Kun elämä ei tunnu enää miltään, tai ei ainakaan hyvältä, moni syyttää ulkoisia tekijöitä – tilanteita, tapahtumia, muita ihmisiä. Vaikka todellisuudessa kyseessä on harvoin muiden ihmisten alunperin aiheuttamat hankaluudet.
Yleensä juurisyy on siinä, että itsensä unohtaminen, oman minän kadottaminen on käynyt kuin varkain vuosien saatossa.
Usein ongelmavyyhdit, ihmissuhteissakin, lähtevät kehkeytymään ympärillemme, kun olemme jo ehtineet hukata itsemme emmekä enää tunne totuuttamme, sisäistä kompassiamme.
Lapsuuden oikeudenmukainen totuutemme, sisäinen valomme on paennut piilopaikkaansa, koska todellista itseään esiintuodessaan on joutunut vastaanottamaan jo liian monta iskua vyön alle.
Henkisiä tai fyysisiä rajaloukkauksia, käskytystä, moitteita ja ylikontrollointia, joilta on yrittänyt parhaan kykynsä tapaan suojautua: vaikenemalla, piiloutumalla, leikkimällä kuollutta.
Omassa elämässään. Itseltäänkin.
Kun kipu kasvaa tarpeeksi suureksi ja mustelmille asti koeteltua minuutta on jo tarpeeksi laastaroinut, voi taistelunsa loppusuoralla parhaimmillaan havahtua totuuteen:
Miten ikinä voin tuoda maailmalle koko hyvyyttäni, jos jatkan totuuteni piilottelua pelon vuoksi, sisäisten tai ulkoisten konfliktien mukavälttämiseksi?
Miten ikinä voin kontribuoida omana uniikkina itsenäni, ellen itse ensin lunasta valoani?
Moni suomalainen taapertaa harmaassa, mitäänsanomattomassa arjessaan vain siksi, että on jättänyt oman itsensä pimentoon jo vuosia sitten. Joka koettelemuksen kohdalla tehnyt valintoja, tai jättänyt tekemättä niitä.
Itse on luikkinut luolaansa pakoon, luullen, että koko maailma olisi täynnä vain niitä energiansyöjiä, kuluttajia. Niitä, jotka ovat jo oman valonsa kuluttaneet omassa onnettomuudessaan, ja jotka siksi repivät valoa sisuksiinsa sinusta.

Ajanvaraus
Coaching-, hypnoterapia- ja NLP-valmennus-ajanvaraus etänä ja kasvotusten tällä sivulla. Tervetuloa voimaantumaan! ”Kiitos kaikesta tuestasi tämän vuoden aikana!🤗 Sinä koppasit minut turvaverkkoon, kun olin putoamassa; en
Aivan kuin tarttuen viimeiseen valonsäteeseen.
Aivan kuin törmäillen pimeällä merellä majakkaan, joka on kaukana heidän omasta rannastaan.
Valitsetko suojautua heiltä yhä uudelleen pakenemalla vai valitsetko vihdoin seistä totuutesi takana?
Millä hinnalla vielä kerran itseäsi myyt voidaksesi saavuttaa sen kuvittelemasi arvon heidän silmissään?
Tuollaiset energiasyöpöt saattavat elää ympärilläsi tai ehkä vain mielesi sisäisessä maailmassa. He ovat ne jotkut, jotka kritisoivat valintojasi tai moittivat sinua, jos sittenkin antaisit valosi tulla näkyviin kokonaisena. Joskus heidän äänensä on jo voinut muuttua omaksesi niin, että luulet heidän ajatuksiaan sinusta ja mahdottomuuksistasi jo tosiksi.
Onneksi on yhä kuitenkin myös niitä valonpilkahduksia – muissa ihmisissä, aivan kuten sinussakin.
Ne ovat niitä valoja pimeyksien laidalla, kuten lauloi monimerkityksellisiä sanoituksia taiteileva Apulantakin:
Muista että ne kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat, käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinni
Kaikki loputon kauneus kaikki järjettömyys
Kaikki ruoskivat toiveet
Kaikki päättämättömyys
Ovat lopulta tarkoituksen palasia
Osa arvoitusta ja osa totuutta
Valot pimeyksien reunoilla
Ovat toisinaan himmeitä ja harvassa
Sulla on sisälläs valtameren kokoinen voima
Jonka sä voit oppaaksesi valjastaa
Tää on pelkkä tyhjä kuori
Joka sun pitää täyttää
Tää on valoista kirkkain tää on loputon yö
Tää on sydämen lyönti tää on ajattomuus
Valot pimeyksien reunoilla…
Jos itsensä unohtaminen, oman aidon minän hylkääminen on sinulle tuttua…
Näin keskikesän valon juhlien kynnyksellä kysynkin nyt sinulta: miten kirkkaan valon olet valmis päästämään elämääsi, maailmaasi, sinusta itsestäsi?
Torstai on toivoa täynnä, muistathan.
Valon kesään kannustaen,
Coach Kati
P.S. Kun haluat tuoda arkeesi elämäniloisempia värejä ja valoa omia arvojasi tunnustaen, tämä on sinulle.

RENTOUTUS: Miten rentoutua?Rentoutuminen vs Syvärentoutus
Rentoutus vs Syvärentoutus: Miksi rentoutuminen on tärkeää? Kyky rentoutua helposti: Miten rentoutua hyvin? [ Rentoutus harjoitus ]

Alitajunnan voima: Alitajunta ohjaa ajatuksia vääräänkin suuntaan
Valjasta luova alitajunta avuksesi päätöksenteossa, haasteiden voittamiseksi ja unelmien saavuttamiseksi. Alitajunnan voima ohjaa 95%.

Parempi parisuhde vai ero? -eropäätöksenteon verkkokurssi
Kannattaako erota vai pysyä parisuhteessa? SAAT APUA HETI! Ratkaisukeskeinen 24/7 verkkokurssi Onko teidän parempi jatkaa yhdessä vai erikseen? Pelkäätkö tekeväsi väärän päätöksen, jota kadut myöhemmin?

Elämän suunta hukassa? Uusi keino, kun olet eksyksissä elämässä
Tunnen olevani eksyksissä elämässäni ja koko elämän suunta on hukassa. Mistä löytyy uusi suunta elämälle? Hyvä, parempi, oikea elämänsuunta?

Vapaaksi! -erovalmennus eroavalle (Avioero / Avoero)
Miten erota levollisemmin mielin? Askel kerrallaan, omassa tahdissa kohti vapautta! Miten käydä eroon liittyviä asioita läpi puolison ja lasten kanssa? Jäänkö yksin? Kuinka selvitä erosta?

Mielen rauhoittaminen: 18 vinkkiä itsensä rauhoittamiseen
Itsensä rauhoittaminen: Miten voin rauhoittua, kun mieli käy ylikierroksilla? Hyvät vinkit rauhoittumiseen. Mielen rauhoittaminen

Ajanvaraus
Coaching-, hypnoterapia- ja NLP-valmennus-ajanvaraus etänä ja kasvotusten tällä sivulla. Tervetuloa voimaantumaan! ”Kiitos kaikesta tuestasi tämän vuoden aikana!🤗 Sinä koppasit minut turvaverkkoon, kun olin putoamassa; en

Ilmainen ekirja & video ’Rakastan sinua, mutta…’ – Erota vai ei?
”Juuri kriisin keskellä kärvistellessä tämä oli hyvää luettavaa. Herättää ajatuksia ja antaa hyvää peiliä omiin ajatuksiin. Tuota sitkuttelua ja mutkuttelua onkin ollut aivan liikaa parisuhteessamme.

