasi ohjaavat 95-prosenttisesti tiedostamattoman mielen ja alitajunnan sisältämä “tavara”, joka ohjaa sinua joko pois uhkakuvista (=uhkiin fokusoiden, kun yrität kiertää niitä) tai uusia hyviä mahdollisuuksia kohti (=hyvään fokusoiden).

Jos siis hoet vain keinotekoisia “positive vibes only”-mantroja Instagramin hashtag-mallien esimerkistä, mielestäsi ehkä se 5% voi täyttyä positiivisuudella hetkellisesti, mutta se 95% odottaa vielä kestävämpää muutosta.

Positiivinen ajattelu kuitenkin kannattaa tutkimustenkin mukaan, mutta olennaista on nimenomaan tuo edellä mainittu prosenttimäärä eli se, miten syvällisesti ajattelet tuon 95%-autopilottisi myötä.

Hypnoterapiassa keskitytäänkin syvempien ajatuskerrosten muokkaamiseen, jotta kestävä muutos mahdollistuu. Silloin sinunkin mielen rauhoittaminen onnistuu yhä helpommin akuutissakin hätätilanteessa, kun et sinnittele pelkän 5%-pintapositiivisuuden varassa. 

Tähän samaan aivojen ja mielen toiminnan peruslogiikkaan perustuu myös se, miksi hyviä tavoitteita – vaikkapa uudenvuodenlupauksia – ei kannata asettaa ihan yltiöpositiivisesti, jos niitä tukeva perusta ei ole kestävällä pohjalla. (lue lisää täältä)

#12 Hyvä keino mielen rauhoittamiseen, mutta jonka liikakäyttö on haitallista.

Moni huomaa pääsevänsä irti stressaavista ajatuksista liikunnan avulla. Jotkut hyödyntävät tätä yhtä ja ainoaa mielen rauhoittamiskeinoa niin yltiöpäisesti jopa siihen pisteeseen asti, että ylikunto iskee päälle.

Ja vaikka sinun treenimäärilläsi et vielä olisi ylikunnon riskialueella, muista, että kehosi mittaa kokonaisrasitustasi: fyysinen stressi henkisen stressin päälle voi olla liian iso lasti kehollesi ja sitä kautta mielellesi – ovathan keho & mieli yhtä joka hetkessä.

Muista siis myös ne palauttavat lenkit ja rauhalliset kävelyt, vaikka olisitkin tottunut pääsemään runner’s high:iin pitkillä lenkeillä tai sammuttamaan ajatusjuoksusi kunnon tehorääkkispurteilla.

Mielen rauhoittaminen on taito ja taitoja harjoitellaan. Joten monipuolista mielen rauhoittamiskeinojen repertuaariasi myös uudenlaisen, lempeän liikkumisen ja rauhallisen pysähtymisen, paikallaan olon keinoin.

#13 Muutkin nautinnolliset, mielihyvää tuottavat keinot ovat liikaa käytettyinä haitallisia mielen rauhoittamisen kannalta.

Edellä mainitun liiallisen liikunnan lisäksi myös mm. ylenpalttinen herkuttelu mm. sokerilla, kahvin (ja muiden kofeiinipitoisten tuotteiden) nautiskelu tai alkoholin juominen ovat haitallisia mielen rauhoittamisen kannalta. 

Esimerkiksi sokeri ja kofeiini voivat hetkellisesti parantaa mielialaa, kuten lasillinen viiniäkin, mutta liika on liikaa. Ei pelkästään kehon hyvinvoinnin vaan myös mielen hyvinvoinnin kannalta. “Sokerihumala” ei saa villiksi vain lapsia 🙂  Ja kahvin tai alkoholin nauttiminen liian lähellä uniaikaa voi tehdä nukahtamisesta vaikeaa ja haitata unen laatua, mikä puolestaan voi johtaa todelliseen aivosumuun seuraavana päivänä. 

Kun siis mielesi käy ylikierroksilla, älä buustaa sitä keinotekoisesti kahvilla, sokerilla ja alkoholilla, vaikka olisitkin tottunut rauhoittamaan mielesi niillä. Se on kuitenkin vain pinnallinen illuusio eikä kestävä keino mielen rauhoittamiseen.

#14 on vinkki, jonka myös mummosi neuvoi sinulle: Jos mielen rauhoittaminen on vaikeaa piinaavan päätöksenteon kynnyksellä, nuku aina ensin yön yli!

Edellä mainitut keinot voivat haitata nukahtamista ja unen laatua pahastikin, ja uni on kuitenkin ensisijainen aivojen putsaaja. Kemialliset nautintoaineet sotkevat luonnollista unirytmiä, jonka säilyttäminen on tärkeää unen palauttavan ominaisuuden kannalta.

Pelkkä nukuttujen tuntien määrä ei kerro siitä, ovatko aivosi palautuneet rasituksesta ja valmiit uuteen parempaan päivään. Paranna siis unen laatua monin tavoin, mistä voit lukea näistä univinkeistä.

Vaikeat päätökset vievät helposti yöunet, joten mielen rauhoittaminen on erityisen tärkeää, jotta et tee hätiköityjä päätöksiä vain stressin ja väsymyksen vuoksi. Jo vanha kansa tiesi: nuku ensin yön yli. Tästä syystä stressinhallintaan ja unen parantamiseen panostetaan myös verkkovalmennuksessani Parempi parisuhde vai erinomainen ero?, jossa teet paremman päätöksen joko parisuhteeseesi panostamisesta tai eroamisesta levollisemmin mielin.

Vinkki #15: Huolista puhuminen auttaa, MUTTA valittaminen pahentaa tilannettasi!

Kun mieli käy ylikierroksilla ja ympärillä näkyy vain uhkakuvia, soitto parhaalle ystävälle tai rakkaalle äidille voi auttaa. Kerro, mikä painaa mieltäsi, mutta valitse tarkkaan, kenen kanssa jaat huolesi.

Jos ystäväsi tai vaikkapa se äitisi on negatiivisuuden perikuva, saat häneltä todennäköisesti kyllä lohdutusta, mutta samalla he voivat viedä sinua yhä syvemmälle huolien luolaan. 

Jotkut ajattelevat olevansa vain ystävällisiä ja ajattelevaisia, kun he yhtyvät voivotteluusi ja kiroavat maailmaa kanssasi. Silloin te molemmat fokusoitte ikävään ja maailmaan pahuuteen, ettekä kumpikaan nosta katsettanne mahdollisuuksia kohti. Muistathan aikaisemmin kertomani asia: se mihin fokusoit, se kasvaa.

Tiesitkö, että ylenpalttinen sympatia voi olla jopa haitallista? Ja tiesitkö, että empatia ja sympatia ovat eri asioita? Lue empatian ja sympatian eroista täältä

Siispä lopeta valittaminen, vaikka avaat sydäntäsi. Silloin löydät itsestäni ne piilevät voimavarat, joita tarvitset mielesi rauhoittamiseen. 

Voit vapautua negatiivisesta murehtimisesta myös tämän voimaannuttavan hypnoosiäänitteen avulla – kokeile tämän kuvalinkin kautta:

Usein ulkopuoliselle puhuminen auttaa hahmottamaan itsen ympärillä tälläkin hetkellä olevat uudet mahdollisuudet, joita itse ja se oma tuttu lähipiiri ei vielä kykene näkemään.

Vinkki #16: Anteeksianto muille ja itselle (!) auttaa sinua vapautumaan mieltäsi vaivaavista asioista

Elämässä tulee joskus vastaan ihmisiä, jotka ovat varsinaisia energiasyöppöjä tai tuntuvat olevan kuin itse pirun ruumiillistumia. He ovat saattaneet kohdella sinua kaltoin ja sinussa ei pelkästään kyde vihaa, vaan olet vihaa täynnä. 

Tuo viha on kuitenkin sinun oma tunne, jota vihasi tai katkeruutesi kohde ei milloinkaan pysty tuntemaan. Ei, vaikka kuinka tekisit voodoo-temppuja ja yrittäisit manata hänet alimpaan helvettiin.

Viha vie sinun energiaasi. Viha on sinun oma energiasyöppö, josta sinun on tärkeää vapautua.

Hypnoterapia-asiakkaideni kanssa tehtävissä monenlaisissa harjoituksissa (sekä hypnoosissa että päiväntajunnassa) anteeksianto on yksi olennainen aihe käsiteltäväksi. Eikä pelkästään anteeksianto muille, vaan ennen kaikkea anteeksianto itselle.

Sillä ketä satuttammekaan enemmän kuin omaa itseämme? Me olemme usein itsemme pahin vihamies, niin surullista kuin se onkin. 

Kun haluat apua mielen rauhoittamiseen esimerkiksi tämän anteeksiannon teeman osalta, ota yhteyttä ja tavataan!

Mikä aihe on vienyt sinun mielenrauhan? Mistä sinä haluat vapautua? 

Vinkki #17: Kiitollisuus on näkökulmataito, jota voi harjoittaa

Huonoimpanakin päivänä voit tuntea kiitollisuutta simppeleistä asioista, kuten vaikkapa siitä, että kahvi ei palanut pohjaan ja vessassa oli vessapaperia. Vie huomiosi (muistathan aikaisemmat kohdat!) jokaiseen pieneenkin juttuun, joka oli niin kuin toivoit.

Älä oleta kahvisi olevan hyvää aina äläkä pidä itsestäänselvyytenä sitä, että siellä vessassa on sitä vessapaperia. Tiedät, että kahvi on joskus laimeaa, liian vahvaa, kylmää, liian kuumaa, palaneen makuista tai kitkerää, joten ole kiitollinen, kun kahvisi on juomakelpoista! 🙂  Ja vastaavasti sen vessapaperin kanssa!

Aloita kiitollisuuden harjoittelu tällaisista pienistä jutuista, joita pidät vähäpätöisinä. Silloin vahvistat kiitollisuuden ajatusratojasi ja opit löytämään sen hopeareunan harmaimmastakin pilvestä. 🙂

Vinkki #18: Jos mikään näistä “mielenrauhapillereistä” ei tunnu auttavan, placebo voi olla ratkaisu. 🙂

Jos otat voimakkaan päänsärkypillerin, jonka ikävän sivuvaikutuslitanian muistat ulkoa, saatat alkaa kokea niitä kaikkia: pahoinvointia, huimausta, jäsenten kolotusta… ihan mitä vaan!

Oireesi saattavat olla täysin todelliset, fyysisesti mitattavissa, mutta niiden vaikuttaja ei välttämättä silti ollut tuo pilleri vaan sen sivuvaikutuslistan aiheuttama nosebo-vaikutus. Nosebo tarkoittaa sitä, että uhkakuvan suurentelu omassa mielessä aiheuttaa nuo oireet, joita sinulle ei olisi tullut, ellet olisi ajatellut niitä. (Se mihin fokusoit, kasvaa – kuten aikaisemmassa kohdassa kerroin)

Nosebon vastakohta on placebo, joka on monissa tieteellisissä tutkimuksissa todettu olevan toisinaan jopa tehokkaampi kuin varsinainen lääke. Lääketutkimuksissahan pitää testata lääkkeen todellinen tehokkuus, joten lääkkeen ja placebon yhteisvaikutuksesta tulee vähentää placebon osuus. Siksi lääketesteissä on aina mukana se kontrolliryhmä, jolle annetaan vain kalkki- tai sokeritabletteja painokkaiden “tämä tabletti parantaa X, Y ja Z”-vakuuttelujen kera.

Jos siis olet ahdistunut ja mietit kuumeisesti, miten mielen rauhoittaminen ikinä voi onnistua tässä moodissasi, keksi, mikä voisi olla sinulle se placebo? 

Placebo-vaikutusta voi itse luoda myös voimavara-ankkureiden avulla, eli tietyntyyppisten tarkkaan harkittujen mentaaliharjoitusten avulla luoda sinulle sitä positiivista, levollista mielenrauhaa, jota kaipaat. Voimavara-ankkureilla voit luoda myös monia muitakin tunnetiloja kuin rauhallisuutta, koska  sinun mielen voima voi luoda monenlaisia vaikutuksia voimakkaan nosebon ja vahvan placebon välimaastossa. 

Tiedäthän, miten kautta aikain ihmiset ovat pitäneet esimerkiksi “onnenamuletteja” tai “voiton sormuksia” suuressa arvossa, vaikka ulkopuolisten mielestä ne eivät voi millään toimia? Aivan 🙂

Mikä siis voisi toimia sinulla sittenkin, vaikka nyt epäröisit moisia kikkoja? 

Kuten alussa kerroin, sinulle paras keino on se, joka sinulle on luonnollinen ja jo niin rutiininomainen, että et välttämättä edes muista sitä hädän hetkellä.

Palauta siis mieleesi ne keinot, joilla olet tuonut itsellesi mielenrauhaa ja levollisuutta kenties lapsuudesta asti, ja tee niistä rutiini.

Jos lapsuudessasi kiukkupuuskan iskiessä sinua lähinnä komentteniin vaikenemaan ja nielemään kiukkusi tai sinut istutettiin arestipenkille tai pakotettiin nurkkaan häpeämään huonoa käytöstäsi, viimeistään nyt aikuisena sinulla on mahdollisuus opetella hyviä keinoja lisätä mielenrauhaa täysin luonnollisesti, kerta kerralta helpommin.

Kliininen hypnoterapeutti, NLP-valmentaja, tietokirjailija Kati Niemi

Tutustu hypnoterapiaan (=hypnoosi+terapia) ja valmennuspalveluihini täällä, ja tavataan sinun aiheesi äärellä!

Rakkaudella,
valmentajasi Kati
Kliininen hypnoterapeutti, NLP-valmentaja, Tietokirjailija
[email protected]

Eropäätös-verkkokurssi Parempi parisuhde vai erinomainen ero -verkkovalmennus

Parempi parisuhde vai erinomainen ero?

Kannattaako erota vai pysyä parisuhteessa? Hyödynnä ratkaisukeskeinen päätöksentekovalmennus ja henkilökohtainen tukeni KIITOS, TULEN MUKAAN! (Kertamaksu 477 €) KIITOS, TULEN MUKAAN! (87 €/kk 6 kuukauden ajan)

Kliininen hypnoterapeutti, NLP-valmentaja, Tietokirjailija Kati Niemi

Ajanvaraus

Coaching-, hypnoterapia- ja NLP-valmennus-ajanvaraus etänä ja kasvotusten tällä sivulla. Tervetuloa voimaantumaan! “Oli todella antoisaa keskustella kanssasi. Uskon vahvasti että pääsen kanssasi tosi hyviin tuloksiin itseni

ILMAISTA INSPIRAATIOTA

OTA YHTEYTTÄ!

UUSIMMAT

Sinkku & Deittailu -valmennus: Coach Kati Niemi

Sinkkujen päivä 11.11.22!

Sinkun itseluottamus- / deittailu-itsevarmuus- valmennusta coachingin, NLP-metodien ja/tai hypnoosin parissa myös sinkkujen päivänä 11.11!

Laita hyvä kiertoon!

Mitä ajatuksia tämä artikkeli herätti sinussa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lataa ilmainen e-kirja "Rakastan sinua, mutta..."

4 avaimen työkalupakki turhauttavan ‘Erota vai ei?’-ajatusvyyhdin selkiyttämiseen.