VUOROVIIKKOASUMINEN: Lapset vuoroviikoin? Ongelmat ja hyvät puolet

VUOROVIIKKOASUMINEN: Lapset vuoroviikoin? Ongelmat ja hyvät puolet

Lapsiperheen vanhempien eron jälkeen yleinen asumisen malli on vuoroviikkoasuminen, jossa lapset asuvat vuorotellen kummankin vanhemman luona vuoroviikoin. Lapsilla on kaksi kotia, ja lasten lisäksi myös tavarat liikkuvat molempien kotien välillä. Vai onko tavararumba edes ihan pakollista?

Lasten vuoroviikkoasuminen herättää monenlaisia mielipiteitä. Tässä artikkelissa käyn läpi yleisimmät hyödyt ja haitat, joita lasten vuoroviikkoasumiseen on usein liitetty. Entä olisiko vanhempien vuoroasuminen lasten kanssa vuoroviikoin parempi vaihtoehto? Tämän yhteenvedon avulla voit itse muodostaa oman käsityksesi siitä, minkälainen asumisen malli olisi teidän perheellenne paras eron jälkeen.

Aloitetaan vuoroviikkoasumista vastaan kritisoiduilla näkökulmilla 🙂

Onko vuoroasuminen todellakin vain “naurettava, mekanistinen lähestymistapa”?

YLEn vanhassa artikkelissa lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tyrmäsi erolasten vuoroasumisen “naurettavana, mekanistisena lähestymistapana” ja kehotti vanhempia kokeilemaan ensin itse, miltä vuoroviikkoasuminen tuntuisi omasta mielestä ennen kuin laittaa lapsiaan muuttamaan asuntoa vuoroviikoin vanhempien välillä. Ikäänkuin vanhempienkin vuoroviikkoasuminen olisi järjetöntä…

Mielestäni myös minkä tahansa lähestymistavan tulkintatapa voi olla kovin mekanistinen ja yksioikoinen. Arkisen elämän palapelit harvoin ovat kovin simppeleitä eikä samanlainen ratkaisu sovi kaikille. Ei edes silloin, kun joku auktoriteettitaho näin edellyttäisi ja antaisi ymmärtää, että vuoroasumista edes harkitsevat vanhemmat olisivat jotenkin huonompia tai typerämpiä vanhempia kuin paremmin tietävät, joiden ratkaisu on antaa lasten asua vain toisen vanhempansa kanssa ja viettää kiva lauantaipäivä aina silloin tällöin vaan toisen etävanhemman kanssa? Lasten etu, todellako?

Vaikka itse en näe vuoroviikkoasumista Sinkkosen tavoin huonona järjestelynä, Sinkkosen kehotus vanhempien omaan vuoroviikkoasumiseen tai edes sen kokeiluun on mielestäni hyvä, vaikka artikkelissa sekin vaikutti lievältä piikittelyltä – ikäänkuin vanhemmatkaan eivät millään jaksaisi elää vuoroviikoin eri kodeissaan… Toisessa artikkelissa kirjoitin vanhempien vuorottelusta samassa asunnossa, jossa lapset asuvat koko ajan.

Jari Sinkkosen mukaan vanhempien eron jälkeen lapsella tulisi olla vain yksi koti lähivanhemman luona ja etävanhempaa nähdä muutoin. Tämä on monelle vanhemmalle vaikea ajatus, mutta olisiko se mahdotonta? Ja olisiko se oikeasti lapsen etu ylipäänsä niin kuin Sinkkonen sanoo?

Sinkkonen perustelee kantansa sillä, että ihmiset ajattelevat lapsen saavan “yhtä paljon vanhemmuutta kummaltakin biologiselta vanhemmaltaan. Näinhän se ei välttämättä ollenkaan ole”. Eihän toki vanhemmuuden osoittaminen ole aikaan sidottu, mutta mielestäni lapsen etu ja oikeus on saada olla molempien vanhempien kanssa tasapuolisesti.

Sopiiko vuoroviikkoasuminen pienille lapsille?

Toisinaan saa lukea asiantuntijoiden mielipiteitä siitä, että vuoroviikkoasuminen ei sovi pienille lapsille. Toisinaan taas joku toinen asiantuntija sanoo, että asia ei ole niin mustavalkoinen. Vaikka toki kiintymyssuhdeteorian mukaan on erittäin tärkeää, että lapsi kokee voivansa kiintyä turvallisesti hoitajaansa, niin tutkimuksissa on kuitenkin todettu sekin, että lapsi voi kiintyä turvallisesti useampaan kuin yhteen hoitajaansa ja myös muihin kuin esimerkiksi äitiinsä, mikä on yleinen oletus Suomessa.

Kiintymyssuhde muodostuu, kun lapsi on pieni, ja turvallisella kiintymisellä on tärkeä merkitys lapsen tulevalle kehitykselle. Turvallisuus varhaislapsuudessa kantaa aikuisuudessakin – kuten myös turvattomasti tai ristiriitaisesti kiintynyt lapsi voi kipuilla vielä myöhään varhaislapsuuden tunnekylmää ilmapiiriä.

On luonnollista, että asiantuntijat hakevat lasten etua ja miettivät sitä, mikä takaisi lapselle turvallisen kodin. Mutta eivätkös myös vanhemmat ainakin pääsääntöisesti tee niin myös? Koti rakentuu ihmisten ympärille, ja lastaan rakastavat aikuiset ihmiset osaavat luoda rakastavan ja turvallisen kodin lapselle siellä, missä kulloinkin ollaan.

Koti ei ole vain kauniit seinät, jotka seisovat paikallaan muuttumattomina. Koti on rakkautta ja lämpöä, joita ei yhdenkään talon pysyvät, tekniset ominaisuudet voi taata. Ei ydinperheessä eikä eron jälkeen, jos vanhemmat itse eivät voi hyvin tai ovat riidoissa toistensa kanssa esimerkiksi siksi, että kinastelevat lasten “päähuoltajan” tittelistä pelätessään muutoin aiheuttavansa lapselleen turvattoman lapsuuden…

Kiintyminen hoitajaan tuo turvaa lapselle

Kiintyminen ei pääsääntöisesti tapahdu turvallisesti, jos ydinperheessä riidellään jatkuvasti tai vanhemmat ovat etäisiä eivätkä osoita lämpöä lastaan kohtaan. Kiintyminen ei ole kelloon sidottu eli lapsi voi kiintyä turvallisesti myös esimerkiksi isovanhempaansa, vaikka tämä ei olisi aina paikalla. Hän saattaa silti olla se turvallisin aikuinen, jonka tuki ja lämpö kannattelevat lasta aikuisuuteen asti.

Vuoroviikkoasumisen mallisssa lapsi voi kiintyä turvallisesti vanhempiinsa riippumatta siitä, ovatko he läsnä koko ajan vai ovatko he poissa toisinaan työpaikalla, työmatkalla tai eron jälkeen omassa kodissaan. Olennaista on yhdessä vietetyt hetket. Ja niitä hyviä hetkiä on tärkeää olla mahdollisimman paljon ja molempien vanhempien kanssa. Jos lapsen kiintymyssuhde ja turvallisuus on vain toisen vanhemman varassa, kun toinen vanhempi jää etäiseksi, se on paljon huonompi ratkaisu kuin se, että molemmat vanhemmat ovat lapselle läheisiä ja käytettävissä hädän tullen myös silloin, kun ei ole “oikean vanhemman viikko”. Vai mitä mieltä sinä olet?

Lasten vuoroviikkoasumisen ei tarvitse myöskään olla täysin viikoittaista (lapset vuoroviikoin kummallakin vanhemmalla tasapuolisesti), vaan sopivan rytmin voi löytää esimerkiksi 3-4 päivän tai 2-5 päivän seteistä. Kun viikonloput on jaettu joka toinen kerta äidille ja joka toinen isälle, sekä arkipäivät puoliksi vuoronperään, niin pienikään lapsi ei joudu olla kovin kauan erossa “ensisijaisesta” hoitajastaan (jos sellaisen näkee lapsella olevan).

Onko vuoroviikkoasuminen vain “se pienin paha”?

Sinkkonen myöntää kuitenkin sen, että vuoroviikkoasuminen voi toisinaan olla “se pienin paha tai siitä seuraa vähiten jatkuvaa riitelyä”. Lihavan riidan sijaan on todellakin parempaa valita laiha sopu – olkoonkin se sitten neutraalit välit eron jälkeen. Se on paljon parempaa kuin tunnekylmä, hampaita kiristelevä ydinperhetunnelma. Vanhempien keskinäinen tunne-energia välittyy lapselle. Turvallinen kiintyminen tapahtuu turvallisessa kodissa, jossa myös vanhemmat voivat hyvin. Toisinaan lapsen turvallinen koti sijaitsee fyysisesti kahdessa osoitteessa.

Jos lähtee vaatimaan lapsen huoltajuutta itselleen tai haluaa lasten asuvan luonaan suurimman osan kuukaudesta, kannattaa todennäköisesti varautua huoltajuuskiistaan. Liian moni äiti (tai isä) kuvittelee olevansa ainoa mahdollinen huoltaja lapselleen vain siksi, että he suuttuivat miehelleen (tai vaimolleen) ja halusivat erota. Aivan liian moni nainen kiristää lapsillaan miestään, ja aivan liian monet miehet pelkäävät oikeasti menettävänsä huoltajuuden lasten äidille eron sattuessa. Näistä tarinoista voit lukea Rakkauden (r)evoluutio-kirjasta, johon haastattelin sekä miehiä että naisia.

Vaikka ehkä entisaikoina jotkut sosiaalitädit sorsivat isiä ja puolsivat äitien kohtuuttomia vaatimuksia, luotan, että nykypäivänä ammattitaitoiset sosiaalityöntekijät osaavat katsoa vain lapsen eivätkä ainoastaan äidin parasta. Yhtälailla saa välillä kuulla tarinaa, jossa isä voi vaatia huoltajuutta ihan vaan kiusallaan.

Missä vaiheessa vanhemmat voisivat päästä yli omasta erokatkeruudestaan ja aidosti sopia asioista yhdessä exänsä kanssa ilman, että lapset tai uudet kumppanit joutuvat toimimaan viestinviejinä? Erosurun käsittely vie aikaa ja siksi sille kannattaa aikaa myös pyhittää ennen kuin kiirehtii ainakaan uuteen parisuhteeseen, jonka voimin uskoo selvittäneen vanhatkin sotkut. Kosto lasten vanhemmalle kaikin keinoin ei satuta lopulta ketään muuta kuin lapsia – ja sitä kautta molempia vanhempia ihan yhtä pahasti.

Vuoroviikkoasumisesta seuraa todennäköisesti vähiten riitaa vanhempien välille. Huoltajuus- ja asumisjärjestely, josta seuraa jatkuvaa riitelyä ei varmasti ole hyvä ratkaisu yhdellekään lapselle. Mielestäni kokonaisuuden kannalta on tärkeintä valita perheelle sellainen asumismalli, jossa riitelyä tulee vähiten. Se on sekä vanhempien että lapsen etu. Oli malli mikä tahansa.

Toimisiko sinulla vuoroviikkoasuminen vai jokin muu vuoroasumisen malli?

Sinkkonen tunnustautuu “konservatiivisemman linjan” kannattajaksi. Itse en näe, että kenenkään tarvitsee tunnustautua yhdenkään “linjan” kannattajaksi, koska yksikään “linja” ei sovi kaikille. Jokainen valitsee oman tapansa toimia ilman, että siitä tarvitsee rakentaa linjaa tai ideologiaa muille saarnattavaksi.

Vaarallisinta on, kun auktoriteetin maineen omaava henkilö antaa lööppilehdistölle liian mustavalkoisia lausuntojaan, jotka ovat mielipiteitä muiden joukossa, vaikka auktoriteetin omaan kokemukseen perustuvatkin. Ihmiset kuuntelevat auktoriteetteja toisinaan liian uskollisina. Ainakin itse toivon, että yksikään lukijani ei lue minun mielipiteitäni kuin Raamattua – kuten ei myöskään yhtäkään vanhaa eikä uutta tiedeartikkelia tule lukea “tuomiona” tai “vapautuksena” omalle valinnalle ja toiminnalle.

Todellinen tiede elää hetkessä ja tässä sosiaalisessa ympäristössä, joka muuttuu vuosisatojen, vuosikymmenten ja vuosien saatossa. Myös kiintymyssuhdemallin ikäkausista ja muutenkin lapsen kehittymisestä on saatu lisää tietoa jatkuvasti. Asioilla on tapana muuttua, ja “totuuksien” tulisi muuttua elämän tahdissa. Perheen omassa tahdissa. Yhä tänäkin päivänä lukuisat ihmiset uskovat jo monin tavoin vääräksi osoitettuun tietoon, joka joskus aikoinaan oli “totta” ja “todistettua” tieteen avulla. Ja yhä tänäkin päivänä lukuisat ihmiset uskovat ensimmäisen uuden tiedeartikkelin tai jonkin sosiaalisen ilmiön oikeellisuuteen toisinaan niin vankasti, että siitä tulee uusi “totuus”, josta pitää kiinni silloin, kun muuhun turvaan ei pysty takertumaan siinä hetkessä.

Eroa pohtivien ja eroa läpikäyvien yksilöiden sisäinen turvallisuus on jo tarpeeksi koetuksella muutoinkin, joten siinä kohdassa on otollinen hetki muiden syyllistää heitä “tieteen” ja titteleiden varjolla. Olennaista on tukea eroa pohtivia ja eronneita niin, että he kokevat olonsa turvalliseksi muutoksen hetkelläkin. Kun kokee olonsa turvalliseksi, saa kyvyn tehdä parempia päätöksiä.

Jos pelkää tekevänsä väärin teki mitä tahansa, alkaa suojautumaan lisäiskuilta ja tällainen kilpeytyminen esimerkiksi uhalta tuntuvaa exää vastaan on kaikista tuhoisinta lapsen hyvinvoinnin kannalta. Riitelyn välttäminen on tärkeää, jotta molemmissa kodeissa voidaan hyvin ja voimia riittää lapsesta huolehtimiseen eikä vain “yhden kodin mallin” kulissien kannatteluun.

Oma kokemukseni: Eron jälkeinen vuoroasuminen onnistuu monin tavoin – myös vanhempien vuoroasumisena

Sinkkonen kehotti vanhempia itse kokeilemaan vuoroasumista. Lehtijuttu oli ainakin leikattu niin, että jutusta saattoi saada kuvan siitä, että ikäänkuin vuoroasuminen ei vanhempienkaan toimesta voisi toimia. Moni muukin olettaa, että kahden kodin malli ei toimisi lapsille eikä vanhemmille. Siksipä moni taitaakin kituuttaa ydinperheessään “lastensa vuoksi”.

Monenlainen vuoroviikkoasuminen on minulle tuttua. Itse olen asunut kahden kodin mallissa niin avioeron jälkeen yhteisasumisen jatkuessa (exän kanssa yhteinen koti; lisäksi oma kotini) kolmisen vuotta sinkkuna kuin sen jälkeenkin uuden parisuhteenkin aikana. Ja käytännössä yhdessä vaiheessa avioeron jälkeen asuin jonkin aikaa kolmessa asunnossa:

  • exäni kanssa omistamassamme yhteiskodissa, jossa lapsemme asuivat
  • omassa kodissani työpaikkani lähellä Espoon Tapiolassa
  • uuden avomieheni kanssa kodissamme pääkaupunkiseudun ulkopuolella

Ja avomiehenikin on sujuvasti surffaillut näiden eri asuntojemme välillä 🙂 Nykyisin asun enää “vain” kahdessa asunnossa ja lapseni asuvat kolmessa kodissa: isänsä luona yhdessä paikassa ja minun luonani kahdessa paikassa. Itseasiassa juuri tätä artikkelia kirjoittaessani olemme tuotapikaa lähtemässä “täältä kodistamme” “toiseen kotiin” joulua viettämään, eikä tämä ole ongelma kenellekään. Rakkaita paikkoja molemmat – aivan niin kuin kodit, mökit ja mummolat ovat muillekin!

Vanhempien vuoroasuminen toimii, jos yksilöt ovat siihen halukkaita ja kyvykkäitä. Kyvykkyydellä tarkoitan lähinnä joustavuutta ja rentoutta. Pikkuasioihin puuttuminen ja pilkun viilaaminen pyykkivuorten edessä ei ole rakentavaa yhteiselämää vuoroasumisen mallissa – kuten ei ydinperheessäkään. Asumisen siisteyden standardit ovat kuitenkin jokaisella omanlaisensa, eivätkä kaikki pysty edes kuvittelemaan asuvansa exänsä kanssa saman katon alla enää eron jälkeen. Se on ihan ookoo.

Vanhempien vuoroasuminen ei ole tehty kaikille, eikä siihen tarvitse itseään änkeä, jos se ei tunnu luontevalta. Mutta siitä huolimatta se voi toimia, ja molemmat kodit voivat tuntua aivan yhtä rakkailta kodeilta eikä vain hotellinkaltaisilta majapaikoilta. Lue vanhempien vuoroasumisesta tästä artikkelista: Vanhempien vuoroasuminen: exän kanssa yhteisessä kodissa eron jälkeen

Mikä on sinun perheellesi toimivin asumisen malli?

Lasten vuoroviikkoasuminen toimii, kun sen vaan laittaa toimimaan. Kun molemmat vanhemmat ovat hyvillään ratkaisusta ja tukevat myös toistensa vanhemmuutta parhaansa mukaan, pienikin lapsi kokee olonsa turvalliseksi molempien vanhempiensa kanssa, molemmissa kodeissa.

Vuoroviikkoasumisen sijaan vanhemmat voivat sopia muustakin kuin viikko-viikko-rytmistä, kuten edellä kerroin. Viikonkaan ei tarvitse olla kalenteriviikko, vaan monella on “lastenvaihtopäivä” keskellä viikkoa. Sopivin vuoroasumisen malli kuitenkin riippuu muun muassa lasten iästä ja vanhempien asuinpaikan etäisyydestä lasten päiväkodista, koulusta ja harrastuksista.

Monenlaisista asumisen malleista kerrotaan tarkemmin Rakkauden (r)evoluutio-kirjassa, jossa on muutenkin paljon käytännön esimerkkejä ja vertaistukikertomuksia monenlaisesta tilanteesta sekä ennen eroa että eron jälkeen. Kahden vuoden ajan haastattelin kirjaan lukuisia onnellisissa ja onnettomissa parisuhteissaan eläneitä sekä eronneita miehiä ja naisia. Lukijapalautteen perusteella olen vakuuttunut, että sinäkin saat kirjasta paljon hyviä, uudenlaisia ajatuksia ja inspiraatiota.

Sinä löydät varmasti myös sen mallin, joka on juuri teidän tilanteeseenne sopivin. Kuulostele eri vaihtoehtoja avoimin mielin ennen kuin tyrmäät yhtäkään. Muiden ehdotusten kuuntelu ei tarkoita sitä, että sinun tarvitsee valita niistä ainuttakaan. Sinä voit luoda myös täysin uudenlaisen mallin. Vaihtoehtoja on monia eikä kaavoihin kannata kangistua ainakaan ennen kuin on useampaa optiota kokeillut – edes mielikuvissaan. Ja muistathan sallia sen, että exäsi ei tarvitse olla samalla kartalla kanssasi ja silti voitte löytää sovun 🙂

Lasten vuoroviikkoasuminen tai jokin muu vuoroasumisen malli – te itse olette parhaat asiantuntijat omassa elämässänne!

Ennen kuin päätätte lastenne asumisen mallista, perehdy myös vanhempien vuoroasumiseen tämän artikkelin avulla: Vanhempien vuoroasuminen: exän kanssa yhteisessä kodissa eron jälkeen

Kukaan muu ei elä sinun ja lastesi elämää, ja kukaan ei tunne lapsiasi paremmin kuin sinä ja heidän toinen vanhempansa. Te olette parhaat asiantuntijat myös ratkaisemaan ne haasteet, joita eron jälkeinen asumisen uudelleenjärjestely aluksi tuo, kunnes olette löytäneet parhaan mallin itsellenne.

Muistathan myös, että vaikka itse ihastuisit johonkin malliin ja kokisit sen olevan paras juuri teille, lapsesi ja heidän toinen vanhempi saavat olla eri mieltä kanssasi. Tai vaikka exäsi ja lapsesi olisivat aikaisemmin olleet kanssasi saman mallin puolella, kuka tahansa teistä saa muuttaa mielensä. Perustellusti – ei vain vaihtelun tai kiusanteon vuoksi.

Lapsen näkökulmat muuttuvat pikkulapsiajan ja teini-iän välillä ehkä useinkin, mutta kuten elämässä yleensäkin: aina ei tarvitse “kaiken muuttua” sillä sekunnilla, kun jonkun perheenjäsenen mieli muuttuu. Yhtälailla lapsi saattaa välillä haluta lopettaa jonkun harrastuksen, johon vielä toissaviikolla panosti täysillä ja josta taas ensi viikolla haaveilee saavansa itselleen ammatin. Mieli muuttuu ja hiljalleen voivat valinnatkin muuttua – myös vuoroviikkoasumisen suhteen.

Myös sinä saat muuttaa mieltäsi ja omia järjestelyjäsi vuosien saatossa, kun eron jälkeinen elämäsi muotoutuu uudelleen ja uudelleen. Olipa asumisen mallinne alussa mikä tahansa, turvaa kaikille tuo ennenkaikkea se, että kaikista malleista saa joustaa ja siltikin kaikki on taas uudella tavalla hyvin.

Juuri teille kulloinkin parhaimmalla tavalla.

Toivotan teidän kotiin/koteihin rauhaa ja rakkautta!

-Kati-