Huono itsetunto ja sosiaalinen media - Totta vai tarua?

Huono itsetunto ja sosiaalinen media: Miksi some voi heikentää itsetuntoa?

Laita hyvä kiertoon!

Satunnainen some-päivitys avaa muille ihmisille vaikutelmaansa kapeamman näkyvyyden muiden ihmisten kulisseihin – muut näkevät vain sen, minkä itse päättää jakaa elämästään. Somen kautta ihmisten elämästä välittyvä kuva harvoin on täysin realistinen, ja vaikka olisikin, tarvitseeko sen silti antaa vaikuttaa omaan itsetuntoon? Miten itseään voisi kehittää ja toimintatapojaan päivittää paremmin some-aikakauteen sopivaksi, jotta ainakaan oma itsetunto ei joutuisi turhaan koetukselle? Tämän artikkelin aiheena on huono itsetunto ja sosiaalinen media.

Pelkästään Facebookiin ladataan 10 miljoonaa uutta kuvaa tunnissa (ks. tämä tutkimus). Itsemme vertailu muihin ihmisiin ympäri maailman on ennennäkemättömän helppoa ja nopeaa. Edellä viittaamani tutkimuksen mukaan itsetunto-ongelmat ovat lisääntyneet sosiaalisen median lisääntyneen käytön myötä, esimerkiksi 90% tytöistä on tyytymättömiä kehoonsa. Myös univaikeuksien ja masennuksen ja sosiaalisen median käyttömäärän ja -tavan väliltä on löydetty yhteys. 

Somen käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti ja on yhä kasvussa uusien käyttäjien ja yhä uudempien sovellusten myötä. Me aikuisetkaan emme ole immuuneja tälle muutokselle. Itsetunto voi olla koetuksella somen myötä sen käytön määrästä riippumatta. Siksi käyttöajan rajaamisen lisäksi kannattaa työstää myös sitä, miten ja mihin tarkoitukseen somea käyttää arjessaan. Mutta miten?

Huono itsetunto ja sosiaalinen media – Totta vai tarua?

Tässä artikkelissa käydään läpi muun muassa:

Kuuluvatko huono itsetunto ja sosiaalinen media yhteen?

Mediassa puhutaan paljon, miten sosiaalinen media vaikuttaa nuorten itsetuntoon ja kuinka some voi olla uusi keino koulukiusaamiselle. Tästä on myös tutkimustietoa: erityisesti nuorten tyttöjen heikko itsetunto, kielteinen kehonkuva, huonolaatuisempi uni ja masennusoireet liittyvät turhankin ahkeraan sometukseen.

Mutta miten me aikuiset kiusaamme ihan itse itseämme somettamalla?

Sosiaalinen media ei heikennä itsetuntoa, kun voimavarat ovat muuten kunnossa. Oma henkinen tila kannattaa siis varmistaa ennen kuin somea avaa. Lue täältä keinot, miten sinäkin voit parantaa voimavarojasi luonnollisesti ja nopeasti juuri ennen kuin avaat somen: Miten hengitys parantaa hyvinvointia konkreettisesti?

Huono itsetunto ja sosiaalinen media: Miten välttää some-ahdistus?

Kun avaat somen, on melko todennäköistä, että joku eteesi avautuvista kuvista tuo tietoosi esimerkiksi, että:

  1. Joku on parhaillaan lomamatkalla kivassa kohteessa, jonne itsekin olet haaveillut pääseväsi.
  2. Joku koki jonkin upean elämyksen, jota itse et uskaltaisi kokeilla.
  3. Joku osti jonkin hienon tavaran tai vaatteen, johon sinulle ei olisi varaa.
  4. Joku sai aikaan jotain erityistä, johon sinulla ei ole osaamista tai voimia.
  5. Joku teki jotain kiinnostavaa, mitä itse et ole tehnyt.
  6. Joku nauttii jostain, mistä itsekin haluaisit nauttia.
  7. Joku osoitti aktiivisuuttaan tavalla, johon sinulle ei ole voimavaroja.
  8. Joku saavutti tavoitteensa asiassa, josta sinäkin unelmoit.
  9. Joku sai kokea rakkauden tai ystävyyden tunteita, joita sinäkin kaipaat.
  10. Jonkun arkipäivään kuului jokin hauska sattuma, vaikka juuri sinä päivänä sinua ei olisi naurattanut.

Kun siis olet aikeissa avata somen, tiedosta etukäteen, mitä olet aikeissa katsella juuri sillä hetkellä. Oletko valmis?

Kirja: Parisuhde, Eroaminen, Avioero

Rakkauden (r)evoluutio -kirja

* Kuunnellaksesi äänikirjana tai lukeaksesi Rakkauden (r)evoluutio -kirjan jopa täysin ilmaiseksi hyödynnä kumppanuuslinkkejä tällä sivulla. Suhde on ”ihan ok”, mutta jotain puuttuu – kannattaako erota

Paistaako huono itsetunto somesta läpi?

Someseuraajien tykkäykset tuovat sarjasomettajalle kaivatun dopamiiniboostin, joka koukuttaa. Kun aivojen välittäjäaineet ja hormonit ovat epätasapainossa esimerkiksi pitkäaikaisemman masennuksen tai itserakennetun dopamiiniaddiktion vuoksi, sarjasomettaja saattaa tiedostamattaan yrittää parantaa hyvinvointiaan sillä tutuimmalla boostauskeinolla: somettamalla.

Kun joku lataa louisvuittoninsa someen saadakseen taas piirun verran eteenpäin boostaavia peukkutykkäyksiä ja sydäntä lämmittäviä ihailuja, kannattaako hänen someseuraajiensa surra omaa arkeaan juurikaan?

Sarjasometuksen ei kuitenkaan tarvitse olla pröystäilevää itsensä korostamista. Sometuksen voi kääntää aidosti positiiviseksi hyödykseen, ja somen avulla voi jopa parantaa itsetuntoaan. Tähän liittyen lue myös blogipostaukset:

Onko huono itsetunto some-tykkäysten varassa?

Joillekin sometus voi olla ajoittainen tapa korostaa itseään, jos kokee oman asemansa olevan huonompi kun toivoisi. Monet haluavat enemmän ja parempaa, mutta onnistujillakin on epäonnistumisensa. Sallitaan heikot hetket heillekin – myös sosiaalisessa mediassa. Suurin osa toiminnastamme on tiedostamattoman mielen tuotosta – sarjasomettajien sometuskin. Tiedostamattomaan on vaikeaa herätä ennen kuin lieveilmiöt kasvavat tarpeeksi haitallisiksi. Jos tietäisit muiden somettajien tiedostamattomat syyt sometukselle, millä kriteereillä vertailisit itseäsi heihin? 

Jos sarjasomettajan itsetunto on vain peukkutykkäysten ja sydänhymiöiden varassa, hän saattaa väsyä itse omaan sometukseensa, mutta ei osaa irtautua siitä. Jotkut suositut sometähdet ovat sulkeneet sometilinsä kokonaan, kun turhautuivat joko seuraajiensa tai omaan toimintaansa. Jos rengistä on tullut isäntä, somea kannattaa vähentää. 

Pelkkä somen sulkeminen ei kuitenkaan ratkaise itsetunto- tai jaksamisongelmaa, jonka vuoksi homma karkasi käsistä. Tärkeää onkin hakea rakentavaa, kestävää apua, jotta varsinainen ongelman perussyy tulee ratkaistua.

Kun itsetunto on kunnossa, ikävät palautteet tai julkinen riepottelu ei pääse liian syvälle. Valitettavasti kaikki aikuisetkaan eivät osaa käyttäytyä somessa muita somettajia ja bloggaajia lämpimästi kannustaen. Sillekin on syynsä:

Huono itsetunto ja sosiaalinen media: Mitä tehdä, kun some ahdistaa?

Sanoma- ja aikakauslehdet varoittavat meitä roikkumasta somessa liian kauan tai liian intensiivisesti. Some on mediana vielä suhteellisen uusi. Sometukseen käytetyn ajan hallintaa ja somessa toimimisen netikettiä harjoittelevat nuorten ja lasten lisäksi myös me aikuiset. Sen lisäksi että meidän tulee kohdella toisiamme arvostavasti netissäkin, meidän kannattaa miettiä, miten kohtelemme itseämme somettamalla. Jos some meinaa iskeä ikävästi ihon alle, surffaamaansa sisältöön kannattaa ottaa hieman välimatkaa perspektiivin saamiseksi.

On hienoa, että somessakin moni haluaa pitää positiivista pöhinää yllä. Onhan se meille kaikille kivempaa heijastaa verkkokalvoillemme kauniita ja iloisia kuvia kuin synkkyyttä ja maailman kurjuutta korostavia juttuja, joita tv-uutiset ja nettilehdet ovat tulvillaan. Maailmassa riittää paljon positiivista puhuttavaa ja muille jaettavaa. Toisinaan kuitenkin saattaa olla niinkin, että nykyajan “positiivinen ajattelu” ja tsemppimeininki menee överiksi. Silloin pahoinvointi lisääntyy sekä feikki-positiivarin että hänen someseuraajiensa sisällä. Moni on oppinut onneksi sen, että liika negatiivisuus ja kriittisyys aiheuttavat sekä henkisiä että terveydellisiä ongelmia. Mutta näin voi olla myös yltiöpositiivisessa meiningissä, jossa vain kiiltokuvamenestys on sallittua, epäonnistuminen ei ole vaihtoehto ja negatiiviset tunteet painetaan pinnan alle.

Lue nämä artikkelit aiheesta:

Huono itsetunto ja sosiaalinen media: Pitääkö sosiaalisessa mediassa vain hehkuttaa?

Elämästä suurin osa on arkea. Kun nautit arjestasi, koko elämä tuntuu paljon nautinnollisemmalta. Kun arki tuntuu merkitykselliseltä, muiden hyvästä arjesta tai huippukokemuksista ei myöskään tarvitse tuntea ylitsepääsemätöntä kateutta. Kateuskin on vain tunne, ja kaikki tunteet ovat sallittuja. Niitä ei tarvitse työntää pois, vaan myös pienestä kateudesta voi saada sopivaa pontta itsensä kehittämiseen ja sitä myöten oman itsetuntemuksen ja itsetunnon parantamiseen.

Kiitä siis itseäsi ennen kaikkea siitä, että havaitset arkiset ilonaiheet erityisesti silloin, kun mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut etkä ole saanut aikaan ‘mitään’. Ja tutkaile mielenkiinnolla myös niitä tunteitasi, joita alitajuntasi nostaa sinulle pintaan somessa surffatessasi. 

Mitä tuo tunteesi haluaisi kertoa sinulle oikeasti, jos hiljentyisit sen äärelle ja toivottaisit tuonkin tunteesi tervetulleeksi, osaksi aitoa elämääsi?

Lisää inspiraatiota itsetunnon kehittämiseen ja esimerkiksi stressinhallintaan löydät Rakkauden (r)evoluutio-kirjasta ja esimerkiksi seuraavista blogikirjoituksista:

Kliininen hypnoterapeutti, NLP-valmentaja, Tietokirjailija Kati Niemi

Ajanvaraus

Coaching-, hypnoterapia- ja NLP-valmennus-ajanvaraus etänä ja kasvotusten tällä sivulla. Tervetuloa voimaantumaan! “Kiitos kaikesta tuestasi tämän vuoden aikana!🤗 Sinä koppasit minut turvaverkkoon, kun olin putoamassa; en

SAA VIIKOITTAISTA INSPIRAATIOTA

OTA YHTEYTTÄ!

UUSIMMAT

Laita hyvä kiertoon!

Mitä ajatuksia tämä artikkeli herätti sinussa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lataa ilmainen e-kirja "Rakastan sinua, mutta..."

4 avaimen työkalupakki turhauttavan ‘Erota vai ei?’-ajatusvyyhdin selkiyttämiseen.