Moni miettii, miten parantaa hyvinvointiaan itsensäkehittämisen avulla

Pettäminen parisuhteessa: Millä kehityskaaren tasolla parisuhteesi on?

Laita hyvä kiertoon!

Moni pettää puolisoaan, mutta vain osa heistä jää kiinni pettämisestä – rysän päältä tai viestittelystä. Osa pettäjistä ei edes koe tekevänsä sen suurempaa vääryyttä, koska pettäminen ei ole enää avioliittolaissa määritelty rikos, eikä siitä siten voi varsinaisesti tuomita paheksuvia katseita enempää. Monia mietityttää pettäminen parisuhteessa ja sen mahdolliset syyt, joista voit lukea artikkelista PETTÄMINEN JA KOOTUT SELITYKSET: Mikä on hyvä pettämisen syy? Olisi lohduttavaa ajatella, että rakkaus ja antoisa parisuhdeseksi estäisivät pettämisen, mutta onko pettämisen syy aina näiden puute? Ja siten keino välttää pettäminen yksinkertainen? Moni pettämisen polulle hairahtunut fiksukin aikuinen ihminen ajattelee omaavansa lähtökohtaisesti korkean moraalin, mutta miksi moni pettää puolisoaan silti?

Seksitön parisuhde - Pettäminen - Avoin suhde
PETTÄMINEN JA KOOTUT SELITYKSET: Mikä on hyvä pettämisen syy?

Pettäminen on ikävää ja yleistä ja juuri siksi sitä on uskallettava tutkia tarkemmin. Pettämistä on turha piilotella. Häpeilyn ja maton alle lakaisun sijaan tätäkin asiaa kannattaa käsitellä rehellisesti niin, että hyvällä tuurilla jonain päivänä vähintäänkin itsensä pettäminen loppuisi.

Pettäminen parisuhteessa moraalin ja tietoisuuden kehityksen näkökulmasta

Tässä artikkelissa pohditaan pettämistä muun muassa moraalin ja tietoisuuden kehityksen näkökulmasta:

  • Miksi pettäminen parisuhteessa on niin yleistä?
  • Millainen on pettämisen kehityskaari moraalin ja tietoisuuden kehityksen näkökulmasta?
  • Pettävätkö vain moraalittomat ihmiset ja voiko moraali kehittyä?
  • Onko pettäminen parisuhteessa parisuhdeongelmien syy vai seuraus?
  • Miten lopettaa pettäminen parisuhteessa?
Parisuhdeongelma - Parisuhdekriisi

Miksi pettäminen parisuhteessa on yleistä?

Syitä pettämiselle on yhtä monta kuin on parisuhteissa puolisoita. Pettämisen syistä voit lukea tarkemmin tästä artikkelista: PETTÄMINEN JA KOOTUT SELITYKSET: Mikä on hyvä pettämisen syy? Yleisimpien pettämissyiden gallup ei kerro myöskään mitään siitä, pettääkö puolisosi sinua (ja jos pettää, niin mistä ihmeen syystä?). Ja jos itse petät, etkä ymmärrä toimintaasi, harvoin iltapäivälehtien gallupkaan sitä sinulle paljastaa.

Teorioita kannattaa kuitenkin tutkiskella ja niistä voi saada oivalluksia. Jopa siihen miksi itse petät tai miksi puoliso pettää, vaikka kaiken pitäisi periaatteessa olla ihan hyvin.

Kautta aikain ihmiset ovat tarkkailleet toistensa käytöstä enemmän kuin omaansa. Muun muassa psykologit ovat luoneet tekemistään havainnoistaan monenlaisia teorioita. Lukuisista erisuuntaisistakin teorioista osa on todettu käyttökelpoisiksi, kun samansuuntaisia tutkimustuloksia on saatu useissa tutkimuksissa. Teorioihin tutustumisen sijaan, tai vähintään niiden rinnalla, on järkevämpää tutustua itseensä ammattitaitoisen valmentajan tai terapeutin avustamana.

Koska monia kuitenkin varmasti kiinnostaa, mitä tutkimus sanoo pettämisestä, avaan aihetta tässä artikkelissa myös parin mielenkiintoisen, tunnetun teorian valossa.

Pettämisen kehityskaari tietoisuuden kehityksen ja itsensäkehittämisen näkökulmasta

Helsingin Sanomissa (1.6.2020; linkki alla) siteeratun Harvardin yliopiston emeritusprofessori Robert Keganin mukaan enemmistö aikuisista yltää korkeintaan puoliväliin ihmisen viisiportaisella kehityskaarella. Suurin osa aikuisikään ehtivistä toimii miltei lapsen tavoin rakentaen minäkuvaansa pitkälti sekä todellisen että kuvitellun sosiaalisen paineen kautta. Useimmat aikuiset eivät osaa asettaa rajoja itsensä ja muiden välillä, eivätkä pysty kohdata esimerkiksi perhe-elämän vaatimuksia. Esimerkkinä Helsingin Sanomissa Kegan käytti parisuhteen elinkaarta.

Keganin mukaan useimmat eivät tunnista aitoja mielenkiinnon kohteitaan ympäristön ja lähipiirin erilaisten vaatimusten ristiaallokossa. Kun oma suunta on hukassa, stressaavaksi käynyt elämä voi ajaa moneen ikävään pakotiehen – myös puolison pettämiseen muutoin kehityskelpoisessa parisuhteessa.

Kirja: Parisuhde, Eroaminen, Avioero

Rakkauden (r)evoluutio -kirja

* Kuunnellaksesi äänikirjana tai lukeaksesi Rakkauden (r)evoluutio -kirjan jopa täysin ilmaiseksi hyödynnä kumppanuuslinkkejä tällä sivulla. Suhde on ”ihan ok”, mutta jotain puuttuu – kannattaako erota

Keganin kehitysmallissa alimmille tasoille jäävät aikuiset ovat kiinnostuneita muita enemmän vain “omasta navastaan” – ja selviytymisestä elämässään, joka tuntuu olevan vaikeaa sinnittelyä ilman merkityksellisiä suuntaviivoja. Tästä voit lukea lisää Rakkauden (r)evoluution artikkelista Tiede paljastaa: kaikki aikuiset eivät yllä riittävälle kehitystasolle. Miten parantaa hyvinvointiaan itsensä kehittämisen avulla?

Kun useimmat aikuiset eivät löydä sisäistä navigaattoriaan, tai eivät kuuntele sen ohjeistusta, harva myöskään havahtuu ongelmiinsa. Kun ongelman syy pysyy pimennossa tai henkilö piilottelee sitä alitajuisesti, ongelman juurisyyn ratkaisun sijaan moni tyytyy pelkästään oireiden hoitoon. Rakkauden (r)evoluution missiona on herätellä lempeännapakasti fiksuja, monin tavoin kehityskelpoisia aikuisia heräämään siihen, miksi arki parisuhteessa tuntuu tökkivän ja miten itseään saisi kehitettyä niin, että elämästä tulisi antoisampaa – joko parisuhteessa tai ilman sitä! Lue Rakkauden (r)evoluution missiosta ja arvoista lisää TÄÄLTÄ.

Moraaliton pettäminen parisuhteessa

Psykologit tutkivat moraalin kehitystä voidakseen arvioida esimerkiksi rikostapauksissa sitä, minkäikäisen lapsen pitäisi jo ymmärtää tekojensa seuraukset ja milloin biologiset perusteet armahtavat lapsirikollisen antaen hänelle mahdollisuuden parantaa tapansa. Monesti aikuistenkin kohdalla on parempi antaa armon käydä oikeudesta, mutta kuinka kauan itse on siedettävä esimerkiksi moraalitonta käytöstä vaikkapa parisuhteessa?

Rakkauden (r)evoluution edellä mainitussa artikkelissa kuvattujen Keganin kehitysportaiden tavoin toisenkin tutkimustuloksen mukaan suurin osa aikuisista jää myös moraaliselta kehitykseltään melkoisen alhaiselle tasolle Kohlbergin kuusiportaisessa moraalikehityspolussa.

Kohlbergin moraalikehitysteorian mukaan hälyttävän suuri osa meistä aikuisista esimerkiksi uskoo toimivansa oikein vain siksi, “kun yhdessä ollaan tällainen sääntö luotu ja sen mukaan toimin” – riippumatta siitä, millaiset seuraukset toiminnalla lopulta oli tai miltä se tuntui moraalittoman teon tekijän omasta mielestä – saati sen kohteen. Mietitkö vielä, mistä natsit tai nykyajan terroristijärjestöt saivat jäsenensä?

Entä jos pettäminen parisuhteessakin on ainakin osittain omasta moraalisesta kehitystasosta kiinni?

Mistä tietää, miten tulee toimia, kun puolison pettämiselle ei ole mitään rajoja tai sääntöjä asetettu viranomaisten toimesta?

Jos Kohlbergin moraaliportaikossakaan harva etenee kovin ylös ja siten ohjautuu pitkälti ulkopuolisten paineiden ja kirjoitettujen sääntöjen mukana, onko ihme, että pettäminen on niin yleistä?

Voisikohan itsensä kehittämisen keinoista olla apua oman tason nostamisessa myös parisuhteessa tai muissa ihmissuhteissa?

Onko pettäminen parisuhteessa parisuhdeongelmien syy vai seuraus?

Osa pettämistä harrastavista tuntee olevansa väärällä polulla ja kokee siitä syyllisyyttäkin, mutta silti jatkaa toimintaansa, koska ei jää kiinni. Heillä on ehkä hitusen vahvempi moraali kuin kylmähermoisemmilla sarjapettäjillä, mutta lopputulos on silti suurinpiirtein sama. Millä moraaliasteikon tasolla pettäminen loppuu? Vai onko kyse parisuhteen muista osatekijöistä, joiden mättäessä pettäminen on ainoa pakokeino muutoin moraalisesti toimivalle yksilölle?

Onko pettäminen parisuhteessa ongelmien syy vai seuraus? Vai voiko pettäminen parisuhteessa olla vain ajanviete, joka on addiktoinut muutoin moraaliseen toimintaan kykenevän yksilön? Pettäminen voi tuoda jännitystä elämään ja dopamiiniruiskeen aivoille. Jos pettämisestä on tullut jo addiktio, miten siitä voi vieroittautua ilman vieroitusoireita? Aivojen välittäjäaineista ja hormoneista kannattaa lukea, kun haluaa ravita hyvinvointiaan muulla kuin sarjapettämisen lahjoittamalla aivoboostilla.

Valmentajan avulla saa keinoja pysähtyä itsensä äärellä rehellisesti ja itsemyötätuntoisesti. Ongelman kieltäminen ei auta parantamaan juurisyytä. Muiden ihmisten samankaltaisena näyttäytyvästä tilanteesta – esimerkiksi siitä, että pettäminen on niin yleistä – ei saa varmuutta sille, mikä omassa mielessä tai parisuhteessa on vinksallaan niin pahasti, että tieten tahtoen kerta toisensa jälkeen itse lisää pahoinvointiaan. Itsensä kehittämisen avulla voi menneisyyden juurisyiden kohtaamisen avulla päästä pettämisen kierteestä irti, ja jatkaa matkaa helpottuneemmin mielin kohti parempaa parisuhdetta tai erinomaista eroa.

Miten lopettaa pettäminen parisuhteessa?

Paheiden määrän sanotaan olevan vakio, mutta vanhoista rutiineistaan saa luovuttua, kun tuo jotain uutta tilalle. Karkeana vertauskuvana voi ajatella, että vauvaltakaan ei kannata ottaa rintaa suusta, ellei anna tuttia tai muuta korviketta tilalle. Usein aikuinenkin on vain hellyyttä ja henkistä hyvinvointia vailla. Lue esimerkiksi täältä, miten seksitön parisuhde satuttaa ja voi ajaa pettämiseen: SELIBAATTI PARISUHTEESSA: Miltä tuntuu, kun puoliso ei halua seksiä?

Hyvinvoinnin luominen ei ole ainoastaan puolison velvollisuus, vaan jokaisen tulee huolehtia omasta hyvinvoinnistaan itse. Tästä Rakkauden (r)evoluution artikkelista voit lukea, miten parantaa hyvinvointiaan itsensäkehittämisen avulla.

Pettäminen on harvinaisen helppo ja yleinen harrastus monelle. Jotkut jatkavat sen parissa läpi elämänsä jättäen välillä särkyneitä sydämiä taakseen kuitenkaan huomaamatta, mitä tuskaa aiheuttavat itselleen.

Pääsääntöisesti uskomme olevamme fiksumpia ja filmaattisempia kuin “ne muut”. Se on ihan ymmärrettävää, koska pyrimme suojelemaan itseämme tuolla ajatuksella. Voimme kuitenkin suojella itseämme JA samanaikaisesti vahvistaa itsetuntoamme. Voimme kokea , että olemme hyviä, fiksuja ja rakastettavia, VAIKKA myöntäisimmekin ongelmamme. Asiat eivät ole joko-tai vaan sekä-että. Pelkästä pelosta ei kannata karttaa selkeiden kehityskohteidensa kohtaamista.

Kun haluat oikeasti tarttua pettämisongelmaasi ja ratkaista sen, niin lue pettämistä käsitteleviä kirjoituksia Rakkauden (r)evoluutio -kirjassa ja myös täällä Pettäminen-blogissa. Muut blogikategoriat löydät oikeasta yläkulmasta ja tuoreimmat artikkelit oikeasta sivupalkista.

Estääkö rakkaus pettämisen?

Moni syyttää pettäjän polustaan puolisoaan, jota petti: puolison persoona tai tavat ärsyttävät, seksiä ei ole tarpeeksi tai rakkaus ei vaan riittänyt. Ovatko nämä kuitenkaan todellisia syitä? Pettämisen syistä voit lukea tästä artikkelista: PETTÄMINEN JA KOOTUT SELITYKSET: Mikä on hyvä pettämisen syy?

Muiden syyttäminen on inhimillistä eli järjettömänäkin tavallaan ymmärrettävää. Syntipukkien etsiminen on myös vähintään yhtä helppoa kuin itse pettäminenkin. Moraalista, rakkaudesta ja pettämisestä parisuhteessa voit lukea lisää Rakkauden (r)evoluutio -kirjasta. Kirjassa on myös ajatuksia avaava ja tunteita lempeästi herättelevä harjoitus Pettäjän polku, joka auttaa oivaltamaan, estääkö rakkaus pettämisen ja miten pettämisen saa lopetettua – olitpa pettäjä, petetty tai se kolmas pyörä. Positiivinen ja ratkaisukeskeinen parisuhteen parantamista ja toisaalta myös eropäätöstä käsittelevä kirja paneutuu muihinkin parisuhteen elinkaaren kipukohtiin suoraan, mutta syyttelemättä.

Tutustu myös tässä artikkelissa viitattuihin lähteisiin:

Kliininen hypnoterapeutti, NLP-valmentaja, Tietokirjailija Kati Niemi

Ajanvaraus

Coaching-, hypnoterapia- ja NLP-valmennus-ajanvaraus etänä ja kasvotusten tällä sivulla. Tervetuloa voimaantumaan! “Kiitos kaikesta tuestasi tämän vuoden aikana!🤗 Sinä koppasit minut turvaverkkoon, kun olin putoamassa; en

SAA VIIKOITTAISTA INSPIRAATIOTA

OTA YHTEYTTÄ!

UUSIMMAT

Laita hyvä kiertoon!

Mitä ajatuksia tämä artikkeli herätti sinussa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lataa ilmainen e-kirja "Rakastan sinua, mutta..."

4 avaimen työkalupakki turhauttavan ‘Erota vai ei?’-ajatusvyyhdin selkiyttämiseen.