Minäkin olen juossut varjoani, itseäni pakoon. Varjominä on pelottanut minua sekä ihan fyysisesti että psyykkisesti, olemmehan 100% synkronoitu kokonaisuus – kehomieli. Minun oma varjopuoli on pelottanut minua lapsuudesta aikuisuuteen saakka. Tässä kerron sinulle, miten pääsin sinuiksi myös varjojeni kanssa ja mitä siitä seurasi. Entä miksi valoon on kuljettava varjon kautta?
Vanhempani ovat kertoneet minulle, kuinka pienenä tytöntyllerönä juoksin varjoani pakoon. Se oli sitä aikaa, kun sängyn alla asui mörkö (kiitos, isosysteri!) ja sänkyynkin piti pompata niin pitkältä kuin suinkin pikkujaloillani pystyin, jotta tuo kamala pimeä peto ei vaan nappaisi nilkoistani kiinni ja söisi minua.
Luulen, että muistan tuon varjoni pakoon juoksemisen itsekin. Olin tosi pieni, joten ehkäpä tämä muistikuvani on muodostunut vain vanhempieni tarinoista ja itsestäni näkemistä valokuvista eli ehkäpä olen luonut itselleni valemuiston, en tiedä. Mutta jo pelkästään tuon (vale)muiston ajattelu tuo minulle muiston siitä ahdistuksesta, jota tuolloin koin.
Muistikuvani mukaan (tai vanhempieni tarinan mukaan) kävelin kotitalomme edessä olevalla asfalttitiellä aurinkoisena päivänä, ja tietysti varjo seurasi minua. Kun ihmettelin, mikä musta väriläntti minun jalkapohjistani lähtee, yritin tietysti kääntyä katsomaan tuota.
Ja mitä näinkään: kamalan mustan olion, joka oli minua pidempi!
Ja se liikkui tietysti sitä äkäisemmän näköisenä, mitä enemmän yritin huitoa sitä pois itsestäni. Jalkojen irrottaminen maasta ei auttanut, se pysyi minussa kiinni kuin tahmea purukumi. Mutta se ei ollut pirteän pinkki, vaan pelottavan mustanpuhuva.
Kamalaahan se olisi ollut, jos tuo varjoni olisi oikeasti ollut jokin paha juttu! Mutta se olin todellisuudessa tietysti ihan vain minä, joka pääsi esiin nimenomaan aurinkoisena päivänä mukavalla kävelyretkellä rakkaiden vanhempieni ja sen möröillä pelotelleen + varmasti tälle varjoepisodillenikin nauraneen isosiskoni kanssa.
…Ja siis tässä kohdin tarkennuksena: myös se isosiskoni on minulle erittäin rakas, ja varmasti itsekin olisin tuolloin nauranut hänelle, jos hän olisi ollut niin toope, että omaa varjoaan pelkää. 🙂
Varjominä käyttäytyy samoin meillä aikuisilla.
Sittemmin tietysti opin, että varjoni olen vain minä itse. Varjoaan ei tarvitse pelätä. Kuten ei varjominäänsäkään. Se on osa sinua niin valossa kuin pimeässä, mutta valossa ja turvallisessa seurassa tuettuna se on helpompaa kohdata. Näet sen selkeämmin: mistä kohdin sinua se alkaa, mihin se ulottuu ja miten se liikehtii sinun (mielen)liikkeidesi mukaan.
Mutta vaikka tulin sinuiksi fyysisen varjoni kanssa, silti olen juossut varjoani pakoon myös aikuisena.
Identiteettini rakentaminen milloin työelämässä, milloin ihmissuhteissa oli kesken vielä pitkälle aikuisuuteen: jotta selvisin haastavista tilanteista, joissa minua koeteltiin kyseenalaisillakin keinoilla, minun piti osata esittää olla jotain muuta kuin olin.
Tai niin luulin.
En uskaltanut tuoda itseäni esiin sellaisena kuin olin, elleivät ympärilläni olleet ihmiset tuntuneet turvallisilta.
Hermosto-opiskelujeni myötä olen fyysisillä testeillä saanut todettua myös sen, miksi aistin muiden ihmisten tunnetilat herkästi. Syy piilee ihan selkäpiissäni, selkäytimeeni yhdistyvien hermojen määrässä, joka on minun hermostotyypilläni suurempi kuin muilla hermostotyypeillä. (voit varata oman hermostokartoitustapaamisen tästä)
Aloin ymmärtää itseäni paremmin, kun hyväksyin olevani ketterän “mielen” lisäksi myös “kehoni” – kehomieli, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen ihan jatkuvasti. Lenkkipolullakaan ei voi juosta “mieltään” pakoon, vaikka ahdistava arki tuntuisi hikoillessa hellittävän hieman. Vastaavasti meditoimalla ei voi nollata epäterveellisen ravinnon tai vähäisen unen fysiologista stressivaikutusta.
Mutta tuolloin “vanhassa elämässäni” en tiennyt kaikkea tätä ja jos rehellisiä ollaan, niin en paljon muutakaan, vaikka toisin kuvittelin. 🙂 Huonoissa parisuhteissa sain suorasanaisia tai implisiittisiä kehuja käyttäytyessäni tietyllä tavalla, ja moitteita tai vähintään mulkoilua, jos olinkin oma 100% itseni (siis ihan iloisena ja hyvinvoivana minänä, en huonolla tuulella).
Opin, että minun ei parane olla sellainen kuin olen, jotta olisin rakastettu. Tai edes hyväksytty. Koska rakkaudelta sellaiset suhteet eivät kyllä tuntuneet, vaikka sellaista perusapatiaa luulin “kaikkien parisuhteiden” olevan.
Jos luulet yhä niin, niin voin vakuuttaa sinulle: eivät ole. Sinullakin on mahdollisuus oikeasti antoisaan rakkaussuhteeseen, jossa sinä saat olla juuri sellainen kuin olet ja saat tuntea olevasi täysin rakastettu, ihana ja ihmeellinen rakastettu. Ja silloin sinunkin on täysin luonnollista rakastaa toista ihmistä – warts and all.
Varjominä paisui, kun piilotin sinne omia parhaitakin puoliani, joita joku toinen ei halunnut katsella.
Liekö se lapsuuden varjopaniikki tai jotkin muut stressitekijät laukaissut minussa tuolloin aikoinaan jo moro-refleksin (lue primitiivireflekseistä ja hermostokartoituksesta tästä), vai olinko muuten vaan oppinut liikaa miellyttämään muita. Who knows.
"Vaikka nykytilanteeseen johtaneiden tapahtumaketjujen ja erosyiden miettiminen voi auttaa ymmärtämään käsillä olevaa hetkeä, menneiden puhkianalysointi on kuitenkin loppupeleissä umpikuja ja elämänhukkaa."
Kun tarpeeksi kauan hymyilee liian kiltisti “kaiken se kestäköön”-tyyppisesti, vaikka itseä kohdellaan joko fyysisen väkivaltaisesti tai vähintäänkin passiivisaggressiivisesti kaltoin, niin tietysti loppumetreillä tulee se kiukku puolustamaan minua. Ja silloin en säästellyt sanojani, vaan olin joskus tosi ilkeä. Olin kerännyt kannen alle kiukkuani, joka sitten kerralla räjähti kuin painekattilasta.
Moinen kiukkupuuska tietysti pelästytti minut entistä enemmän. Häpeä ei helpota tilannetta, vaan pahentaa ongelmakierrettä. Häpeänkin kanssa on uskallettava tulla sinuiksi, niin pelottavalta kuin se voi ensialkuun tuntuakin.
Olin ihmeissäni itseni kanssa. Minähän olin lähtökohtaisesti kiltti ja rakastava, ja halusin olla myös rakastettu enkä sellainen, jolle puoliso pyörittelisi silmiään ihan syystäkin. En vaan tiennyt muuta keinoa kuin juosta tuota pimeää puoltani pakoon.
Tahdonvoimaa ja sinnikkyyttä – niillähän se paha pysyy piilossa paremmin… Jep.
Halusin sulkea varjoni yhä tiukempaan tallelokeroon, josta se ei vaan koskaan enää tulisi esille riehumaan ja antamaan “samalla mitalla takaisin” minua satuttaneelle.
Vasta kun opiskelin mm. kliinistä hypnoterapiaa (=hypnoosi+terapeuttiset metodit) ja varjotyöskentelyä (varjovalmennus / varjoterapia / Gestalt-terapia) ja monia muita psykofyysisiä (=ihmisen kokonaisuuden huomioivia; lue kehomieli) mindshifting-metodeja, aloin tulla sinuiksi todellisen itseni kanssa.
Ymmärsin, mitä parhaitakin puoliani tuo minun varjominä oli joutunut ottamaan kantaakseen, ja oivalsin, miksi minun olisi nimenomaan tarkoitus työskennellä varjoni kanssa eikä juosta sitä pakoon enää milliäkään.
Et syntynyt tähän maailmaan tarjoillaksesi vain ihannepeilikuvaasi meille muille.
Sinäkään et tule parhaana omana itsenäsi näkyväksi meille muille, jos piiloudut maskin taakse, koska et itse halua nähdä varjoasi.
Tosin usein me muut kyllä näemme varjopuolesi nimenomaan silloin, kun käännät itse selkäsi sille ja meille siinä samassa. Stressireaktioissa näkyy varjosi negatiiviset piirteet, mutta tuomalla varjosi valoon ja kesyttämällä sitä, pystyt entistä paremmin valjastamaan koko valtavan potentiaalisi käytännön arjessa, työurallasi, rakkauselämässäsi, lasten kasvatuksessa ja muissa ihmissuhteissa.
Kun tulet sinuiksi oman varjosi kanssa ja työskentelet yhdessä sen kanssa päivä päivältä avarammin mielin, silloin sinun varjominä näyttäytyy myös kaikille muille paljon paremmassa valossa kuin aikaisemmin. Ei enää stressireaktioina, koska et enää panikoi hetkissä, joissa varjosi ominaisuudet voivat olla itseasiassa jopa erittäin tarpeelliset.
Jo vanha kansa tiesi miten elämä on varjojen ja valojen vaihtelua.
Joogaopettajakoulutukseni aikana ymmärsin, miten jo vanhat kansat ovat kautta aikaan tajunneet tämän koko juonen jujun: valoon käydään varjojen kautta:
- GU = Pimeys
- RU = Valo
Vuosituhantiset perinteet omaavassa joogassa ‘guru’ tarkoittaa siis prosessia pimeydestä valoon. Eli käytännössä tätä elämänmittaista matkaa, jossa valot ja varjot vuorottelevat, ja meidän on tarkoitus navigoida itsemme kaikenkirjavista koettelemuksista läpi.
Valitettavasti 1800-luvulta alkaen ikiaikaista joogatietoisuutta muokattiin länsimaiseen jumppakulttuuriin sopivammaksi, ja monet tehokkaat metodit kuten mantrat ja meditaatio, ovat jääneet pelkkien fyysisten asanoiden jalkoihin.
Mutta ei ole sattumaa, että joogan vanhimpien perinteiden lisäksi myös kaikissa uskoinnoissa käytetään mm. virsiä / hymnejä tai rukousta ja mietiskelyä erilaisilla “tukikeinoilla” koristeltuna.
Samasta hommasta silti on kyse: varjosta valoon, läpi elämän.
Vaikka tämä artikkelini tarkoitus ei ole nyt käsitellä joogaa tai muita perinteitä sen tarkemmin, niin korjataan vielä yksi yleinen harhaluulo tai epäilys siitä, mitä tuo “guru” oikein tarkoittaa ja miksi johonkin ihmiseen viitataan “guruna”.
Joissain (ei kaikissa) joogasuuntauksissa kutsutaan joogan opettajaa tai “mestaria” guruksi. Käytännössä hän on siis henkilö, joka opastaa “varjosta valoon”. Kungaliinijoogaperinteessä joogaopettajia ei kutsuta guruiksi, vaan “guru” on jokaisen henkilökohtainen prosessi. NLP-kouluttajana rakastan tietysti sanojen ja termien taustalle kurkistamista, mutta ei nyt mennä sen syvemmälle tällä kertaa. 😉
Summa summarum: Jokainen joogasuuntaus on omanlaisensa, jolloin jokainen länsimainenkin nykyihminen voi löytää itselleen soveltuvimman keinon harrastaa joogaa. Ja jos olet joskus kokeillut tai nähnyt joogaa vaikkapa telkkarissa, ethän kuvittele enää kaiken joogan olevan samanlaista? Ääripäät ovat suuret eli yleistäminen ei tässäkään asiassa kannata.
Tämä “varjosta valoon”-perusprosessi on vaan päässyt meiltä nykyihmisiltä miltei täysin unohtumaan ja moni “etsii itseään”, vaikka samalla pelkää kohdata varjoaan.
Jos luulee, että oma varjominä on vain se känkkäränkkäpäivinä pimeästä luolastaan kömpivä köriläs, niin pelko on ymmärrettävää.
Mutta silloin itsen integroituminen jää puolitiehen – jos edes siihenkään asti pääsee.
Itseasiassa jooga-sana tarkoittaa “yhdistymistä” eli tulla kokonaiseksi itsekseen ja yhteyteen muiden kanssa – olemme yhtä, mutta egomme eriyttää meidät sekä muista ihmisistä että omasta itsestämme. Ja tämäkään ei ole vain joogaperinteiden näkemys, vaan tulee esille monissa muissakin uskonnoissa: “Kohtele lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”.
Valoon pääsee varjon kautta kulkien, ei varjojaan vältellen. Ja läheisissä ihmissuhteissa saa tuntea tulevansa kokonaiseksi. Siksi terapiasuhteessakin kohtaaminen ja luottamus on aivan ensisijainen peruslähtökohta. Jos vastaanotto tapahtuu kiireellä peruspoliklinikan tahtiin, ei kannata ihmetellä, mistä johtuvat niin monesti kuullut tarinat “kävin 3 vuotta KELAn psykoterapiassa, mutta en saanut siitä mitään.”
Niin kauan kuin juokset itseäsi pakoon, sinun varjominä juoksee pelottavana perässäsi.
Kuihdutat itseäsi turhaan, jos pelkäät varjoasi. Fyysistä tai psyykkistä varjopuoltasi, sinua kaikki tyynni.
Varjominä ei ole kaiken pahan alku ja juuri, vaan sen tunnustaminen on kestävän hyvinvoinnin perusedellytys.
Varjovalmennus ja -terapia on perinteisesti toteutettu vain psyykkisellä tasolla, aivan kuten perinteinen psykoterapiakin ja muut psykologiset interventiot. Toki “pelkkä” psyykkinenkin valmennus ja ratkaisukeskeinen kognitiivinen terapia voi hyvin toteutettuna toimia varsin mainiosti. Itsekin aloitin oman oivallusten polkuni mentaalivalmennuksen puolelta, mutta jo NLP-valmennuksessa ja kliinisessä hypnoterapiassa (=hypnoosi+terapia, mm. Gestalt-terapia) otettiin kehomieli mukaan harjoituksiin.
Ei pelkästään diskuteerattu kognitiivisella tasolla.
Psyykkisen “varjopuolen” integroituminen itseen tarvitsee tuekseen sitä fyysistä työskentelyä. En puhu hikijumpasta ja triathloneista, vaan hermoston tukemisesta fyysisin keinoin. Näissä meillä Rakkauden (R)evoluutiossa on monipuolinen työkalupakki käytössämme, mutta sinulle helpointa voi olla startata psykofyysinen terapeuttinen valmennus hermostokartoituksen kautta. Siitä saamme mainion starttipisteen kehomielesi kartalle.
Kun haluat kehittää kokonaisvaltaista hyvinvointiasi (psykofyysinen kehomieli), olet lämpimästi tervetullut juuri sinun tilanteen ja tarpeiden mukaan yksilöllisesti etenevään valmennusohjelmaan Hyvä, Parempi, Minä! Siinä tuo ‘Minä’ on superlatiivin tavoin reippaasti parempi kuin vain se hyvä, jota olet tottunut tarjoilemaan itsestäsi.
On aika tulla sinuiksi 100% kokonaisen itsesi kanssa. Kun sinun varjominä on ystäväsi eikä vihollisesi, silloin myös sinun koko psykofyysinen “kehomieliminä” alkaa kulkea yhä vahvemmalla hyvinvoinnin polullasi arvojesi mukaisia tärkeimpiä tavoitteitasi kohti. Vakaasti askel kerrallaan, levollisemmin mielin.
Eikä silloin se tummanpuhuva tahma takerru jalkapohjiisi ja jumita sinua enää paikoillasi.
Rakkaudella kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin voimaannuttaen,
Coach Kati
Psykofyysinen sensomotorinen hermostokartoitus vapauttaa
Hermostokartoitus paljastaa juuri sinun hermostoa luonnollisesti vapauttavat ja sytyttävät asennot, liikkeet, taipumukset ja vahvuudet.
Aromaterapia – Liian hyvää ollakseen totta?
Onko aromaterapia hihhuleiden huuhaata tai ylipäätään turvallista? Mitä hyötyä tai haittaa on eteerisistä öljyistä? Mitä aromaterapia on?
Hypnoosin kesto ja tarvittava hypnoterapiatapaamisten määrä
Kuinka monta kertaa hypnoosia tarvitaan? Kuinka kauan yksi hypnoosisessio kestää? Hypnoosin kesto ja hypnoosihoito-tapaamisten määrä.
Elämän suunta hukassa? Uusi keino, kun olet eksyksissä elämässä
Tunnen olevani eksyksissä elämässäni ja koko elämän suunta on hukassa. Mistä löytyy uusi suunta elämälle? Hyvä, parempi, oikea elämänsuunta?
Mielen rauhoittaminen: 18 vinkkiä itsensä rauhoittamiseen
Itsensä rauhoittaminen: Miten voin rauhoittua, kun mieli käy ylikierroksilla? Hyvät vinkit rauhoittumiseen. Mielen rauhoittaminen
Hyvä uni: 14 vinkkiä nukahtamisen helpottamiseen ja nukkumiseen
Palauttava, hyvä uni syntyy luonnollisesti, kun käytät toimivia keinoja nukahtamisen helpottamiseksi ja laadukkaan unen pohjustamiseksi.
Miksi tietoinen mieli epäilee tiedostamattoman mielen vahvaa voimaa?
Onko tiedostamattoman mielen voima ja sen valjastaminen oman potentiaalin realisoimiseksi vain huuhaata ja ajanhukkaa? Mitä tiedostamaton on?
Alitajunnan voima: Alitajunta ohjaa vauhdilla vääräänkin suuntaan
Hypnoosi ja alitajunnan voima. Vaikean päätöksen tekeminen ja tavoitteen saavuttaminen onnistuu, kun alitajunta on valjastettu tueksi.
Monipuolinen mindshiftaus tukenasi
Minkälaista muutosta kaipaat? Tuen sinua mielelläni!
“Olen todella kiitollinen tästä ohjauksesta. Katilla on mieletön kyky kaivautua ongelmien ytimeen, auttaa kohtaamaan ne ja ratkomaan niitä. Tapaamisten jälkeen on aina voimaantunut ja kevyt olo, mieli täynnä toivoa.”
Varaa ilmainen etätapaaminen kanssani kuullaksesi miten yksilöllisesti etenevä, korkeatasoinen Hyvä, Parempi, Minä! -valmennusohjelma auttaa sinua:
