Miellyttämisen tarve; Pakko miellyttää

Liika miellyttämisen tarve parisuhteessa, anopin / ystävien kanssa

Ylenpalttinen miellyttämisen tarve vaikuttaa merkittävästi parisuhteen ja perhe-elämän dynamiikkaan sekä mm. työelämään.

Esimerkiksi kun kumppani tuntee alitajuista painetta miellyttää ympärillään olevia ihmisiä, kuten äitiään tai isäänsä tai kavereitaan, tämä johtaa konflikteihin ja tyytymättömyyteen parisuhteessa ennemmin tai myöhemmin.

On supertärkeää ymmärtää, että vaikka miellyttämisen tarve kumpuaa hyvästä tarkoituksesta ja hyvistä elämänarvoista, se aiheuttaa haasteita sekä parisuhteessa että yksilön omassa hyvinvoinnissa niin yksityis- kuin työelämänkin puolella.

Miellyttäminen ei ole lopulta miellyttävää kummallekaan osapuolelle.

Toisen liiallinen miellyttäminen ei ole miellyttävää rakkauden osoittamista eikä lempeyttä. Parempi sana kuvaamaan toimintaa onkin mielistely tai itsensä peittely. Omat tarpeet ja toiveet siirretään syrjään, mikä ei tietenkään pidemmän päälle johda yhtään mihinkään hyvään kenenkään kannalta.

Tätä ei pidä sekoittaa kompromissien tekemiseen tai muiden ihmisten huomioonottamiseen. Ne ovat täysin eri asioita kuin se, että oma keskiö on hukassa ja on muiden vietävissä (oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti) miten sattuu.

Kunnes sattuu. Teihin kumpaankin.

 

Miellyttämisen tarpeen vaikutukset parisuhteessa

Miellyttämisen tarve parisuhteessa voi ilmetä monin tavoin käytännössä. Otetaan esimerkiksi klassikkotapaus: se kamala anoppi. 🙂

Vaikea anoppi tai appiukko voi olla kenellä tahansa ja ongelmallisia toimintatapoja on joka lähtöön. Mutta sen ikävimmänkään anopin tapauksessa kyseessä ei koskaan ole pelkästään anoppi ja hänen toimintansa. Koska stereotyyppisesti yleensä on kyseessä pahansuopa anoppi ja isät ovat hieman useammin (ei todellakaan aina) leppoisampia, niin otetaan esimerkiksi anopin ja miniän vaikea suhde.

Tässäkin triangelissa on aina myös ne parisuhteen osapuolet, joista toinen moittii puolisonsa äitiä vaikkapa kyttääjäksi ja kontrolloijaksi tai muuten vaan ikäväksi tapaukseksi, ja toinen puoliso joko puolustelee äitiään hyväksyen tai hyökäten puolisoaan kohtaan taikka yrittäen leikkiä kuollutta ”ymmärrän, mutta…”. 

Toimintatapa riippuu kunkin osapuolen luontaisista stressireaktioista: taistele, pakene tai jäädy. Nämä kaikki ovat autonomisen hermoston toimintoja. Autonomisen hermoston ansiosta (ja syystä) saat itsesi jo pelkillä ajatuksillasi stressaantuneeksi ja anoppisi toiminnasta ärsyyntyminen voi viedä sinut raivon partaalle alta aikayksikön. 

Siinä ei järkeily enää auta, kun keholliset automaatiot vievät mukanaan ja havahdut vasta lopputulemaan. Pikajuna on opittava pysäyttämään ja ohjaamaan sitä ajoissa – muuten jäät ikuiseen taisteluun itsesi kanssa.

Esimerkiksi jos aikuiseksi (tai ainakin täysi-ikäiseksi) kasvettuaankin aviomies kokee tarvetta miellyttää äitiään ja hän kokee helpommaksi kinastella aviovaimonsa kanssa, ongelman lakaiseminen maton alle vaikuttaa negatiivisesti parisuhteeseen ja sitä kautta lastenkin hyvinvointiin. Kyllä ne lapsetkin aistivat kodin ilmapiirin ja osaavat jopa meitä aikuisia autenttisemmin tunnistaa mikroilmeiden tiedostamattoman totuuden.

Parisuhteessa kumman tahansa esille nostamat huolenaiheet ja ongelmat ovat aina yhteisiä ja ne tulee ratkaista yhdessä silloinkin, kun ”pääsyyllinen” olisi joko se turhasta nalkuttava puoliso tai toimeen ryhtymätön osapuoli. 

Muuten ei puhuta enää lainkaan terveestä ja tasapainoisesta parisuhteesta, vaan manipulatiivisesta, vähintäänkin passiivisaggressiivisesta vallankäytöstä ja oman vastuun pakenemisesta.

"Samperi Sä oot hyvä, kun laitat mut ajattelemaan! Kiitos❤️"

 

Liiallisen miellyttämistarpeen aiheuttamat ongelmat voivat ilmetä esimerkiksi niin, että mies ei osaa tai ei ylipääntään vaivaudu asettamaan rajoja suhteessa äitiinsä, mikä johtaa jännitteisiin.

Miehen voi olla vaikea sanoa ”ei” äidilleen tai hän saattaa tuntea syyllisyyttä, jos hän ei täytä äidin odotuksia. Koska onhan hän elänyt äitinsä talutusnuorassa koko ikänsä – kunnes oppii tämän elämän yhden tärkeimmistä läksyistä: elämäsi on sinun, ei vanhempiesi, vaikka kuinka heitä rakastatkin ja he tietysti rakastavat sinua.

Rajat ovat rakkautta.

Ei pelkästään niin päin, että vanhempi asettaa rajat lapselleen, vaan todellakin myös toisinpäin. Viimeistään näin aikuisena miehenä / naisena.

Tällaisessa tilanteessa on tärkeää, että äitinsä tahtotilan mukaan tanssinut mies oppii asettamaan joustavia, mutta napakoita rajoja suhteessaan äitiinsä.

Tämä ei tarkoita, että hänen tulisi olla tyly tai epäkohtelias – päinvastoin, rajojen asettaminen on erittäin rakastavaa, kunnioittavaa ja jokaista osapuolta arvostavaa.

Se voi kuitenkin vaatia uudenlaista rohkeutta ja tietoista ponnistelua, erityisesti jos miellyttämisen tarve on syvään juurtunut – kuten näissä anoppi/miniä-caseissa se 99% on.

Muutenhan ongelmia ei olisi ehtinyt kantautua parisuhteeseenkin asti, vaan mies olisi oppinut luottamaan omiin siipiinsä ja arvostelukykyynsä rajojen asettamisessa jo äidin helmoista omiin kotiin muutettuaan.

Usein tämä terveellinen irtiotto tapahtuu teini-iässä tai kotoa pois muuton aikoihin, mutta viimeistään aikuisena on tunnistettava omat rajat ja muiden ihmisten rajat. Esimerkiksi narsisti ei tätä opi tai ei ainakaan kunnioita.

Toisen miellyttämisen lopettaminen ja terveiden rajojen asettaminen on rakkauden osoitus muille ihmisille ja ITSELLESI.

Rajojen asettaminen ei ole merkki itsekkyydestä tai rakkaudettomuudesta. Itse asiassa, se on tärkeä merkki siitä, että arvostat sekä itseäsi että parisuhdettasi.

Kun mies oppii asettamaan rajoja äitinsä suhteen, hän samalla osoittaa, että hän arvostaa parisuhdettaan ja haluaa suojella sitä.

On myös tärkeää huomata, että terveitä rajoja voi asettaa rakkaudella ja kunnioituksella.

Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että mies keskustelee äitinsä kanssa avoimesti ja rehellisesti omista tunteistaan ja tarpeistaan eikä pelkästään pakene vaimonsa selän taakse ”mun vaimo valittaa, kun sä…”.

Mies voi kertoa äidilleen, kuinka tärkeää hänelle on pitää äitinsä edelleen läheisenä, mutta samalla miehen tulee korostaa, että hänellä on myös muita tärkeitä ihmissuhteita, jotka ansaitsevat hänen huomiotaan.

Jos et tunne itseäsi, et tunne rajojasi etkä saa luotua elämästäsi sellaista, jossa sinun tarpeet ja toiveet huomioidaan aidosti. Tällöin jäät muiden ihmisten uhriksi ja lopulta kiukuttelet heille, kun he eivät osaakaan tehdä sinua 100% onnelliseksi.

Muutos lähtee aina sinusta itsestäsi. Olitpa se aviovaimo, joka haukut miehesi äitiä, taikka se mies, joka olet vaimon ja äitisi ristitulessa. Tai olitpa mies, joka kärsit vaimosi vanhempien tungettelevasta (sinun rajat ylittävästä) käytöksestä eikä vaimosi hoida tonttiaan tältä osin.

Joka tapauksessa: tekipä puolisosi tai hänen vanhempansa mitä tahansa, sinun oman elämäsi kannalta vain Sinä itse voit asettaa rajasi.

Ja kyllä: joskus se johtaa eroon. Sekin on yksi erittäin yleinen seuraus siitä, kun puolisot eivät ole arvostaneet (tai edes tunnistaneet) omia rajojaan riittävän ajoissa. Jos pohdit eroa, olet lämpimästi tervetullut mukaan parisuhteen suuntaa ja erota vai ei?-ajatuksia puntaroivalle päätöksenteon verkkokurssille sekä henkilökohtaiseen valmennukseen ja terapiaan.

Kun puoliso yrittää miellyttää kavereitaan eikä osaa (tai ei halua) asettaa rajoja heille:

Joskus puoliso saattaa kokea liiallista miellyttämisen tarvetta suhteessa ystäviinsä, joiden mukana kulki lapsuudessa, teininä ja opiskeluaikoina. Toisinaan heillekin on osattava laittaa uudenlaiset rajat mm. liian pahoiksi repsahtaneiden ryyppyreissujen osalta.

Tässä kohdin korostan, että todellakin omat rajat tulee tuntea myös suhteessa puolisoon siinä, että kyllä ne ”poikien reissut” tai mökki-illat ja ”tyttöjen klubi-illat” ovat 100% tärkeitä parisuhteessakin oleville.

Tietysti.

Joskus ongelmia parisuhteeseen aiheutuu siitä, että kumppani kieltää joko suorasanaisesti tai epäsuorasti vihjaillen tai jälkikäteen kiukutellen tai mykkäkoulua pitäen puolisonsa mukavat illanvietot ja mökkireissut ystäviensä kanssa. Tämä on myös vaarallista manipulointia ja täysin epätervettä käytöstä parisuhteessa, mille ei tule alistua. 

Jos alistut, siitä tulee teidän yhteinen kieroon kasvanut toimintatapanne, joka ei johda hyvään kummankaan kannalta loppupeleissä. Myös narsistin uhriksi päätyy, kun ei havaitse epätervettä käytöstä riittävän ajoissa ja ensihavaintojenkin jälkeen painaa asiat villaisella ja sulkee silmänsä.

Narsismin merkit: Narsismi, narsisti, narsistinen persoonallisuushäiriö.
^ Lue narsismista klikkaamalla tästä kuvasta ^

Uudessa parisuhteessa on luonnollista haluta viettää toisen kanssa paljon aikaa, mikä on pois kavereiden kanssa vietetyltä ajalta. Rakastumisen huumassa haluaa olla puolisonsa lähellä ja kiehnätä iholla, mistä kaverit saattavat tulla mustasukkaisiksi. Ihmissuhteidesi muuttuessa ja uusien ihmisten tullessa mukaan kuvioihin sinun on tunnistettava selkeämmin uudet pelisäännöt ja omat rajasi suhteessa sekä uuteen kumppaniisi että hyviin ystäviisi.

Jos sinä et osaa huolehtia rajoista omien arvojesi ja todellisten tarpeidesi ja tavoitteidesi perusteella, älä ihmettele, jos jossain vaiheessa ystäväsi ovat kadonneet eivätkä kutsukaan enää kivoihin juttuihin. Ystävyydessäkin on osattava asettaa omat rajat ja kunnioitettava niitä, eikä tervettä ystävyyssuhdettakaan rakenneta tai ylläpidetä yksipuolisesti.

Miellyttämisen tarve työelämässä

Miellyttämisen tarve ei rajoitu pelkästään parisuhteeseen, vaan se voi vaikuttaa merkittävästi myös työelämässä. Henkilö, joka pyrkii jatkuvasti miellyttämään esihenkilöitään, kollegoitaan tai asiakkaitaan, saattaa huomata joutuvansa ylikuormitetuksi ja tekemään kompromisseja omien rajojensa kustannuksella.

Henkilö, jolla on alitajuinen tarve miellyttää muita, ei pyydä apua. Tai jos joku erehtyykin hänelle apua tarjoamaan, hän ei pysty ottamaan apua vastaan levollisesti ja ilolla. Hän saattaa sisimmässään samalla toistaa itselleen kuinka hän ei ole nyt riittävä, kun tiimikaveritkin jo huomaavat, ettei hän pärjää tai jaksa.

Tämmöinen toimintamalli on todella yleinen suomalaisilla. Täällä kumarretaan sisu-mentaliteetille silloinkin, kun yksilöpuurtamisen sijaan olisi 100% fiksumpaa ja tuottoisampaa tehdä yhteistyötä yli rajojen. (organisaatiorajojen ja tietysti niiden omien rajoittavien uskomusten yli)

Jos henkilö ei hae apua, hän märehtii työongelmiaan vuodesta toiseen eikä se onni siitä aukene työpaikkaakaan vaihtamalla. Ongelma on syvemmällä omassa itsessä. Tietoinen mieli kuitenkin pyrkii ”suojelemaan” häntä niin, että ongelmat näkyvät vain muissa ihmisissä. Kaupanpäälle kertyy katkeruutta tai vaikkapa burnout, kun hän menettää työelämän tasapainon.

"Olen kiitollinen läsnäolevasta ja ammattitaitoisesta otteestasi, ja viimekertaisesta hoidostasi! Olet sydämellinen. Kiitos paljon!"

Työelämässä muiden miellyttäminen johtaa stressiin, työuupumukseen ja työmotivaation heikkenemiseen, boreoutiin. Rajojen asettaminen töissä on yhtä tärkeää kuin henkilökohtaisissa suhteissa – se auttaa säilyttämään työhyvinvoinnin ja pitämään omat arvot ja tarpeet tasapainossa työn vaatimusten kanssa.

Itsetuntemuksen lisääminen esimerkiksi työelämän MBTI-persoonallisuusprofiilin tai WorkPlace Big Five-persoonallisuuspiirteiden ymmärtäminen voivat auttaa tunnistamaan omia käyttäytymismalleja ja kehittämään parempia toimintatapoja, jotka tukevat sekä omaa että työyhteisön hyvinvointia.

Miellyttämisen tarpeen taustalla olevat syyt ja ongelman ratkaisu käytännössä

Miellyttämisen tarve liittyy läheisesti hylätyksi tulemisen pelkoon. Kantavana tiedostamattomana, alitajuisena ajatuksena on esim. ”jos en käyttäydy/tee näin, en tule hyväksytyksi ja minut hylätään”. Lapsuudessa esimerkiksi on joutunut kävellä kuin munankuorilla, jotta ei saisi huutia isältään, tai se oma huone on pitänyt siivota puts-plank, jotta ei saisi valitusta äidiltään.

Aiheet ja niihin liittyneet yksittäiset ihmiset voivat olla ketä tahansa, mutta vahvimmat tunnejäljet jättävät tietysti meille tärkeät ihmiset – useimmiten siis hoitajamme, vanhempamme, opettajamme ja tärkeimmät kaverit.

Miellyttämisen tarve aikuisena mm. parisuhteessa, anopin ja ystävien kanssa tai työpaikalla juontaa juurensa lähes aina syvälle lapsuuteen ja varhaisiin vuorovaikutussuhteisiin. Tietysti sinäkin pienenä lapsen pyrit toimimaan parhaan ymmärryksesi ja kykysi mukaan, jotta et joutunut laumasi ulkopuolelle. Mutta viimeistään nyt on tärkeää tarkastella näitä alitajuisia asetuksia pintaa syvemmältä.

Voit lukea turvallisista ja turvattomista sekä mm. ristiriitaisista kiintymyssuhteista, tiedostamattomista tunnelukoista, tiedostamattomasta mielestä ja alitajunnasta. Tai ehkäpä tämä resonoi tämänhetkisiin pohdintoihisi: Miksi tietoinen mieli epäilee tiedostamattoman mielen ja alitajunnan voimaa.

Muiden ihmisten liiallinen miellyttäminen on seurausta korostuneesta tarpeesta saada hyväksyntää ja rakkautta vanhemmilta tai muilta tärkeiltä henkilöiltä, kuten vaikkapa em. lapsuuskavereilta. Se kantautuu myös työpaikalle, jossa henkilö sitten lopulta stressaantuu ja kiroaa esihenkilöään tai kollegoitaan.

Vaan mistäs ongelmat alunperin alkoivatkaan….? Omia käytösmalleja on ymmärrettävästi vaikeaa tunnistaa, ja siksi ammattilaisen oivalluttava tuki on näissä tilanteissa ensisijaista.

 

Lapsuudessa joissain yksittäisissä tilanteissa jopa ihan tarpeellinen miellyttämisen tarve jää alitajuntaan vaikuttamaan negatiivisesti.

Mitä useammin käyttää tuota toimintamalliaan (tiedostamattaan), sitä automaattisempi käytösmalli siitä muotoutuu. Ongelmiin ei välttämättä havahdu ennen kuin ne kasvavat suuriksi, ja silloin on vaikeaa ymmärtää enää sitä, mistä kaikki oikein saikaan alkunsa. Jos miellyttämisen tarvettaan ei hoida ja itseluottamustaan vahvista terveiden rajojen asettamiseksi, ongelmat ilmenevät myöhemmin aikuisuudessa, erityisesti läheisissä ihmissuhteissa kuten työpaikalla ja parisuhteessa.

On tärkeää tunnistaa tämä haitallinen (vaikkakin meille laumaeläimille luonnollinen) alitajuinen tarve ja sen vaikutukset parisuhteeseen. Yksilövalmennus ja ratkaisukeskeinen terapia auttaa mm. toimintamallien tunnistamisessa, tunteiden johtamisessa, elämän antoisuutta rajoittavien ajatusratojen parantamisessa, itsetuntemuksen vahvistamisessa ja tarpeettoman miellyttämisen tarpeen käsittelemisessä ja siitä poisoppimisesta käytännössä.

Oivalluttavan terapian ja valmennuksen avulla opit ymmärtämään, mistä miellyttämisen tarve kumpuaa juuri sinun kohdalla ja miten sen vaikutuksia voi vähentää.

Lapsuutta ei ole lainkaan pakko kaivella, ellet niin halua, sillä toisinaan ongelmien juurisyyanalysointi voi olla ajan ja energian hukkaa, kun ongelman voi ratkaista ilman historian havinaa.

Itsetuntemus ja persoonallisuuspiirteiden ymmärtäminen liiallisen miellyttämisen tarpeen voittamiseksi

Itsetuntemuksen lisääminen on keskeinen askel miellyttämisen tarpeen vähentämisessä. Yksi tapa ymmärtää itseään paremmin on tutustua omaan luontaiseen persoonallisuuteensa ja sen vaikutuksiin käyttäytymiseen niin hyvässä kuin pahassa. 🙂

Kansainvälisesti käytetyin Myers-Briggsin MBTI-profiili ja -coaching tarjoaa mielenkiintoisia oivalluksia ja arvokasta tietoa omista luontaisista taipumuksista ja siitä, miten ne vaikuttavat mm. ihmissuhteisiin (ja tietysti kaikkeen muuhunkin elämässäsi). 

Valmennus- ja terapia-asiakkaideni kanssa olen huomannut, että näistä virallisen Myers-Briggsin aidoista persoonallisuusanalyyseistä saa paljon hyötyä, ja onpa syväluotaavien raporttien lukeminen toisinaan ihan viihdettäkin: ”Noinhan mä just käyttäydyn joskus, voi apua…!”

Itsensä kehittäminen voi olla kipeissäkin kohdissa välillä aivan hulvattoman hauskaa ja nautinnollista, usko tai älä! 🙂

Case-esimerkkinä se ”ikävä anoppi ja kärsivä miniä”-tapauksessa aviomies ja vaimo ymmärtävät paremmin omia ja toistensa persoonallisuuspiirteitä, he voivat luoda terveempiä ja tasapainoisempia suhteita. Tämä ymmärrys voi auttaa heitä myös asettamaan rajoja ja käsittelemään miellyttämisen tarvetta rakentavasti.

Entä jos puoliso ei ota ongelmaa vakavasti tai kieltäytyy laittamasta tikkua ristiin?

Tämän artikkelin luettuasi uskon, että osaat jo vastata tähän kysymykseen. 🙂

Vaikka olisitte eläneet täydellisen antoisassa symbioosissa puolisosi kanssa tähän asti, sinä olet kuitenkin aina hänestä erillinen yksilö. Sinun tehtävä on tunnistaa ja hyväksyä omat rajasi, tietää missä menee sinun äärilaidat, joita sinun vierelläsi kulkevan kumppanin on arvostettava. Mikäli mielii pysyä puolisonasi jatkossakin.

Tai jollet itse halua tyytyä rakkauselämään, jossa sinua ei kuunnella eikä sinua kohdata aidosti lempeydellä ja ymmärryksellä vaikeissakin paikoissa.

Kompromissit ja neuvottelut ovat tietysti asia erikseen. Nekin onnistuvat huomattavasti levollisemmin mielin ja lempeästi puolisoa arvostaen, kun olet täysin sinut itsesi kanssa.

Jokainen haluaa muutosta maailmaan, mutta kieltäytyy luomasta muutosta maailmaan itse, itsestä käsin.

Hyvä muutos elämässä käynnistyy kuin itsestään, kun ensin itsestään tunnistaa muutoksen tarpeen. Ratkaisukeskeisesti oivalluttavassa yksilövalmennuksessa ja henkilökohtaisessa terapiassa saat lempeää ohjausta aidon muutoksen matkallesi. Voimme tavata helposti etänä tai livenä.

Kun lisäksi haluat edistää sinulle merkityksellisiä tavoitteitasi myös itsenäisesti omalla ajallasi, olet lämpimästi tervetullut mm. videoita, äänitteitä ja harjoituksia sekä henkilökohtaisia tapaamisia sisältävään Hyvä, Parempi, Minä! -monimuotovalmennukseen.

Miellyttämisen tarpeen käsitteleminen parisuhteessa on tärkeä askel kohti tasapainoista ja onnellista elämää.

Rajojen asettaminen rakkaudella on merkki siitä, että arvostat sekä itseäsi että rakkaitasi.

Hyvä muutos edellyttää ripauksen rohkeutta kääntää kivuliaat kivet pois tieltä ja ryhtyä vahvistamaan omaa itsetuntemustaan. Vaikka aihe tuntuisi sinusta vaikealta vielä nyt tässä vaiheessa, kun painit ongelmien keskellä, voit olla varma siitä, että yhdessä löydämme kyllä paljon miellyttäviä keinoja vahvistaa rajojasi ratkaisukeskeisen määrätietoisesti ja silti lempeydellä ja levollisin mielin.

Henkilökohtainen kasvu on antoisa matka, jonka palkintona sinuakin odottaa syvempi ymmärrys itsestä ja toisesta, sekä terveemmät ja vahvemmat ihmissuhteet niin yksityis- kuin työelämässäkin. Ethän siis aivan turhanpäiten paini itseksesi (ja sen kumppanisi tai anoppisi kanssa), vaan hyödynnä antoisa yksilöterapia ja aidosti ratkaisukeskeinen valmennus nyt avuksesi.

Miellyttämisen tarpeeseen kuuluu usein kiinteästi myös se yksin pärjäämisen pakko ikäänkuin avun pyytäminen olisi heikkoutta. Mutta kun nyt tässä kohdin ylität itsesi ja rohkaistut ottamaan vastaan apua (nopea ajanvaraus), niin tulet huomaamaan elämässäsi paljon uutta hyvää!

Nähdään pian! 🙂

Miellyttämisen tarve; Pakko miellyttää (Coach Kati)

Sinulle merkityksellisiin muutoksiin motivoiden,

Coach Kati 

Parisuhdekriisissä saat verkkokursseilta heti 24/7 apua mahdollisten eroajatusten käsittelyyn ja selkeytät suhteenne suunnan (parisuhteen jatkamiseksi tai eropäätöksen tekemiseksi), sekä avo-/avioeron puheeksiottoon ja toteutukseen käytännössä.

Kun olet suuntaamassa eron jälkeen uuteen antoisampaan arkeen, silloin hyvän mielen verkkokurssi ja deittivalmennukset on juuri Sinua varten.

Mitä ajatuksia heräsi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

ILMAINEN e-kirja & video "Rakastan sinua, mutta..."

4 avainta ‘Erota vai ei?’-ajatusten ratkaisuun.

Tietoa evästeistä
Rakkauden (R)evoluutio

Rakkauden (r)evoluutio-sivusto käyttää tavanomaisia evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste tallentuu tilapäisesti nettiselaimeen. Sivusto ei välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi sallia, jotta sivusto toimii normaalisti. Halutessasi voit estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Kiitos, että autat minua ymmärtämään sivustollani kävijöitä anonyymin analytiikan avulla

Kiitos! Hyväksymällä evästeet autat minua ymmärtämään paremmin sivuni vieraita ja sivustoni toimivuutta. Kaikki data on anonyymiä eli en voi tunnistaa sinua datan perusteella.

Käytän Googlen ja Facebookin työkaluja ymmärtääkseni lukijoitani ja parantaakseni sivuston käyttäjäkokemusta. Nämä työkalut auttavat minua myös tarjoamaan sisältöä, joka oikeasti kiinnostaa sivustoni lukijoita.