”Fyysinen” ja ”psyykkinen” eivät ole toisistaan irrallisia, vaan jatkuvassa synkronissa keskenään. Ei ole pelkästään lihamöykkyä nimeltä ”keho” ja aineetonta olomuotoa nimeltä ”mieli”, vaan on ”kehomieli” eli koko ihminen, sinä.
Ja kyllä, ei unohdeta tietysti kaikkia niitä muitakaan termejä, joilla on perinteisesti haluttu pilkkoa psykofyysistä ihmistä osiin niiden aineen tai aineettomuuden olomuodon mittareilla.
On tietysti sinänsä täysin loogista, että kun haluaa jotain ihmeellistä – vaikkapa uutta ihmevempainta – ymmärtää, tieteilijät haluavat pilkkoa sen pieniin osiin ja sitten puhua siitä, miten tuo ihmevempain muodostuu noista palasista. Aivan kuten joku tykkää ostaa tietokoneen tai auton ja purkaa sen osiin oppiakseen kokoamaan sen itse palasista kasaan.
Mutta mitä enemmän pilkot ihmisyyttä – itseäsi – osiin ja jätät vaikeammat puolet sinusta varjoon, sitä mahdottomammaksi integroituminen itseesi muodostuu.
Milloin uskallat olla Sinä? Kokonainen kehomieli eikä pelkkiä palasia, joita hinkkaat täydellisiksi siinä pelossa, että varjopuolesi vetäisi sinua puoleensa.

Varjominä: Oma tarinani siitä miten juoksin varjoani pakoon
Varjominä on pelottanut minua lapsuudesta aikuisuuteen. Psykofyysinen varjoterapia (varjovalmennus) auttoi tulemaan sinuiksi itseni kanssa.
Voit lukea tästä kirjoituksestani mikä on varjominä ja miten minäkin olen juossut varjoani pakoon lapsuudesta aikuisuuteen saakka. Kunnes havahduin hulluuteeni 😉
Hyvinvoinnin lisäksi myös pahoinvointiin voi johtaa moni polku, vaikka muut peruspilarit olisivatkin kunnossa.
Olet kokonaisuus, kehominä eli kehomieli, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaikki eri puolesi ja elämäsi sisältö synkronoituvat sinussa. Niin psyykkiset, fyysiset, sosiaaliset, henkiset kuin spirituaalisetkin – you name it.
Milloin treenataan vain fyysistä kuntoa, milloin biohakkeroidaan ruokavaliota, milloin keskitytään vain meditoimaan tai manifestoimaan.
Ja temppuja on yhtä monta kuin on marionetissa piuhoja, joista kulloinkin vetäistä. Mutta unohdetaan, että ihmisessä nuo kaikki piuhat yhdistyvät ihan faktisestikin sekä fyysisen hermostomme piuhavyyhdissä että kaikessa siinä aineettomassa kommunikaatiossa, jota mm. solumme keskenään käyvät.
Tai siinä miten hermostomme kommunikoivat toisten ihmisten hermoston kanssa silloinkin, kun emme haluaisi. Joskus on sitä ”kemiaa” ihmisten välillä, kun taas toisten kanssa ”menee hermot”.
Kehomieli = Keho + Mieli, jatkuvasti yhdessä. Esimerkiksi hypnoosillahan tietysti vaikutetaan mielenvoiman ja -rauhan lisäksi myös kehon toimintoihin (mm. aineenvaihdunta, uni, hormonitoiminta, iho,…). Ja samoin hermostolle hyvää tekevä ruokavalio ja liikkeet (en puhu pelkästä perinteisestä liikunnasta) vaikuttavat mielenterveyteen.
Hermostokartoituksessa voimme löytää monia konkreettisia ja helposti käyttöönotettavia, supersimppeleitä ”kehollisia” apukeinoja hyvinvointisi parantamiseen. Pelkästään sensomotorisen valmennuksen (SensoCoaching) ja refleksiterapiankaan (mm. Moro-refleksin ja muiden primitiivirefleksien & spastisten refleksien hoito) liikeradoilla ei voi paikata sitä, mikä uupuu muilla elämänalueillasi.

Tunnelukko-yhteenveto: Mitä tunnelukot ovat?
Mitä tunnelukot ovat? Tunne lukkosi parisuhteessa ja työelämässä. Tunnelukkojen tunnistaminen ja avaaminen terapiassa. Mikä on tunnelukko?
Muitakin keinoja tarvitaan, koska olet kokonaisuus – et pelkästään kehosi ja hermostosi.
Tietysti vapaa hermosto on ihan ensiarvoisen supertärkeä perusta, jolle rakentaa kestävää hyvinvointia arkeesi. Nekään eivät kuitenkaan ole yksinään toimivia taikatemppuja (vaikka siltä tuntuvatkin!), jotka ratkaisevat kaikki ongelmat psyko-fyysis-sosiaalisen hyvinvointisi tieltä.
Siksi koko kehomieli ja sen monitahoisten tekijöiden huomioonottaminen on ensisijaisen tärkeää, jotta kokonaisuuden integrointi onnistuu ja tekee aidosti hyvää juuri sinulle. Sinun yksilöllistä hermostoasi kunnioittaen ja sinun kaikki muutkin puolet arvostavasti esiin tuoden.
Jos et tuo itseäsi esiin, eli myös sitä ”ikävää varjopuoltasi” päivänvaloon pelkäämättä, kokonaisvaltainen hyvinvointi ei kestä ajan hammasta ja tulevia elämänmuutoksiasi.
Miten opin kuuntelemaan, mitä minun kehomieli kertoo parhaista tulevista askelistani?
Ehkä tiedätkin jo, miten aikoinaan painoin pitkää päivää yritysjohtajana luotsaten monista kulttuureista olevien 140+ asiantuntijan ja esihenkilön organisaatiotani kansainvälisen bisneksen hektisessä ympäristössä isossa konsernissa. Nautin urahaasteista ja tavoitetasoni oli korkealla joka rintamalla, myös kotona kolmen lapseni koulu- ja harrastuskiireiden sekä muiden projektien välissä sumpliessani.
Vaikka nautin myös sykkeestä ja vauhdista elämässäni (kuten toki edelleenkin), tuolloin aikoinaan huomasin hermojeni kiristyvän yhä turhauttavammissa tilanteissa sekä työelämässä että kotona.
Myöhemmin hermosto-opintojeni myötä olen oivaltanut, että myös tuo minulle luontainen vauhti eli ”elämässä tapahtuu monenlaista”-moodi on itseasiassa ihan hermostostanikin fyysisillä testiliikkeillä todennettavissa (voit varata oman hermostokartoitustapaamisemme tästä). Kuten on myöskin se, miksi mm. hypnoosi ja meditaatio ovat minulle niin luontaisia.
En ole siis todellakaan ihan sattumalta päätynyt näihin hommiin, mitä nykyään teen.✨💜✨
Mutta kun aloitin tämän uuden polkuni kulkemisen, en vielä tiennyt, että kehoni olisikin voinut toimia kompassinani jo paljon aikaisemmin ja olisin säästynyt paljolta.
Kehomielen hyvinvointi voi paljastua monin tavoin, myös mielen sisäisestä kehonkuvasta.
“Lähdin kokeilemaan hypnoosia kiinnostuksesta lajia kohtaan ja tietysti Katin persoonan vuoksi. Olen itse ratkaisukeskeinen terapeutti ja kuvittelin, että omat terapioinnit olisi jo melkolailla taputeltu. Valitsin aiheeksi kehonkuvan. Olen kärsinyt koko nuoruuden ja myös aikuisuuden jotenkin vääristyneestä kehonkuvasta tai ainakin minulla on ollut tarve jotenkin rankaista kehoa silloin, kun asiat eivät ole järjestyneet oman mielen mukaan. Aika-ajoin kontrolloivat ajatukset ovat vallanneet mieltä. Ensimmäinen sessio Katin kanssa sujui ihanan rennoissa tunnelmissa. Katin ääni ja tapa tehdä ja viedä rentoon tilaan oli minulle sopiva ja jopa maagisen ihana. Nautin ja sain hyvän kotitehtävän. Lähdin innokkaana seuraavaan sessioon. Tästä kerrasta muodostuikin melkoinen tunteiden ja oivallusten kerta. Se oli käsittämätön kokemus. Tulppa irtosi. Wau! Oivalsin koko setin. Ymmärrän nyt tämän kontrolloinnin alkulähteen ja voin antaa myötätuntoa sille pikkutytölle, joka asuu sisälläni. Eheytyminen on päässyt alkuun vahvasti. Olen pystynyt muuttamaan toimintaani ja ajatukset ja tunteetkin ovat muuttuneet. Olen myös session jälkeen keskustellut sisareni kanssa ja saanut vahvistusta tähän. Wau mikä setti. Kolmas oli regressiosessio. Pääsin isoihin ihaniin oivalluksiin tässäkin sessiossa. Melko huikeeta. Katilla on ammattilaisen otteet, hyvä ääni, hyvät tarinat. Olen otettu, häkeltynyt ja kiitollinen, että sain kokea nämä sessiot. Kiitos Kati!”
Valmennuspalaute kehonkuvaan liittyen
Kehomieli kompassina arkiaskareidenkin keskellä
Kehoni kertoo minulle nykyään myös nuo asiat, mutta tuolloin aikoinaan ”vanhassa elämässäni” en ollut päässyt vielä edes hypnoosin ja meditaation makuun, saati psykofyysisiin sensomotorisen valmennuksen ja refleksiterapian pariin. Ja ikuisena opiskelijana tietysti olen opiskellut paljon muutakin.
Siten olen yhä varmemmin hahmottanut myös ne keinot, joilla sinäkin saat ohjattua itseäsi aidosti syvimpien, kehoosikin kirjattujen arvojesi mukaisesti.
Sisäinen kompassini on nykyisin kunnon kombo erilaisia psykofyysisiä metodeja itsensäkehittämisestä sensomotoriseen valmennukseen ja refleksiterapiaan sekä joogaan.
Vaikka jokainen metodi toimii tietysti itsenäisestikin superhyvin, en ole jättäytynyt vain yhden suuntauksen opastajaksi. Tiedän, miten jokainen löytää oman uniikin parhaan polkunsa, vaikka he etenevät omaa tavoitettaan kohti eri kautta.
Elämä on kuin rubiikinkuutio, jota eri tavoin määrätietoisesti kääntelemällä saa lopulta oman timanttinsa hiottua juuri sellaiseksi, kuin se sinunkin sisälläsi jo odottaa löytäjäänsä.
Sinua.
Riittää, että tuot todellisen itsesi näkyviin rakkaudesta tämän ainutkertaisen elämäsi runsautta kohtaan.
Mikä kutsuu Sinua?
Rakkaudella voimaannuttaen,
Coach Kati
P.S. Jos varjominäsi pelottaa, lue minun tarinani tästä.
"Kävin Coach Katin ohjauksessa kokonaisvaltaisessa ravitsemusvalmennuksessa tavoitteinani painonpudotus ja virkeämpi olo. Valmennuksen alussa kävin verikokeissa, joiden tulokset huomioiden Kati suunnitteli juuri minun tarpeisiini sopivan ruokavalion. Minulla oli vaikeuksia sekä säännöllisessä syömisessä, että monipuolisten valintojen tekemisessä. Kullakin tapaamiskerralla pohdimme miten pääsisin pienin, oikeasti mahdollisin askelin kohti lopullisia tavoitteita ja sovimme seuraavien viikkojen "toimintasuunnitelmat". Valmennuksessa huomioitiin myös henkilökohtaiset mieltymykseni ja haasteeni. Syömishäiriötaustani huomioiden Kati teki välillä nopeita muutoksia suunnitelmiin huomioiden taustani vuoksi valmennuksen aikana esille nousseet haasteet. Tässä valmennuksessa pidän erityisesti siitä, että myös henkinen hyvinvointi huomioidaan joka vaiheessa. Se, että tiedän jo valmiiksi miten toimin, kun tulee haastavia hetkiä, on helpottanut minua valtavasti! Olen ikäänkuin ratkaissut ne hetket jo etukäteen mm. hankkimalla kotiini minulle sopivia, hyvin säilyviä ruokia, jotka ovat tavoitteitani tukevia ja lähes valmiita syötäviksi. Olen käynyt Katin valmennuksessa myös muuten ja niistä oppineena olen käyttänyt myös näissä tavoitteissa rentoutus- ja hypnoosiäänitteitä tukenani. Coachina Kati on hyvin tavoitettavissa ja viestiminen on helppoa ja sujuvaa. Kati on perehtynyt ravitsemusasioihin ja hänestä huokuu aito halu auttaa.❤️ Tätä ravitsemusvalmennusta voin lämpimästi suositella ihan kaikille!"
Palaute psykofyysisestä ravintovalmennuksesta

Suoliston hyvinvointi- ja yliherkkyystesti: Yllätyksiä ja pettymyksiä
Ruokayliherkkyys voi oireilla päivien viiveellä ja epämääräisesti mm. väsymyksenä. Suoliston hyvinvointi- ja IgG-allergiatesti -kokemuksia.

Tahdonvoima: Millainen on hyvä tahdonvoima? Miksi se ei riitä?
Mihin vahvaa tahdonvoimaa tarvitaan? Miten parantaa tahdonvoimaa? Miksi edes hyvä tahdonvoima ei riitä muutokseen ja tavoitteeseen?

Aromaterapiavinkit: Miten eteerisiä öljyjä käytetään?
Miten eteerisiä öljyjä käytetään fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin parantamiseen turvallisesti? Aromaterapiavinkit käytännön esimerkein.

Kortisoli: Miten korkea stressihormoni vaikuttaa? (+Hoito)
Mikä on kortisoli? Stressihormonin vaikutukset (keho, mieli). Korkean kortisolin oireet, merkit, mittaus, vähentäminen, alentaminen, hoito

Hyvä uni: 16 vinkkiä hyvin palauttavaan uneen
Palauttava, hyvä uni syntyy luonnollisesti. Hyviä vinkkejä, nopeaa apua ja terapiaa nukahtamisen helpottamiseksi ja laadukkaaseen uneen.

NLP-valmennus – Mitä neurolingvistinen mentaalivalmennus on?
Hyvä NLP-valmennus tarjoaa konkreettisen helppoja keinoja mm. ajatusten ja tunteiden johtamiseen, vuorovaikutukseen ja mielen voimaan.

Hermostokartoitus vapauttaa psykofyysiset voimavarasi
Hermostokartoitus paljastaa juuri sinun hermostoa luonnollisesti vapauttavat ja sytyttävät asennot, liikkeet, taipumukset ja vahvuudet.

Aromaterapia – Liian hyvää ollakseen totta?
Onko aromaterapia hihhuleiden huuhaata tai ylipäätään turvallista? Mitä hyötyä tai haittaa on eteerisistä öljyistä? Mitä aromaterapia on?

