Eroamisen pelko - Eropelko

“Nimeni on Pelko. Eroamisen Pelko.”

Laita hyvä kiertoon!

Mitä tehdä, kun eroamisen pelko pitää sinut huonossa parisuhteessa? Kun tuo Pelko on niin suuri ja mahtava, että se hallitsee sinua voimakkaammin kuin sinä itse? Mihin kaikkeen Eroamisen Pelko pakottaa sinut vastoin vapaata tahtoasi?

Toisinaan isoa pelkoa on helpompaa lähestyä metaforien ja tarinoiden kautta eikä suinpäin sitä omaa isoa pelkoa kohti säntäämällä. Aloitetaan siis mekin tämä keskustelumme hieman kiertäen ja kaartaen pelon maantieteen kautta. 🙂

Tutustuminen pelon maantieteeseen mielesi sisällä

Moni tietää miten hypnoterapia auttaa muun muassa pelkojen voittamiseen. Joku on voittanut hypnoosin (oikeammin sanottuna hypnoosiin yhdistetyn terapian) avulla esimerkiksi lentopelon tai pelon hämähäkkejä ja käärmeitä kohtaan. Hypnoterapiasta on tietysti apua moneen muuhunkin, koska ihmisen mieli on niin vahva ja taitava luomaan pelkojen lisäksi monia muitakin epämieluisen tuntuvia skenaarioita.

Mutta keskitytään nyt tällä kertaa pelkoihin. Ja nimenomaan eroamiseen pelkoon.

Koska eroamisen pelko on monella vahva, se voi hipoa jo fobian ääriviivoja. Aloitetaan siis tutustuminen ensin siihen, mitä fobiat ylipäänsä ovat. Tätä juttua lukiessasi voit samalla miettiä, minkälainen sinun eroamisen pelon tunteesi on tarkemmin arvioituna:

  • Jos piirtäisit eropelkosi ääriviivat, minkälaiselta se näyttäisi? Mitä muotoja se on omaksunut itselleen?
  • Mistä elementeistä sen perusta olisi syntynyt? Kuinka vahvalta se vaikuttaa?
  • Ja jos eroamisen pelkosi purkaisi osiin, niin uskaltaisitko koskea niihin pieniin pelon palasiin, joita mielesi maisemaasi olet maalaillut?

Hypnoterapiassa pelon maantiede kaikkine kuoppineen ja kaarteineen tulee tutuksi turvallisessa ympäristössä – luonnollisessa, levollisessa hypnoositilassa. Siksi pelottavan tuntuisia fobioitakin hoidetaan hypnoositilassa tehtävän terapian avulla. Olipa kyseessä esimerkiksi lentopelko tai vaikkapa se eroamisen pelko – molemmissahan on kyse omanlaisestaan irtipäästämisestä, vai mitä?

Mikä on fobia ja miten se liittyy eroamisen pelkoon?

Fobia on pelon pelkoa. Hyvin voimakasta pelkoa. Sitä että pelkää jo tuota pelon tunnettaan niin paljon, että se jähmettää paikoilleen tai saa esimerkiksi aggressiiviseksi.

Fobian käynnistämä vahva stressireaktio aiheuttaa kehossamme luonnollisen taistele-pakene-tai-jäädy -reaktion. Kuviteltu tai todellinen vaaratilanne aiheuttaa kehoon äkillisen stressireaktion, joka valmistaa sen tarvittavaan toimintaan. Eli stressireaktiosta huolimatta voimme toimia. Tai oikeastaan pitkälti tuon ikävältä tuntuvan stressireaktion ansiosta pystymme toimimaan vaaratilanteissakin.

Luontaisen taipumuksemme mukaisesti stressitilanteessa joko jämähdämme paikoillemme tai pakenemme vaaratilannetta poispäin emmekä etene tavoitettamme kohti tai ryhdymme taistelemaan pelkomme läpi uutta turvasatamaa kohti. Voimme saada stressireaktiosta siis voimaa ja energiaa keskittyä ongelmamme ratkaisuun ja askeleiden ottamiseen eteenpäin – tai voimme jähmettyä, panikoida tai kohdella kaltoin itseämme ja/tai läheisiämme.

Valinta on sinun.

Toimitko vai jähmetytkö ja pakenet, kunnes jälleen palaat takaisin vaarankielekkeelle? Pitkään jatkuneen ‘erota vai ei?’-kierteen takana voi olla hyvin vahva eroamisen pelko, miltei järjetön erofobia.

Stressi voi ajaa toimintaan ongelmasta pois päin tai unelmaa kohti. Ylikorostunut eroamisen pelko voi ajaa esimerkiksi pettämään puolisoa tai kohtelemaan häntä muutoin kaltoin, tai rankaisemaan itseä epäsuorasti addiktioiden tai fyysisen/henkisen laiminlyönnin muodossa. Toiminnan keinojakin on siis monia, joista osa vie hyvää kohti.

Otatko sinä askeleita ongelmastasi pois päin pakenemalla vai määrätietoisesti tavoitettasi kohti?

Kun kohtaat eropelkosi pimeällä kujalla, oletko oman elämäsi sankari vai uhri?

Kun kuulet komedialeffassa jonkun hämähäkkifobiasta kärsivän kirkumista, sinua saattaa naurattaa.

Mutta jos kuulisit, kun joku sanoittaa sinulle auki sinun omaa toimintaasi, jota erofobiasi aiheuttaa elämääsi, niin hymähtelisitkö itsellesi ymmärtäväisesti ja olisit valmis tarkastelemaan pelkoasi realistisemmin?

Jos sinun eroamisen pelko olisi samaa sukua hämähäkkifobian tai muiden vahvojen pelkojen kanssa, niin miltä oma toimintasi näyttäisi elokuvakatsojan silmin?

Olisiko sinun elämäsi elokuva päätöntä farssia, jatkuvaa draamaa tai henkistä väkivaltaa sisältävää kauhua? Vai kenties jotain muuta?

Minkälaista tarinaa kirjoitat elämästäsi, kun ohjaat sitä eroamisen pelon kautta?

Entä jos eropelkosi ei olisikaan käsikirjoittajana siinä tarinassa, jota kerrot itsellesi mahdollisuuksiesi maailmasta?

Oletko sankari vai uhri?

Jähmetytkö vai toimitko? Ja jos toimit, niin mistä pois tai mitä kohti?

Fobia ei itsessään estä meitä toimimasta, ellemme alitajuisesti käytä sitä tekosyynä.

Stressireaktion tarkoitus on valmistaa meitä toimimaan ja me itse valitsemme tuon toimintamme.

Esimerkiksi lentofobia voi saada aikaiseksi kehoon kunnon stressihormonimyrskyn, jonka vuoksi (ansiosta!) kehomme valmistautuu toimintaan. Me kuitenkin itse valitsemme tuon toimintamme, eli lentofobiasta kärsivä voi valita olemaan lentämästä ja mennä laivalla matkakohteeseensa, tai valita pysyä sellaisessa työpaikassa, jossa ei tarvitse voittaa pelkojaan.

Jos lentofoobikon työtehtävät edellyttävät lentämistä, hän ei todennäköisesti voi saavuttaa haluamiaan uraunelmia esimerkiksi kansainvälisessä toimintakentässä. Jos hän kuitenkin päättää lentää lentofobiastaan huolimatta, hän todennäköisesti jonain päivänä huomaa pelänneensä turhaan. .

Lentokone ei tippunutkaan ja hän säilyi hengissä! Lentofobia olikin lopulta vain vahva pelko (=voimakas tunne) ja hänen tuli ainoastaan opetella toimimaan pelostaan huolimatta.

Jos sinä haluat lentää omia unelmiasi kohti rakkauselämässä, niin missä vaiheessa uskot huomaavasi, että kappas – se oman polkusi alussa tuntemasi eroamisen pelko olikin ylikorostetun suuri, jopa täysin turha?

Huomaat, että sinä et romahtanutkaan, vaan säilyit hengissä! Oikeastaan vihdoin aloit jälleen ELÄÄ!

Kun eron jälkeen sait mahdollisuuden alkaa luomaan itsellesi monipuolisemmin rakkaudentäyteistä elämää, niin miltä tuo omannäköinen elämäsi alkoi tuntumaan?

Eroamisen pelko syntyy kauhuskenaarioista, joilla ruokit mieltäsi.

Pelkääminen on ihmiselle luonnollista. Pelko on tunne, jonka voi aistia koko kehossaan tai vain hentona tuntemuksena vaikkapa vatsanpohjassa.

Me kaikki olemme pelänneet elämässämme ja useimmiten jälkikäteen olemme huomanneet pelkomme olleen turha tai ainakin tarpeettoman ylikorostunut.

Kun mielikuvituksesi on rikas, osaat todennäköisesti kuvitella aivan kamalia kauhuskenaarioita ja ruokkia itsesi aivan paniikin partaalle ihan muutamassa minuutissa. Mielesi on siis varsin taitava myös luomaan pelkoja, joita ei ollut ennen kuin ne loit.

Sinä kuitenkin päätät, mitä mielesi luo. Se edellyttää vain sitä, että opettelet johtamaan omaa mieltäsi etkä säntäile satunnaisten ajatustesi ja tunteidesi vietämänä kuin päätön kana. Silloin et enää jäädy tai panikoi edes eropelon edessä.

Koska mielesi on niin taitava ja kekseliäs kauhuskenaarioiden pyörittelijä, sinun kannattaa pyytää mieltäsi kehittämään vähintään yhtä monimuotoisia ja vahvaa tunnetilaa synnyttäviä unelmaskenaarioita!

Unelmia ihanasta rakkaustarinasta, antoisasta seksistä, syvällisistä keskusteluista, hauskoista sattumuksista ja upeista lemmenlomista rakkaan kumppanisi kanssa – ja paljon, paljon enemmästä!

Tiedätkö, että sinulla on lupa luoda oma elämäsi eikä vain toteuttaa muihin ihmisten oletusunelmia, joihin he ovat istuttaneet sinut?

Unelmiesi ainoa hinta on vain se, jonka maksat omien tunteidesi hyväksymisestä.

Jos sinulta kysyttäisiin, että oletko valmis hetken ajan tuntemaan pientä vellovaa oloa sisuskaluissasi tai tykyttävää tunnetta otsolohkossasi saadaksesi sen, mistä kaikista eniten unelmoit rakkaudessa, olisitko valmiimpi vastaanottamaan tuon tunteen?

Kuinka monta minuuttia voisit kestää tuota tunnetta, jotta saisit unelmasi pyytämän hinnan maksettua?

Tiesitkö, että tutkimusten mukaan yksittäinen tunne kestää väin häviävän pienen hetken verran, kunhan tunteen vaan antaa tulla eikä estele tai ylianalysoi sitä? Tunteiden vastaanottaminen on taito, jota voi, kannattaa ja saa harjoitella. Vaikkapa siellä hypnoterapiassa 🙂

Entä jos sinun unelmiesi hintana olisi vain päästää irti itsesi estämisestä ja tunteidesi turruttamisesta?

Antaisitko itsesi elää tuon hetkellisen pelon tunteen läpi, jos tuosta omasta luonnollisesta tunteestasi selvittyäsi saisit mahdollisuuden ottaa jälleen uuden askeleen unelmaasi kohti?

Jos et ole valmis maksamaan tuota hintaa unelmasi saavuttamisesta, kuinka paljon päätät joka päivä maksaa itsesi kurittamisesta?

Mikä on se hinta, jonka jäät velkaa elämälle, kun sinnittelet huonossa parisuhteessa silmät, korvat ja suut täynnä arvojesi vastaisia asioita ja itsesi peittelyä?

Mikä on oman elämäsi hintalappu?

Milloin aloitat investoinnin itseesi?

Miksi pelkäämme pelkoa?

Liian moni moderniin elämänmenoon itsensä totuttanut ihminen on erkaantunut kehollisista tuntemuksistaan niin kauas, että jopa luonnolliset tunteet – kuten pelon tunne – alkavat tuntua vierailta eli pelottavilta. Jos pelon tunne alkaa jo itsessään pelottaa, lähestytään sitä fobian rajamaastoa, jossa ei enää uskalleta askeltaa unelmia kohti.

Aivan ensisijaisesti, me ihmiset haluamme säilyä hengissä tästä elämästä – niin biologiamme on meidät luonut.

Koska meitä sivistysvaltiossa eläviä länsimaisia ihmisiä kuitenkin harvemmin uhkaa oikeat vaaratekijät, meillä on mahdollisuus luoda itsellemme elämä, jossa me emme vain sinnittele hengissä vaan josta me oikeasti myös nautimme. Jopa ihan jokaikinen päivä. Niinäkin arkipäivinä, kun on tylsää eikä tapahdu mitään, me saamme antaa itsellemme luvan nauttia siitäkin elämästä.

Jos tunnet sisälläsi “haluan erota”-tunteen ja samanaikaisesti tunnet epämiellyttävää pelon tunnetta, niin voitko hyväksyä nuo molemmat tunteet itsellesi? Vai onko sinun eroamisen pelko kasvanut niin isoksi, että et näe sen takana olevia muita tunteitasi, jotka kutsuvat sinua luokseen?

Saatko tuntea pelkoa? Entä saatko tuntea haluavasi erota?

Kirja: Parisuhde, Eroaminen, Avioero

Rakkauden (r)evoluutio -kirja

* Kuunnellaksesi äänikirjana tai lukeaksesi Rakkauden (r)evoluutio -kirjan jopa täysin ilmaiseksi hyödynnä kumppanuuslinkkejä tällä sivulla. Suhde on ”ihan ok”, mutta jotain puuttuu – kannattaako erota

Sallitko itsellesi erilaisia tunteita? Vai sallitko itsellesi vain hyviä, keveitä ja miellyttäviä tunteita? Sallitko itsesi olla ihminen?

Kun tunnet haluavasi erota ja sinua pelottaa, valitsetko kuunnella enemmän pelkosi kuin unelmasi ääntä?

Sinä valitset sen radiokanavan, jota sisälläsi soitat.

Eroamisen Pelko odottaa sinua uuden polkusi portilla.

Minkälaisia tunteita haluat tuntea parisuhteessasi? Minkälaisesta parisuhteesta unelmoit?

Annatko itsellesi luvan seurata tuota unelmaasi askel askeleelta niin, että jonain päivänä huomaatkin jo eläväsi tuota unelmaasi todeksi?

Kulje mielessäsi tuonne tulevaan päivääsi, jolloin huomaat vanhan eropelkosi olevan jo menneisyydessäsi ja katso sitten taaksepäin huomataksesi sen polun, jonka kuljit voittaaksesi tuon pelkosi.

Tai entä jos sinun ei ole tarkoitus voittaa pelkoasi?

Entä jos sinun on aika tulla eropelkosi luo ja kohdata se, mikä sinua odottaa uuden polkusi alussa?

Entä jos tulisit sinuiksi tuonkin tunteesi kanssa? Miten keskustelunne menisi eropelkosi kanssa, kun tutustuisitte toisiinne pintaa syvemmällä?

Entä jos esittäytyisit sille ja se vihdoin saisi esitellä itsensä: “Hei, minun nimeni on Pelko, Eroamisen Pelko.”

Entä jos et enää pelkäisi tuota omaa luonnollista pelon tunnettasi vaan toivottaisit sen tervetulleeksi?

Jos tuo sinun Eroamisen Pelko katsoisi sinua hiljaa, niin mitä kuulisit sen sinulle kertovan? Mikä on tuon pelkosi vaiettu sanoma, joka sinun on hyvä kuulla?

Sanoisiko pelkosi sinulle “olen pelkosi ja haluan sinun pelkäävän minua” vai sanoisiko se sittenkin “olen pelkosi ja haluan sinun huomaavan ja hyväksyvän minut enkä halua sinun enää juoksevan minua pakoon”?

Entä jos kertoisit pelollesi: “Kiitos kun sain tavata sinut ja ymmärrän, että haluat kulkea osan matkaani rinnallani. Saat tulla matkalleni mukaan unelmiani kohti. En kuitenkaan pysähdy paikoilleni vain siksi että kohtasin sinut tässä oman polkuni alussa, vaan toivotan sinut tervetulleeksi vieraaksi polulleni, johon sallin kuuluvan kaikkia tunteitani – myös pelkoa. Myös sinä, Eroamisen Pelko, saat olla osa elämäni polkua, jota kuljen Rakkautta kohti”.

Entä jos ottaisit vastaan tuon pelon eroamisesta, niin olisiko sinun silloin helpompaa suunnata eroa kohti?

Mitä tehdä, kun eroamisen pelko pitää sinut huonossa parisuhteessa?

Pelkojen ja fobioiden kanssa voi oppia tulemaan sinuiksi. Voit esimerkiksi opetella itsehypnoosia tai mindfulnessia, joilla rauhoitat mielesi. Autan sinua mielelläni monenlaisten mielenhallintataitojen harjoittelussa.

Ota minuun yhteyttä ja kerro, minkälainen sinun eropelkosi on ja missä kohdin elämänpolkuasi se seisoo. Mieluusti tutustun sinun pelkoosi ja autan sinua kulkemaan unelmiasi kohti sen ajoittain pintaan nousevan pelon tunteesikin kanssa. Ei enää peloista poispäin pyristelemällä vaan rakkaudellisempaa elämää kohti kulkemalla.

Henkilökohtaisten live-tapaamisten lisäksi toivotan sinut tervetulleeksi myös verkkovalmennukseeni, jonka avulla saat kirkastettua oman rakkauselämäsi suunnan ja sen polun, joka sinua kutsuu.

Rakkaudella
valmentajasi Kati

Kliininen hypnoterapeutti, NLP-valmentaja, Tietokirjailija Kati Niemi

Ajanvaraus

Coaching-, hypnoterapia- ja NLP-valmennus-ajanvaraus etänä ja kasvotusten tällä sivulla. Tervetuloa voimaantumaan! “Kiitos kaikesta tuestasi tämän vuoden aikana!🤗 Sinä koppasit minut turvaverkkoon, kun olin putoamassa; en

ILMAISTA INSPIRAATIOTA

OTA YHTEYTTÄ!

UUSIMMAT

Laita hyvä kiertoon!

Mitä ajatuksia tämä artikkeli herätti sinussa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lataa ilmainen e-kirja "Rakastan sinua, mutta..."

4 avaimen työkalupakki turhauttavan ‘Erota vai ei?’-ajatusvyyhdin selkiyttämiseen.