Joulu on taas tulossa eikä se ole kaikille todellakaan mitään herkkua ihmissuhderintamalla. Oletko jonain jouluna (tai muuna juhlapäivänä / lomareissulla…) joutunut keskittämään kaiken energiasi itsesi hillitsemiseen, jotta pystyisit nousemaan ärsyttävän sukulaisen (tai muun läheisen) kettumaisten kommenttien yläpuolelle etkä menettäisi malttiasi kesken juhla-aterian? Kuulostaako tutulta? Jep. Jos sinulla on jokin vaikea ihmissuhde ja silti joulu vietettävä ainakin osittain hänen kanssaan, niin tästä artikkelista saat vinkkejä siihen, miten tulla toimeen ärsyttävän ihmisen kanssa. Vaikeat ihmissuhteet voivat viedä mehut sinusta, ja erityisesti jouluna varmasti ärsyttää, jos joulusta ei pääse nauttimaan kunnolla ja rentoutumisen sijaan joutuukin kuluttamaan energiaansa vaikean ihmisen, todellisen energiasyöpön kanssa…
"Puolisoni sukulaiset kritisoivat opiskelujamme, työelämäämme, rahankäyttöämme. Vaikka puolisonikin pahoitti mielensä sukulaistensa heitoista, hän uskoi ikävien kommenttien loppuvan, kun niihin jättää reagoimatta. Mikään ei kuitenkaan muuttunut. Omaksuin jotenkin vahingossa perheemme arvojen ja valintojen puolustajan roolin, joka ei mielestäni kuulunut minulle. Ajoittain tunsin olevani yksin hänen sukunsakin keskellä. En tuntenut kuuluvani joukkoon."
Kati Niemi: Rakkauden (r)evoluutio - Parempi parisuhde vai erinomainen ero?
Normiarjen keskellä on yleensä suhteellisen helppoa vältellä niitä sukulaisia, joiden kanssa ei niin helposti tule toimeen. Osaamme kehitellä kohteliaita tekosyitä sille, miksi on aina vähän huono hetki käydä vierailulla.
Kuukaudesta toiseen.
Kunnes tulee joulu ja sukulaisetkin tietävät meidän olevan lomalla. “Ettekös edes hetkeksi ehtisi täällä meilläkin käymään…?”
Tuo pyyntö on usein sanomattakin selvä oletusarvo, ja usein viimeistään joulunpyhien lähestyessä, tuo lausutaan ihan ääneenkin. Ja sitten tekosyyt, joita on ladellut läpi vuoden, eivät enää oikein toimi…
Joka vuosi sama juttu! Vai onko sittenkään...?
Mitä tapahtuukaan sille “rakasta lähimmäistäsi”-hyveelle näin jouluna, kun sanomattomien sopimusten mukaan meidän “pitäisi” oikeasti viettää aikaa niiden ainakin teoriassa lähimpiemme kanssa?
Ahdistut jo etukäteen niistä tulevista joulupöytäkeskusteluista, joissa ärsyttävä serkkusi tenttaa sinua taas uramenestyksestäsi, täti utelee vauvauutisten perään ja rasittava isäpuoli kritisoi jälleen ruokamakuasi, kun jätät ne rosollit maistamatta.
“Jippii, miten ihana joulu!” – vai miten?
"Puolisoni äiti on äärimmäisen negatiivinen. Jokaiseen asiaan hän löytää huonot puolet vaikka keksimällä. Seitsemänkymppisenä hänen ei kuulemma tarvitse enää ajatella muiden tunteita. Kun puolisoni on jo tottunut äitinsä käytökseen, hän ei jaksa enää puuttua siihen.Mutta minua se raivostuttaa. Se aiheuttaa skismaa myös minun ja puolisoni välillä."
Kati Niemi: Rakkauden (r)evoluutio - Parempi parisuhde vai erinomainen ero?
Vaikea ihmissuhde sisältää kuitenkin aina kaksi osapuolta. Myös joulunvietto hankalan ihmisen kanssa onnistuu helpommin, kun keskittyy omaan mielenrauhaan ja sitä myöten parempaan kommunikaatioon ainakin omalta puolelta. Vaikka sinusta tuntuisi siltä, että vaikeat ihmiset pilaavat joulusi, niin loppujen lopuksi omalla asenteellasi ja toiminnallasi voit vaikuttaa paljon. Käydään läpi muutamia vinkkejä siihen, miten selvitä joulusta ärsyttävienkin tyyppien kanssa! 🙂

Rakkauden (r)evoluutio -kirja
* Kuunnellaksesi äänikirjana tai lukeaksesi Rakkauden (r)evoluutio -kirjan jopa täysin ilmaiseksi hyödynnä kumppanuuslinkkejä tällä sivulla. Suhde on ”ihan ok”, mutta jotain puuttuu – kannattaako erota
Miten tulla toimeen vaikeiden ihmisten kanssa jouluna tai muina juhlapäivinä?
Tässä on 5 keinoa parempaan keskusteluun joulu- ja muiden juhlapöytien ääressä. Näiden vinkkien myötä toivon sinulle rauhallista joulun aikaa ja tuleviakin juhlapyhiä sukulaistesi tai muiden läheistesi kanssa:

Tietoinen surutyö parantaa hyvinvointia voimakkaasti
Mitä on inhimilliseen, aidosti positiiviseen ajatteluun pohjautuva tietoinen surutyö? Entä miten tietoista surutyötä voi harjoitella?
Vaikea ihmissuhde -selviytymisvinkki #1: Ne rajat, rajat, rajat.
Tiedäthän, että simppeli ‘ei’ tai rauhallisesti sanottu ‘ei kiitos’ ei tarvitse mitään selityksiä rinnalleen. Sinulla on oikeus kieltäytyä mistä tahansa sanoista tai käytöksestä, joka loukkaa tai ärsyttää sinua tai rakkaitasi. Sinulla on lupa jäädä pois sellaisten henkilöiden seurasta – niin väliaikaisesti kuin pysyvästikin.
Tietysti jouluna et välttämättä koe pystyväsi eristäytymään täysin ja todennäköisesti kuitenkin kaipaat seuraa myös rakkaista perheenjäsenistäsi, mutta silloinkin voit tietoisesti minimoida sen ajan, jonka vietät fokusoidusti sen tietyn ärsyttävän tyypin lähellä. Sinun ei tarvitse tietentahtoen mennä istumaan hänen viereensä ruokapöydässä eikä ryhtyä syvällisiin keskusteluihin hänen kanssaan. Voit pysyä hieman loitommalla täysin ilman sen enempää draamaa tai ongelmien paisuttelua.
Jos se sinulle (ja kenties muillekin) vaikea ihminen vänkää sinua vaikkapa johonkin seurapeliin mukaan, niin voit sanoa, että sinun ei nyt tee mieli. Sen sijaan voit mennä vaikkapa keittämään kahveja tai siivoamaan keittiötä siksi aikaa, että tuo seurapeli ehtii käynnistyä hyvin ilman sinua. Pelin tuoksinassa hän ei enää huomaa sinun olevan omissa oloissasi vaikkapa lukemassa tai juttelemassa jonkun toisen kanssa.
Ja muistathan, että varsinkin juhlapäivinä on vain hyväksi, että muutkin kuin talon emäntä tai isäntä häärää keittiössä eli olet pikemminkin ystävällinen, kun autat parhaasi mukaan. 🙂

Hengitys: Miten hengittää oikein ja parantaa hyvinvointia?
Miten oikeaoppinen hengitys parantaa hyvinvointia nopeasti? Miksi rauhallinen hengittäminen auttaa tehokkaasti? (+HENGITYSHARJOITUS!)
Miten tulla toimeen ärsyttävän ihmisen kanssa -Vinkki #2: Kunnioita, vaikka et hyväksyisi hänen toimintaansa.
Valitse taistelusi, sanotaan. Tuo vinkki pätee erityisen hyvin vaikeisiin ihmissuhteisiin, jotka tulevat liiankin iholla juuri näin joulun tai muiden juhlapyhien aikaan.
Älä oleta pystyväsi muuttamaan sitä itsepäistä ja itsekästä tai mustavalkoisia mielipiteitään laukovaa yksilöä, joka ei ole tähänkään asti osoittanut olevansa kiinnostunut itsensä kehittämisestä ja ihmissuhteidensa parantamisesta.
Riittää, että kylmänrauhallisesti vain dissosioidut tarvittaessa ikäänkuin nousten sellaisen turhanpäiväisen metelin yläpuolelle. Anna pikkupiikkien menne ohi itsestäsi ja harjoittele teflon-pinnan kehittämistä. Sinun ei tarvitse ryhtyä perustelmaan omia näkökulmiasi sen kymmenennen kerran enää aiheesta, josta tiedät teidän vaan olevan perustavanlaatuisesti eri mieltä.
Voit oppia esimerkiksi dissosioitumaan, kun teet kirjassani olleita harjoituksia (ne eivät siis ole pelkästään parisuhde- ja erotilanteissa hyödyllisiä, vaan läpi elämän).
Hyvinkin vaikea ihmissuhde on siis kestettävissä, jos koet, että et pysty irtautumaan siitä täysin.

Ihmiset, jotka todella tuntevat sinut ja rakastavat sinua, he arvostavat sinua sellaisena kuin olet. He eivät koskaan lähtisi tahallaan ilkeilemään sinulle. Jos taas joudut jonkun vaikean ihmisen ikävän piikittelyn kohteeksi, sano yksinkertaisesti vaikkapa “arvostan mielipidettäsi ja uskon, että nyt on vaan parempi vaihtaa puheenaihetta”.
Jos hän jää jankkaamaan omaa mustavalkoisuuttaan, kiinnitä huomiosi toisaalle ja ryhdy esimerkiksi muuttamaan asentoasi niin, että annat signaalin olevasi lähtemäisilläsi huoneesta tai ainakin tuosta keskustelusta, joka ei johda mihinkään hyvään. Käväise vaikkapa keittiön tai wc:n puolella, ja anna mielialasi rauhoittua.
Vaikea ihmissuhde -vinkki #3: Pidä läheiset lähelläsi.
Kaikella todennäköisyydellä perheesi tai ystäväsi ovat tietoisia sinun ja tämän toisen henkilön keskinäisistä kahnauksista. Ehkäpä muutama vuosi sitten ajauduitte varsinaiseen sanasotaan sen henkilön kanssa, jonka kohtaat jälleen tulevanakin jouluna. Tai ehkä edellisellä lomalla vanhempiesi luona saitte kunnon riidan aikaiseksi ja teidän välinen vaikea ihmissuhde vaikeutui siitä entisestään.
Jotta et kokisi jääväsi henkisesti yksin jouluna perheesi ympäröimänä, keskustele tilanteestasi sellaisen perheenjäsenen tai ystävän kanssa, joka ymmärtää sinua. Jaa hänelle huolesi ja kerro tunteistasi, asettamatta häntä kuitenkaan sinun ja riitapukarisi välille ikävään tilanteeseen. Anna hänen olla puolueeton, vaikka haetkin häneltä tukea. Kerro toivovasi rauhallista joulua sekä itsellesi että kaikille läsnäoleville, ja pyydä häneltä apua tarvittaessa.
Jos tilanne näyttää kärjistyvän aikaisempaan tapaan sinun ja tämän sinulle vaikean yksilön välillä, pyydä tätä toista läheistäsi keskeyttämään keskustelunne ja viemään huomionne muualle. Tällöin voit luottavaisemmin mielin mennä yhteiseen ruokapöytään myös sen henkilön kanssa, jonka olet kokenut vaikeaksi tapaukseksi itsellesi – mistä tahansa syystä.

Miten parantaa hyvinvointiaan itsensä kehittämisen avulla?
Itsensä kehittäminen – vinkit: Miten parantaa hyvinvointiaan itsensä kehittämisen avulla? – Mielen hyvinvointi.
Miten selvitä joulusta vaikean ihmisen kanssa -Vinkki #4: Ole itsellesi armollinen
Jos vaikea ihmissuhde rienaa sinua jo etukäteen pelkän ajatuksesi myötä, niin ennenkaikkea ole itsellesi armollinen tänä jouluna. Ja tulevinakin! Vaikeat ihmissuhteet voivat aivan ymmärrettävästi olla erityisen vaikeita varsinkin joulunpyhien aikaan.
Monella on paineita viettää ikimuistoisen ihana joulu, mikä lisää stressiä ja sitä myöten heikentää itse kunkin resilienssiä, mikä voi näkyä riitojen leimahduksina tai nipottamisena vaikkapa niistä siivoamattomista joulupöydän rippeistä, kun kaikilla oli kiire pois ruokapöydästä lahjojen pariin ja emäntä tai isäntä jäi kyökkiin yksin kökkimään.
Ei kiva kenellekään, vai mitä?
Olitpa emäntä, isäntä tai vieras, sinä ansaitset arvostusta ja myötätuntoa muilta. Ennenkaikkea itseltäsi iteeäsi kohtaan, mutta myös niiltä, joiden kanssa sinun on välillä (tai aina…) vaikea tulla toimeen. Ja tietysti: ennenkaikkea sinun puolisoltasi, jonka kanssa olet valinnut jakaa elämäsi ja myös tämän juhlapäiväsi.
Muistathan, että sinä saat tehdä elämänvalintoja myös joulunaikaan. Ja itseasiassa joulu on kesäloman lisäksi yleisin aika myös muunmuassa eropäätöksille. Ihmekös tuo…?
"Hyväksyttyäni itseni tämmöisenä kuin olen minun on ollut hel pompaa hyväksyä myös toisenlaisesta elämästä nauttivat ihmiset. Minun elämänvalintani eivät ole parempia kuin muidenkaan eivätkä toisaalta muut ole parempia kuin minä. Tuon oivallukseni jälkeen minun oli helpompaa vapauttaa puolisonikin elämään juuri hänen näköistään elämää."
Kati Niemi: Rakkauden (r)evoluutio - Parempi parisuhde vai erinomainen ero?
Vaikea ihmissuhde -vinkki #5: Tee kuten sinusta oikealta tuntuu.
Jos vaikea ihmissuhde uuvuttaa sinua ja akuutti tilanne alkaa rasittaa hyvinvointiasi, sinulla on täysi vapaus lähteä pois siitä. Joskus irtautuminen on paras keino selviytyä hankalan ihmisen otteesta.
Ja kyllä, myös jouluna sinulla on oikeus huolehtia ensisijaisesti itsestäsi.
Lähditpä joulujuhlasta kokonaan pois taikka vain hetkeksi hengähtämään toiseen huoneeseen esimerkiksi juuri ennen Uuden Vuoden vaihtumista, se on sinun päätöksesi. Sinulla on aina oikeus toimia omassa elämässäsi niin kuin parhaaksi ja oikeaksi koet. Sinun poissaolosi ei voi satuttaa muita. Riitely sen sijaan voi kuluttaa myös muiden energiaa.
Ja toisinaan suurempiakin muutoksia on tarve tehdä omaan lähipiiriinsä – silloinkin, kun nuo päätökset olisivat vaikeita tehdä. Yleensä aina vaikean päätöksen jälkeen lopulta kiität itseäsi, sillä vaikeita päätöksiä harva tekee muutoin kuin silloin, kun päätös todella tuntuu oikealta ja hyvältä.
"Kun katson joissain sukujuhlissa exääni laatuviinipäissään, niin mietin vaan, että onneksi minun ei tarvitse enää viedä häntä kotiin."
Kati Niemi: Rakkauden (r)evoluutio - Parempi parisuhde vai erinomainen ero?
Toisinaan saatat miettiä, josko kuitenkin sinä itse olet se hankala persoona, jonka on vaan vaikeaa tulla toimeen tietyn ihmisen kanssa. Saatat uskoa, että sinä oletkin kenties kaiken pahan alku ja juuri. Jos sinulla on sellaisia ajatuksia, suosittelen sinua lukemaan ajatuksella kirjani Rakkauden (r)evoluutio. Lukuisten miesten ja naisten tositarinoineen se on opaskirja aidompiin, onnellisempiin ja rennompiin ihmissuhteisiin (ei siis vain rakkaussuhteisiin ja eroihin, vaan kaikenlaisiin ihmissuhteisiin sillä välillä). Voit lukea kirjan lukijapalautteita täällä.
Olipa sinulla miten vaikea ihmissuhde tahansa ja tilanteesi tällä hetkellä minkämoinen vaan, luota siihen, että sinä kyllä selviydyt tästäkin. Ja muista, että tuleva loma-aika on sinun omaa aikaasi rentoutua ja nauttia elämästäsi rakkaimpiesi kanssa.
Ota siis rennosti ja pidä hyvää huolta itsestäsi ja rakkaimmistasi.
Hyvää joulun aikaa sinulle!

Rakkaudella,
valmentajasi Kati
Kliininen hypnoterapeutti, NLP Trainer-valmentaja
[email protected]

Elämän suunta hukassa? Uusi keino, kun olet eksyksissä elämässä
Tunnen olevani eksyksissä elämässäni ja koko elämän suunta on hukassa. Mistä löytyy uusi suunta elämälle? Hyvä, parempi, oikea elämänsuunta?

Vapaaksi! -erovalmennus eroavalle (Avo-/Avioero-valmennus)
Miten erota levollisemmin mielin? Miten käydä eroon liittyviä asioita läpi puolison ja lasten kanssa, ja selvitä erosta? Vapaudu ahdistavasta erojahkailusta ja toteuta parhaaksi ratkaisuksi tietämäsi

Parempi parisuhde vai erinomainen ero? -päätöksentekovalmennus
Kannattaako erota vai pysyä parisuhteessa? Hyödynnä ratkaisukeskeinen päätöksentekovalmennus ja henkilökohtainen tukeni Vapaudu ahdistavasta ‘Erota vai ei?’-jahkailusta ja tee levollisemmin mielin kaikilta näkökulmilta tarkkaan harkittu, arvojesi

Mielen rauhoittaminen: 18 vinkkiä mielenrauhaan, rauhoittumiseen
Mielenrauha: “Miten voin rauhoittua, kun mieli käy ylikierroksilla?”, kysyvät monet hypnoterapia-asiakkaani. Mielen rauhoittaminen.

Rentoutuminen: Hyvä ilmainen rentoutusäänite stressinhallintaan
Miksi rentoutuminen on vaikeaa? Stressinhallinta ja kyky rentoutua. Miten oppia rentoutumaan arjessa? Rentoutusharjoitus. ÄÄNITE

Ajanvaraus
Coaching-, hypnoterapia- ja NLP-valmennus-ajanvaraus etänä ja kasvotusten tällä sivulla. Tervetuloa voimaantumaan! “Kiitos kaikesta tuestasi tämän vuoden aikana!🤗 Sinä koppasit minut turvaverkkoon, kun olin putoamassa; en

Ilmainen ekirja ‘Rakastan sinua, mutta…’ – Erota vai ei?
Vapaudu päättämättömyydestä ja suuntaa energiasi selkeämmin joko parisuhteen parantamiseen kestävällä tavalla tai vaihtoehtoisesti hyvän eron harkitsemiseen konkreettisen ratkaisukeskeisesti. ‘Rakastan sinua, mutta…’-ekirja on 4 avaimen työkalupakki

Alitajunnan voima: Alitajunta ohjaa vauhdilla vääräänkin suuntaan
Hypnoosi ja alitajunnan voima. Vaikean päätöksen tekeminen ja tavoitteen saavuttaminen onnistuu, kun alitajunta on valjastettu tueksi.