Tottumussuhde: Tottuminen huonoon parisuhteeseen, avoliittoon tai avioliittoon

Tottumussuhde: Syyt, miksi olet tottunut huonoon parisuhteeseen

Jos parisuhteessa hyvä yhteys on kadonnut ja puolisosi pitää sinua itsestäänselvyytenä, mistä voi olla kyse? Oletko huonossa parisuhteessa, vaikka olet onneton? Tutkijoiden mukaan tähän voi olla järkeenkäypä psykologinen selitys eli teoriassa hyvä syy. Nyt oivallat, onko teidän parisuhde / avioliitto ”tottumussuhde”, joka on saanut alkunsa vain ”altistumisen” vuoksi ja jumitatte siinä tottumuksen vuoksi. 

Rakkauden altistusteorian mukaan olet saattanut ryhtyä parisuhteeseen ja pysyä siinä ensisijaisesti ”altistumisen” ja tottumuksen vuoksi.

  1. Olette ensin altistuneet toistenne läsnäoloon sattumalta esim. koulussa, työpaikassa, naapurustossa
  2. Tuo yhteinen ympäristö toi teille molemmille tiedostamattoman mielen tasolle sopivaa tuttuutta eli turvallisuutta (”olemme samassa työpaikassa, meillä on siis paljon yhteistä”) 
  3. Tottuneet toisiinne ja ”ajautuneet” olemaan yhdessä. 
  4. Turvallisuushakuisuus pitää kiinni suhteessa, vaikka ”jostain ihmeen syystä” se ei vaan kuitenkaan tunnu ihan hyvältä. 
  5. Pidätte toisianne itsestäänselvyyksinä, koska olette tottuneet toisiinne.
  6. Olette ehkä läsnä toisillenne fyysisesti ruokaa laittaessa tai telkkaria katsoessanne, mutta kaipaat oikeaa yhteyttä.
  7. Järki ja tunteet hankaavat vastaan. Parisuhteen parantuminen tuntuu vaikealta, mutta erokin pelottaa. Välillä alat pohtia eroa, mutta et uskalla erota ”vain” tuon tunteesi vuoksi ja siksi, että se ajan saatossa vahvistunut tuttu näennäisturvallisuus (=tunteesi kertoo kuitenkin pahoinvoinnistasi) vetää sinua yhä puoleesi. 

Avo-/Avioliittonne voi olla tottumussuhde, jossa ei ollakaan hyvästä parisuhteesta nauttimiseksi vaan tottumuksen ja tuttuuden vuoksi...

Tämä psykologinen tottumussuhde-rakkausteoria kertoo, miten altistuminen saattaa myös luoda oikeaa rakkautta. Ainakin jos oman rakkauselämänsä määrittelee tottumuksen tuoman turvallisuuden tunteen kautta. 

Tottumussuhteessa ei välttämättä ole mitään huonoa: jos toisillenne ”altistuminen” ja tottumus ruokkivat aitoja rakkauden tunteita välillenne, silloinhan se on jo hyvä parisuhde, vaikka se saikin alkunsa tuttuuden luoman turvallisuuden ja tiedostamattoman mielen tason ”meillä on yhteiset piirit”-ajattelun vuoksi. 

Tässä artikkelissa oivallat, miten psykologien tutkimus määrittelee tämmöisen altistus- / tottumussuhteen.

Riittääkö altistumiseen ja tottumukseen pohjautuva rakkaus sinulle tai kumppanillesi? Mitä mieltä sinä olet?

Mielenkiintoisen sosiaalipsykologisen altistusteorian mukaan te siis saatoitte ”altistua” toisillenne esimerkiksi siksi, että vietitte aikaa samoissa opiskelijaryhmissä ja -bileissä tai törmäsitte toisiinne työpaikalla. 

Mitä enemmän ”altistuitte” toisillenne, sitä enemmän teissä heräsi (ainakin jonkinlaisia) pitämisen tai kiintymisen tunteita tiedostamattoman mielen tasolla.

Avioeron päätöksenteko-valmennus: Parisuhde vai ero? Erota vai ei? (Verkkokurssi)
Kannattaako erota vai parantaa nykyistä parisuhdetta? Tervetuloa ratkaisukeskeisen päätöksenteon verkkokurssille!

”Parisuhde on huono ja välillä haluaisin erota, mutta toisaalta rakastan vaimoani/miestäni.”

Jos parisuhteenne on huono ja tunnet itsesi onnettomaksi, sinun kannattaa tutkailla suhteenne sisältöä ja tulevaa suuntaa ratkaisukeskeisemmin.

On ymmärrettävää, jos tunnet olevasi jumissa erota vai ei?-ajatustesi sekä ristiriitaisten tunteidesi kanssa. Mutta älä jumita surkeassa suhteessa enempää vain siksi, että olet jumittanut siinä tähänkin asti eli ”altistanut” itsesi vierelläsi kulkeneelle ihmiselle vuodesta vuoteen yhä vahvemmin.

Sisäisen turvan tunteen saa rakennettua uudelleen, vaikka vanhasta tutusta luopuisitkin.

Muuten rakkauselämäsi ei parane kestävällä tavalla. 

Runsas Rakkaus -valmennus, parisuhdeterapia, avoimet suhteet, uskottomuus, salasuhde (Coach Kati)
Kun haluat parantaa parisuhdettasi tai muuten rakkauselämääsi, nähdään yksilöllisessä Runsas Rakkaus -valmennuksessamme!

"Hei!🥰 Oon aamulla käynyt kurssimateriaalia läpi ja sanon vaan, että WAU!!! Saat kyllä mut ajattelemaan! Kiitos❣️"

 

Altistussuhteessa ollaan tottumuksesta. Ja vaikka se rakkautta muistuttaisikin (koska tietysti lähellä pitkään olleeseen ihmiseen kiintyy), niin muista, että voisit nauttia runsaammasta rakkauselämästä, jopa 29 rakkauden muodon voimalla.

Ellet uskottele itsellesi, että et voisi. ”Muille se on mahdollista, mutta ei minulle”.

Miten antoisaa avioliittonne, teidän tottumussuhde, on? 

Kuinka paljon koet aitoa elämäniloa, merkityksellistä yhdessäoloa (oikeaa läsnäoloa!) ja hyvää yhteyttä puolisosi kanssa?

On luonnollista, että me ihmiset (biologisesti laumaeläimet) haluamme tuntea olevamme turvassa tutussa ryhmässä, ”meidän” laumassa. Pidämme kiinni monesta tutusta eli näennäisesti turvallisesta asiasta ja ihmisestä, vaikka siinä ei muuta hyvää olisikaan kuin se, että ainakin tiedämme sen huonot puolet. 

Olemme tottuneet huonossa parisuhteessa elämiseen.

Esimerkiksi näihin yleisiin kysymyksiin tulet oivaltamaan paljon lisää mielenkiintoisia asioita ja löydät arvojesi mukaiset kestävät ratkaisut suosituissa verkkovalmennuksissamme:

  1. Selkeytä parisuhteesi sisältö ja suunta Parempi parisuhde vai ero?-verkkokurssilla.
  2. Voimaannu eroon Vapaaksi!-verkkovalmennuksessa.
Vapaaksi! -erovalmennus avioeron toteuttamiseen (Verkkokurssi)
Eroa levollisemmin mielin Vapaaksi!-verkkokurssin avulla!

"Katsoin eilen Sun videoita 🥰 ja tuli niin iloinen ja hyvä fiilis - kiitos❣️"

Huonoon parisuhteeseen tottuu liian helposti.

Huonoonkin parisuhteeseen on helppoa jumiutua, kun siitä on tullut meille pitkän ”altistumisen” myötä rutiini. Tottumussuhde, jossa ollaan enää lähinnä kuin kämppiksiä tai sisko ja sen veli

Omaa tai puolison pahoinvointia yritetään selittää parhain päin, jos motivaatiota, uskoa tai voimia parisuhteen parantamiseen tai eroamiseenkaan ei tunnu löytyvän (lue kootut selitykset täältä).

Jos havaitsee ajautuneensa (ja jumiutuneensa) harmaaseen tottumussuhteeseen, siitä ei kannata parjata itseään, sillä se on pahinta mitä voit tehdä siinä tilanteessa. 

Onhan muistakin haitallisista rutiineista, kuten vaikkapa tupakanpoltosta, vaikeaa irtautua. Ei kuitenkaan mahdotonta. 

Vaikeita päätöksiä ja elämänmuutoksia tekee moni tänäänkin omassa elämässään. Joskus esimerkiksi sen tupakoinnin lopettamisen tai vaikkapa painonpudotuksen parissa tuskaillen, joskus näitä parisuhdepäätöksiä tehden.

Miten sinä kehität itseäsi esimerkiksi silloin, kun tiedät itselläsi olevan jokin huono elintapa, ikävä toimintatapa tai joko itsellesi tai muille haitallinen käyttäytymisrutiini?

Toteatko sen muokkaamisen mahdottomaksi, koska et ole kokeillut itsesi kehittämistä ratkaisukeskeisessä valmennuksessa aikaisemmin?

Vai oletko opetellut uusia rutiineja myös itsesi kehittämiseen?

Parisuhteesi ilmentää vain sitä, mihin sinä ja puolisosi olette olleet valmiita nykyisellä mindsetillänne eli ajatus-, tunne- ja toimintamalleillanne. Jos ne eivät tyydytä sinua, on aika muutokselle joko parisuhteen parantamiseksi tai siitä vapautumiseksi. 

Muutos sinun rakkauselämässäsi käynnistyy vain sinusta itsestäsi silloinkin, kun olet ärsyyntynyt tai tylsistynyt puolisoosi ja haluaisit vain hänen muuttuvan. Joskus tuo sinun oma muutos saattaa tarkoittaa sitä, että harjoittelet ottamaan puolisosi kehityskohteet esille levollisesti ja ratkaisukeskeisesti. 

Yleensä muutostarve on kuitenkin paljon monisyisempi ja syvällisempi kuin vain ”puhu puolisollesi”. Etköhän sinä ole jo puhunut 😉  ja silti yhä kiikastaa jostain.

Miten tottumussuhde syntyy?

Tutkimusten mukaan naapureidenkin kanssa tullaan yleensä sitä läheisemmiksi, mitä lähempänä toinen sattuu asumaan. Maailman toisella puolella tai edes lähikaupungissa asuvia kohtaan ei tunneta niin suurta myötätuntoa kuin ”meidän kylän tyttöjä ja poikia” kohtaan. (Naapuririidat ovat sitten tietysti jo ihan eri juttu…)

Altistussuhde voi syntyä vaikkapa siitä, että vuosia sitten lapsen silmin katsottuna ihastuit siihen vuosikausia naapurissasi asuneeseen ”naapurin tyttöön/poikaan”.

Tai ehkä opiskelijavuosina viereesi vain ”tarttui” joku, jonka kanssa ensin vaan hengailit ja sitten kuin vaivihkaa aloit luoda jo parisuhdettakin hänen kanssaan ilman mitään megalomaanista seksuaalista vetovoimaa tai syvällistä yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Ajauduitko parisuhteeseen vaivihkaa, kuin vahingossa?

Myös Rakkauden (r)evoluutio-tietokirjaan haastattelemistani miehistä ja naisista osa kertoi huomanneensa jälkikäteen, että näin oli oikeastikin heille tapahtunut. 

Suhteeseen ajauduttiin yhä syvemmälle vähän kuin vahingossa ilman, että kertaakaan oli välttämättä tuntenut varsinaisia rakkauden tunteita.

Kun ei paremmastakaan tiennyt tai ei uskaltanut haaveilla (esim. tiedostamaton uskomus ”en ansaitse X, koska en ole Y enkä Z”).

Ongelmat tai ongelmien puuttuessa oma sisäinen tyhjyys selitetään jälleen ”parhain” päin kiireesti pois: ”Kaikilla muillakin on tällaista, ainakin pitkässä parisuhteessa. Parempi, kestävä parisuhde on utopiaa ja turhaa haihattelua, joten tyydyn tähän tottumussuhteeseen jatkossakin..” 

Kuulostaako tällainen sinusta täysin vieraalta skenaariolta omassa tai jonkun ”kaverin kaverin” elämässä?

Vai ehkä liiankin tutulta?

Pragmaattinen tottumussuhde: ”Pysyn huonossa suhteessa, koska se on käytännöllistä ja järkevää…”

Hieman samankaltaista suhdelogiikkaa selittää myös toinen rakkausteoria, joka selittää huonossa suhteessa pysymistä sen käytännöllisyyden kautta. (Yleisimmät alitajuiset selitykset siihen, miksi huonossa parisuhteessa jumitetaan)

Tällaiselle teoriassa loogiseen käytännöllisyyteen perustuvalle ”rakkaudelle” on olemassa oikein hieno nimikin: Pragma.

Pragmaattinen rakkaussuhde syntyy, kun parisuhde solmitaan järkiperustein:

  • ”Hän on menestyvä, joten hän voisi olla hyvä isä lapsilleni.”
  • ”Hän tekee elämästäni helppoa, kun hän huolehtii kodistamme ja lapsistamme, joten minun on käytännöllistä pysyä tässä avioliitossa.”
  • ”En enää tässä iässä ehdi löytää ketään uuttakaan kumppania ja koska en halua olla yksin loppuelämääni, pysyn tässä suhteessa.”

Vastaavia järkeilyjä on monenlaisia muitakin, ja meillä jokaisella on omanlaisensa selityksemme sille, miksi myös huono tottumussuhde on ”parasta mitä ansaitsemme”. Ikäänkuin rakkaus pitäisi ansaita uurastuksella tai muilla ansiomerkeillä, emmekä olisi rakkauden arvoisia ihan vaan tämmöisinä kuin olemme.

Yleensähän emme sanoita näitä ääneen muille, vaan ääneti, jopa alitajuisesti itsellemme tiedostamattoman mielemme sisällä ja sitä kautta toimintaamme kuin autopilotilla ohjaillen.

Nämä ovat kuitenkin karuimmillaankin siis vain ajatuksia, joihin kaikki ihmiset eivät usko. Itsellänikin on ollut vaikka minkälaisia alitajuisia vinoumia, mutta onneksi ratkaisukeskeiset terapia- ja valmennusmenetelmät ovat auttanut minua purkamaan oman onneni esteet. Ja opiskeltuani yhä useampia hyödyllisiä keinoja, pystyn auttamaan asiakkaitanikin niin hyvin. (lue palautteita täällä)

Miten puhut itsesi ympäri sinnitelläksesi tottumussuhteessa vielä viikon, vuoden, vuosikymmenen…? Lue sisäisen puheesi hyvyydestä tai itsekritisointisi tuhoisuudesta.

Alitajuisia, yleensä siis täysin tiedostamattomia uskomuksia on meillä kaikilla runsain mitoin. Ja se on myös hyvä – en käy niitä hyviä puolia tässä sen enempää läpi, mutta erilaiset automaattiajatukset eivät ole siis aina lainkaan pahasta vaan erittäin tarpeellisiakin – toisinaan.

Mutta jos tunnet sisimmässäsi, että sinä kuulut juuri heihin, jotka ovat sinnitelleet surkeassa parisuhteessa jo aivan liian kauan, niin voit alkaa tarkkailemaan, minkälaiset alitajuiset ajatusmallit saattavat sitoa sinua tuohon jumitilaan?

Voit myös lukea muiden ihmisten ”koottuja selityksiä” sille, miksi heidän kannattaa olla huonossa parisuhteessa eikä esimerkiksi erota.

Onko sinulla ollut tapana uskoa kaikkiin ajatuksiisi vai oletko jo harjoitellut ajatustesi muokkaamista?

Jos siis itse olet alkanut kyseenalaistaa omia mahdollisesti vinoutuneita tiedostamattomia uskomuksia, tule mukaan verkkovalmennuksiini, joissa autan sinua tarkastelemaan rakkauselämääsi rajoittavia uskomuksia useista eri näkökulmista.

Miten huonosta parisuhteesta pääsee irti?

Tällaisesta karulta kuulostavasta ”altistussuhteesta” tai ”tottumussuhteesta” irtaudutaan helpommin, kun etäisyyttä kasvatetaan esimerkiksi asumuseron turvin.

Mutta yleensä myöskään tuota asumuseropäätöstä ei saa tehdyksi, ellei ole ensin malttanut tutkailla omaa mieltään, tarpeitaan, toiveitaan ja pelkojaan ratkaisukeskeisesti eri näkökulmista ja oivaltanut uutta aikaisempaan verrattuna.

Niin kauan kuin et tietoisesti tarkastele eri lähestymistapojen kautta nykytilannettasi, niin kauan jumitat nykytilanteessasi.

Yksi suurimpia pelkojamme on omaan itseemme tutustuminen syvällisesti. Siksi aivan liian moni jättää parhaat ratkaisuvaihtoehdot näkemättä ja kestävät päätökset tekemättä.

Oravanpyörä ja päiväni murmelina jatkuvat, kunnes otat itseäsi ”niskasta kiinni”. Onneksi itseään voi herätellä inhimillisemminkin kuin vasta pakon edessä kurittamalla ja sättimällä. Olet lämpimästi tervetullut verkkokursseillemme!

Vastaako altistus- ja tottumussuhde oikeasti tarpeitasi ja toiveitasi, vai tyydytkö vähään, koska et parempaankaan (vielä) usko?

Rakkausteorioita on useita ja tässä esille nostamani rakkauden altistusteoria on niistä yksi.

Onko sinun rakkaussuhde tämänkaltainen olosuhteiden ja tottumuksen summa, jota olet tottunut kutsumaan ”tavalliseksi” rakkaudeksi, ”normaaliksi” parisuhteeksi, ”perushyväksi” avioliitoksi?

Onko avoliittosi / avioliittonne sellainen parisuhde, jonka nimenomaan halusit tässä ainutkertaisessa elämässäsi kokea?

Jos on, mahtavaa!

Jos ei, mahtavaa sekin, että nyt tiedostat muutoksen tarpeen! Verkkokurssillamme selkeytät itsellesi, minkälaisesta muutoksen tarpeesta on kyse juuri sinun ja teidän kohdalla.

Miten parantaa avioliittoa / avoliittoa tai vapautua huonosta parisuhteesta?

"Parempi parisuhde vai ero?-verkkovalmennusta suosittelisin henkilölle, jolla on parisuhdehaasteita ja tyytymättömyyttä omaan elämään."

Kun haluat selventää oman rakkauselämäsi sisältöä ja oikeasti parempaa suuntaa, olet lämpimästi tervetullut mukaan eropäätöksen harkitsemisen verkkokurssille. Tässä päätöksentekovalmennuksessa selvitämme tilanteesi kaikilta tarvittavilta näkökanteilta, ja löydät mahdollisuuden luoda antoisampaa rakkauselämää joko nykyisen tutun vaimosi tai miehesi kanssa – taikka eron jälkeen sinkkuna tai uudessa parisuhteessa.

Jos tiedät varmasti, että haluat erota, mutta eroaminen jännittää sinua, olet lämpimästi tervetullut mukaan käytännön toimeenpanoon voimaannuttavaan Vapaaksi!-eroverkkokurssille.

Jos et ole varma, kumpi verkkokurssi avaa pattitilanteesi parhaiten, varaa henkilökohtainen keskusteluaika helposti ja nopeasti etänä videoyhteydellä (voit olla myös ilman videokuvaa soittamalla esim. kännykällä kävelylenkillä ollessasi).

Nähdään verkkokursseilla tai varaamassasi etätapaamisessa!

Sinulle merkityksellisiin muutoksiin rakkaudella voimaannuttaen,
Coach Kati

Parisuhdekriisissä saat verkkokursseilta heti 24/7 apua mahdollisten eroajatusten käsittelyyn ja selkeytät suhteenne suunnan (parisuhteen jatkamiseksi tai eropäätöksen tekemiseksi), sekä avo-/avioeron puheeksiottoon ja toteutukseen käytännössä.

Kun olet suuntaamassa eron jälkeen uuteen antoisampaan arkeen, silloin hyvän mielen verkkokurssi ja deittivalmennukset on juuri Sinua varten.

Mitä ajatuksia heräsi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

ILMAINEN e-kirja & video "Rakastan sinua, mutta..."

4 avainta ‘Erota vai ei?’-ajatusten ratkaisuun.

Tietoa evästeistä
Rakkauden (R)evoluutio

Rakkauden (r)evoluutio-sivusto käyttää tavanomaisia evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste tallentuu tilapäisesti nettiselaimeen. Sivusto ei välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi sallia, jotta sivusto toimii normaalisti. Halutessasi voit estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Kiitos, että autat minua ymmärtämään sivustollani kävijöitä anonyymin analytiikan avulla

Kiitos! Hyväksymällä evästeet autat minua ymmärtämään paremmin sivuni vieraita ja sivustoni toimivuutta. Kaikki data on anonyymiä eli en voi tunnistaa sinua datan perusteella.

Käytän Googlen ja Facebookin työkaluja ymmärtääkseni lukijoitani ja parantaakseni sivuston käyttäjäkokemusta. Nämä työkalut auttavat minua myös tarjoamaan sisältöä, joka oikeasti kiinnostaa sivustoni lukijoita.