Lapsiperheen äidin rentoutuminen lomalla ja arkena

Lapsiperheen äidin rentoutuminen lomalla ja arkena

Parin tunnin päästä koittaa lähtö laskettelureissulle Vuokattiin. Tällä kertaa 7-henkisestä perheestämme mukaan pääsee vain 5, kun yksi jäi sairaana isänsä luokse ja yksi on rippikoululeirillä. Kaikki lapsemme ovat jo teinejä, joten myös tämän äidin rentoutuminen hiihtolomalla onnistuu varmasti hyvin.

Toisin se taisi olla aikoinaan, kun oma trioni oli pieniä, vain 1,5-2 vuoden ikäeroilla. Mietinkin, miten tälläkin hetkellä joku pienten lasten äiti (tai isä!) saattaa miettiä, että miten sitä omaa aikaa saisi myös perhelomalla.

Äidin rentoutuminen lomalla ja arkena: Hiihtoloma
Tämän äidin rentoutuminen alkaa ihan just! Hiihtolomamatka kutsuu 🙂

Tässä kirjoituksessani kerron sinulle sekä omasta menneisyydestäni pikkulapsiperheen äitinä, että hypnoterapia- ja valmennusasiakkaideni myötä yhä vahvemmin saamistani oivalluksista. 

Kerron sinulle myös, miten tietty hyväksi havaittu tekniikka tuo sinulle erittäin rennon, täysin rauhallisen olon puolessa tunnissa. 

Myös siellä lapsiperhearjen keskellä tai tohinaa täynnä olevalla hiihtolomalla! 🙂

Millaistako se tämän äidin rentoutuminen oikein oli silloin aikoinaan, kun omat lapseni olivat pieniä touhutaaperoita?

Meidän pikkulapsiperheessä tietysti sitä vauhtia riitti, ja lähes kaikki tuttavamme ihmettelivät, miten minulla riitti energiaa siihen kaikkeen?

Lapseni olivat pieniä yhtä aikaa, ja arkemme oli tavallista.

  • Prisman tuplakärryissä kuljetin kahta pienimpää, jotka tökkivät toisiaan, samalla kun vahdin vanhinta poikaani, joka kulki kärryjen vierellä.
  • Päiväkotiin kannoin pienintä kaukalossa, samalla kun yritin saada vanhemmat pojat kulkemaan vierelläni ilman, että jäävät päiväkodin pihassa suhaavien muiden vanhempien autojen alle.
  • Jokainen aloitti jalkapallon jo 4-vuotiaana, joten suhaamista riitti, kun jokaisella oli useampia treenejä, matseja, turnauksia ja harkkaotteluita milloin missäkin kentällä ympäri pääkaupunkiseutua, välillä muuallakin Suomessa.
  • Samalla etenin urallani vauhdilla, ja pyöritin äitiyslomalla kehittämääni nettisivustoa.
  • Remontoimme vanhaa mökkiä ja kotitaloamme.
  • Kävin ahkerasti kuntosalilla ja juoksulenkeillä.

Missä oli se “äidin rentoutuminen”? Aivan…

Näin jälkikäteen ihan hengästyttää pelkkä ajatuskin siitä kaikesta, mutta silloin aikoinaan nautin tuosta kaikesta. Pidin kaikkea normaalina ja minulla oli “kaikki hyvin” klassisesti ajateltuna.

Olin perussuorittaja, mutta en marttyyri, koska minä oikeasti rakastin suorittamista. Olin oppinut rakastamaan, joten en osannut muuta kaivatakaan. En osannut ihmetellä tahtiani, vaikka kaikki muut sitä ihmettelivät.

Vaikka minunkin olisi pitänyt osata pysähtyä.

Mutta pysähtyminen ja rentoutuminen tuntuivat turhanpäiväiseltä laiskottelulta.

Ennen avioeroa, mielentaitojen opiskelua ja ammatinvaihtoa hypnoterapeutiksi & NLP-valmentajaksi, en todellakaan osannut rentoutumisen taitoa. Koska en tiennyt kaivata rentoutumista (koska se tuntui lähinnä turhauttavalta), miksipä olisin sitä harjoitellut?

Minä harjoittelin yhä kovempaa suorittamista, vaikka siinä taidossa olin jo hionut itseni ihan tarpeeksi kauan…

Itse muistan omat pikkulapsiajat siis todella positiivisina. Silloin en kokenut olleeni juurikaan väsynyt, vaan nautin siitä kaikesta tohinasta, jota kolme pientä ympärilläni sai aikaan.

Todellisuudessa näin jälkiviisaana, kun katson itseäni silloin, tunnistan, miten oikeasti olin addiktoitunut sille adrenaliinille ja dopamiinille, jota jatkuva puuhastelu tuotti minulle.

Olin nuoresta asti tykännyt tekemisestä ja aktiivisuudesta, se oli minulle luontaista. Joten halusin mieluusti myös lapseni pienillä ikäeroilla, jotta heille on seuraa toisistaan ja itse nautin jopa siitä häsläyksestä, jota toisinaan oli.

Mutta olivatko nuo vauhdikkaan lapsiarjen nostattamat hormonibuustit minulle pidemmän päälle hyviä? Pienten lasten kanssa opin varsinaiseksi sähköjänikseksi, joka oli valppaana ja valmiina toimintaan milloin tahansa.

Olen aina nauttinut haasteiden voittamisesta, ja niitähän pikkulapsiperheen hektisessä rumbassa riittää. En siis tuntenut väsymystä, koska en ollut oppinut tunnistamaan sellaista tunnetta.

Tunsin energian ja nimenomaan positiivisen innostumisen kehossasi. Ja jos kehoni todellisuudessa kertoi väsymyksestäni, en sellaista kehoni viestiä ymmärtänyt, vaan epämieluisan tunteen karistin tekemiseen. Hääräsin ja kehitin omia projektejani sitä innokkaammin, mitä väsyneempi varmaankin olin.

Varmaankin. Sillä oikeasti en muista olleeni. Koska en tunnistanut väsymystäni silloin, miten voisin muistaa sen?

Mutta voin mielikuvissani palata moniin tapahtumiin, ja kaiken järjen mukaan minua varmasti todellisuudessa väsytti se vauhti monella rintamalla (=omaa digibisnestä äitiyslomalla + tietysti myös haastavassa johtajan työssä heti äitiysloman loputtua).

En vaan tunnistanut väsymystäni, joten miksipä olisin tehnyt sille mitään? Kaikkihan oli hyvin joka rintamalla, vauhtia eli minun silloisella mittapuullani positiivista energiaa riitti yllinkyllin!

Omista hypnoterapia- ja valmennusasiakkaistani tiedän, että tarinani ei ollut mitenkään poikkeuksellinen. Lapsiperheen äidin rentoutuminen on monelle utopiaa varsinkin pikkulapsiaikana.

Varsinkin äidin rentoutuminen lapsiperheen arjessa ja lomalla on usein puutteellista. Vaikka aina vältän sukupuoli- ja rooli-stereotypioita, niin tässä kohdin edelleen Suomessa näen vinoumaa: monet äidit kantavat “joka paikan höylän” vastuuta sekä kotona että työelämässä, kun monien isien vastuunkanto painottuu enemmän työelämään.

Tietysti lukuisat isät ovat erittäin aktiivisia lastenhoidon kanssa ja ei ole kyse siitä, etteivätkö he pystyisi ja osaisi kantaa vastuuta vähintään sen verran mitä äiditkin.

Mutta monilla äideillä on sukunsa ja sosiaalisen ympäristönsä – koko suomalaisen kulttuurin – asettamia perusoletuksia harteillaan kannettavana.

Ja jos et kanna muiden odotuksia, miten voisit tuntea itsesi ympäristösi hyväksymäksi?

Tuokin hyväksynnän tunne on kuitenkin meidän oma tunteemme, sisäsyntyinen.

Hyväksytyksi tulemisen tunne on meidän omamme, joten me pystymme sitä myös oppia säätelemään, editoimaan meitä tukevammaksi ennen kuin tikittävä stressiaikapommi räjähtää.

Stressi tuntuu kehossa ja syntyy mielessä. Aivot eli mieli ohjaa kehoamme, kaikkia stressireaktioitamme.

Mutta aivomme ohjaavat sympaattisen hermoston stressireaktioidemme (pakene-taistele-jäädy) lisäksi tietysti myös rauhoittavaa parasympaattista hermostoamme. Ajatukset ruokkivat meissä joko stressaavia tai rauhoittavia tunteita, jotka ravistelevat kehomme jokaista solua joko hyvällä tai pahalla.

Myös lapsiperheen äidin rentoutuminen (kuten stressaantuminenkin!) tapahtuvat vain mielen voimalla superlyhyessäkin hetkessä

Mielen ajatuksista vain 5% on tietoisen mielen tasolla, ja 95% tiedostamattoman mielen ja alitajunnan tuottamia.

Ja varsinkin stressimoodissa aivojemme tehtävä on ensisijaisesti suojella meitä eli laittaa meidät esimerkiksi taistelemaan tai pakenemaan koko kehomme voimin, jolloin aivomme eivät todellakaan ohjaa meitä loogiseen pohdiskeluun tietoisen mielen tasolla.

Silloin sen näennäisesti positiivisellakin vauhtienergialla valjastetun äidin suusta pääsee sammakoita vähintäänkin sille puolisolle, joka ei kanna vastuuta koko paletista niin paljon kuin “minä kunnon äiti”. Tuo “kunnon äiti” tarkoittaa alitajuisesti sellaista jännää 1800-luvun 10 lapsen kotiäidin ja 2020-luvun uraäidin yhdistelmää.

Äitiä, jolla on kaikki pallot ilmassa eli tavallaan hallussa, koska yksikään ei ehdi pudota maahan asti.

No, entäs kun sen vauhtiäidin hiihtoloma perheen kanssa alkaa?

Aivot rakastavat rutiineja, sillä ne haluavat säästää aivoenergiaasi. Kun opetat itsesi vauhtimoodiin, ei se vauhti siitä kertaheitolla pysähdy, jos et ole harjoitellut pysähtymistä.

Hiihtoloma lapsiperheessä voi saada jopa epämieluisan olon: missä on se minun kaikki vauhtiagendani, joka on pitänyt minut hengissä adrenaliinin ja dopamiinin voimin?

Lomalla ajatukset saavat liikkumatilaa, mutta vauhtiin tottuneet aivot eivät tiedä mihin muuhun se tuon liikkumatilan ja vapaan ajan käyttäisi kuin uusien projektien suunnitteluun. Ideointi ja unelmointihan on hyvästä, mutta mihin jää se aito rentoutuminen, ihan lötköpötkönä möllöttely tai metsän hiljaisuudessa hitaasti patikointi (ei se thriathlon-treenaus tai 70km himohiihto).

Kun mieli tarvitsee palautumista henkisen stressin tieltä, liikunta voi vaikuttaa hyvältä keinolta. Mutta tosiasiassa henkisen stressin päälle ei tule ladata vielä fyysistäkin stressiä, mitä superkuntoilu fysiologisesti on. Mutta miten voisi liikuttaa kehoaan rennosti ja rauhallisesti, jos keho on tottunut suorittamaan supervauhdilla myös urheilussa? Sillä “kunnon naisellahan” on kaikki pallot hallussa eli ilmassa, antamatta yhdenkään pallo pudota maahan muiden ihmisten arvosteltavaksi.

Miten stressaantuneen äidin rentoutuminen lapsiperheen arjen keskellä ja hiihtolomalla oikein onnistuu?

Rentoutuminen on taito, ja taitoja harjoitellaan.

Jos rentoutuminen lapsiperheen keskellä tuntuu sinulle silkalta utopialta, se vain kertoo harjoituksen puutteesta.

Ja ei, älä usko alitajunnastasi nousevia turhia itsesyytöksiä “nyt en siis ole kunnon äiti/nainen, kun en osaa vielä rentoutuakin!” 🙂

Ei lähdetä siihen, okei? 🙂

Vaan me harjoitellaan.

Rentoutuminen voi olla supervaikeaa, turhauttavaa, ärsyttävää ja lannistavaa.

Kun on tottunut suorittamaan, sitä haluaisi trendikkään rentoutumisenkin onnistuvan ihan vaan sormia napsauttamalla samantien, kun ekaa kertaa päänsä siihen sohvatyynylle tai joogamatolle asettelee.

Ja kun se ei onnistukaan niin helposti (ilman sitä harjoittelua!), niin tietysti se ottaa päähän.

Mutta taitoja harjoitellaan. Harjoitus tekee mestarin. Silloin myös sen äidin rentoutuminen lapsiperheessä tai siellä kiireisen työpaikan taukotilassa onnistuu kyllä kerta kerralta helpommin ja nopeammin.

Joskus aivan automaattisesti. Sillä ne aivothan rakastavat rutiineja, vai mitä?

Esimerkiksi nyt hiihtolomalla pyydä puolisoasi vahtimaan lapsia edes puolisen tuntia. Se riittää sinulle rentoutumiseen, usko pois!

Pyydä puolisoasi lähtemään lasten kanssa ulos lumitöihin hetkeksi tai käymään ruokaostoksilla. Silloin saat itsellesi sen hetken, jota tarvitset kuunnellaksesi tämän ilmaisen rentoutusäänitteen.

Tietysti voit tehdä pian kertomani harjoituksen myös silloin, kun perheesi on kotona, mutta silloin on riski, että rentoutumisesi keskeytyy (harjoituksen puutteesta) lastesi huutaessa tai kolkutellessa ovea, jonka takana yrität rentoutua.

Rentoutuminen on taito, joka antaa sinulle superpaljon sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia (tiedäthän, miten stressi aiheuttaa muuten mm. lukuisia sairauksia). Ja rentoutuminen ei maksa mitään. Myöskään rentoutumisen harjoittelu onnistuu täysin maksutta tämän hyväksi kehutun, ilmaisen rentoutusäänitteen avulla:

Olen tehnyt tämän rentoutusäänitteen lämmöllä ja rakkaudella sinulle alati ahkeroiva äiti, joka et vielä tunne omaksesi sitä polkua, joka kuljettaa sinut siihen syvän rentoutuneisuuden tilaan, jota myös transsitilaksi ja hypnoottiseksi tilaksi kutsutaan.

Tämä rentoutusäänite kuljettaa sinut sille rentoutumisen tasolle, joka sinulta luonnistuu tänään. Ja kerta kerralta rentoutuminen sujuu sinulta helpommin ja pääset nopeammin yhä syvempään rentoutumiseen.

Siihen tilaan, jossa kaikki on mahdollista. Myös se äidin rentoutuminen lapsiperheen tohinan keskellä, mikä vielä aikaisemmin tuntui sinulle todelliselta utopialta.

Oletko valmis kuuntelemaan ääntäni ja rentouttavaa taustamusiikkia puolisen tunnin verran?

Hyvä! Lataa siis tämä ilmainen rentoutusäänite täältä.

Nautinnollista hiihtolomaa sinulle upea äiti! Sinä riität juuri sellaisena kuin olet 🙂

Rakkaudella,
valmentajasi Kati
Kliininen hypnoterapeutti, NLP Trainer-valmentaja
[email protected]