Parisuhdevalmentaja, pariterapeutti Kati Niemi

Miten saan vaimon, miehen, puolison haluamaan seksiä?

Laita hyvä kiertoon!

Tämä on melkoisen usein minulle esitetty kysymys. Miten saada toinen tekemään asioita oman tahdon mukaisesti…? Seksin puutehan on useimmiten niin kipeä juttu, että se rohkaisee monia nostamaan tämän tahtotilansa esille minulle sitten, kun ovat kaikkensa yrittäneet kumppaninsa kanssa.

Haluatko pelastaa parisuhteesi tai ainakin itsesi seksittömältä sellaiselta?

Noh, ihan lähtökohtaisestihan vaikkapa tähän seksiin liittyen luonnollisesti molempien tulee haluta seksiä. Se on selvä. Ja kuten ihan mikä tahansa muukin asia parisuhteessa tai elämässä ylipäänsä:

sinä et voi saada toista ihmistä arvostamaan samoja asioita kuin sinä.

Et ainakaan, ellet ensin osoita hänelle asian hyviä puolia. Ja siltikään hän ei välttämättä omaksu tahtotilaasi itselleen. (Se on vähän sama kuin yrittäisit ovelta ovelle kiertää käännyttämässä muita ihmisiä maailmankuvaasi, kuten täällä kerroin toisinajattelijoista ja mielensäpahoittajista)

Saamieni lukuisten koskettavien viestien perusteella oletan, että seksittömästä parisuhteesta ja tahdonvastaisesta selibaatista kärsivät miehet ja naiset ovat jo monen monta kertaa ainakin yrittäneet hienovaraisesti houkutella kumppaniaan seksiin.

Jotkut ovat ihan väkisinkin vaatineet sitä tai vähintäänkin kiukkunsa keskellä kritisoineet kumppaniaan sitten siitä, kun “sä et koskaan halua seksiä!”

Ja sitten on ehkä huudettu tai leikitty mykkäkoulua ikäänkuin sillä tavalla voisi saada puolisonsa muuten kuin takajaloilleen – eikä toiveidensa mukaisesti kivasti kontilleen 😉

Jos sinä kärsit seksin puutteesta ja olet jo testannut kaikki ne hienovaraiset vihjailut, lemmenleikkien herättelyt, niin olethan jo kokeillut tuota kommunikaatiosi parantamista? Jos et, lukaise esimerkiksi nämä artikkelini syvemmästä yhteydestä ja keskustelun parantamisesta.

Jos olet jo tuonkin kaiken kokeillut ja toimimattomaksi teidän kohdalla todennut, sinun on tärkeää hyväksyä tämä fakta:

Seksin halu on kunkin henkilön omaan sisäiseen maailmaan liittyvä asia, jota voi ulkoisilla asioilla tai esimerkiksi toisen ihmisen toiminnalla herätellä ja nostattaa jonkin verran, mutta kestävällä tavalla ajateltuna halu on silti aina kummankin osapuolen henkilökohtainen, sisäinen tunne.

Tunteet, ajatukset ja toiminta ovat se “pyhä kolminaisuus”, josta se nautinnollinen seksikokemuskin sitten kumpuaa tai on kumpuamatta.

Vaikka siis SINÄ toimisit miten tahansa ja tekisit kaikki temput “oikein” niistä kotitöiden jakamisesta arvostavaan kommunikaatioon asti, sinä et puolisosi ajatuksia ja tunnetilaa voi muuttaa totaalisen toisenlaiseksi kuin hänen sisäinen tahtotilansa tai esimerkiksi arvomaailmansa mahdollistavat.

Sinä voit omalla toiminnallasi ehkä kauniisti kannustaa puolisoasi työstämään omaa itseään “halukkaammaksi” tai edes keskustelemaan asiasta kanssasi / terapeutin kanssa, mutta sellainen “kannustaminen” ei tapahdu niissä seksihetkissä mukavana esileikkinä eikä muinakaan yksittäisinä “kikkoina”, kun haluat enemmän seksiä.

Halukkuuden lisääminen ei ole myöskään asia, jota voi lukea kirjoista tai käydä läpi sähköpostitse jonkun terapeutin, kuten minun, kanssa. Tieto ja diskuteeraus harvoin riittävät muutosten aikaansaamiseen, koska tarvitaan muutoksia tunnetilassa ja kokemuksissa.

Katso esimerkiksi tämä videoni tähän liittyen:

Olenkin melko varma siitä, että tähän pisteeseen päädyttyänne olet jo yrittänyt kaikkesi ja ehkäpä se seksin vonkaamisesi on saanut puolisosi menemään kuoreensa entistä enemmän. Ehkä hän kokee jopa uhkaa taholtasi, mikä ei tietenkään rentouta hänen mieltään eikä kehoaan seksille otollisemmaksi.

Jos et vielä ole lukenut jo kaikkia tämän blogini Hyvä parisuhde– ja Hyvä seksi-blogikategorioiden artikkeleita ja harkinnut myös sitä avointa suhdetta, sen voit toki nyt tehdä. Jo niiden avulla löydät näkökulmia, joiden pohjalta voit helpommin keskustella kumppanisi kanssa lämpimästi ja rakkaudellisesti, painostamatta. Jos et niin ollut jo aiemminkin tehnyt – tuloksetta.

Ehkäpä myös puolisosi on kiinnostunut tutkimaan ja vahvistamaan omaa halukkuuttaan, jos se on hänelle tärkeää. Voitte lukea esimerkiksi tämän artikkelini siitä, miten ahdistavalta oma haluttomuus voi tuntua

Ja puolisosikin voi tietysti lukea noita monia aiemmin vinkkaamiani blogiartikkeleita, sekä lisäksi mm. Mielen hyvinvointi– ja Rentoutuminen-kategorioiden blogiartikkeleita, sillä halukkuus seksiin on vahvasti linkissä mm. mielen hyvinvointiin, itsensä kuunteluun ja itsensä rakastamiseen.

Vaimosi/Miehesi/Puolisosi seksihaluttomuus ei siis välttämättä liity ainakaan suoraan siihen, että sinä et kelpaisi hänelle puolisona tai seksikumppanina. Ethän siis luo itsellesi ylimääräistä stressiä sen suhteen, koska sinunkaan stressitilasi ei edesauta lämmintä seksielämää, jota haluat luoda kumppanisi kanssa.

Muistathan, että sinä et voi saada puolisoasi toteuttamaan itseään ja (seksi)halujaan sinun tahtotilasi mukaan, vaikka päälläsi seisoisit ja kaikki mahtavimmatkin (seksi)temput tekisit.

Jos otat yhteyttä vaikkapa seksuaaliterapeuttiin saadaksesi puolisosi tekemään jotain asiaa X tai Y, se voi olla hyödyllistä (jos tosiaan et jo ollut kokeillut toimia niiden vinkkien kaltaisesti jo aiemmin – tuloksetta) tai sitten se sinun terapeuttitapaaminen voikin olla totaalista ajan haaskausta, valitettavasti. Kun tosiaan sinä et voi yksin luoda teille antoisaa seksielämää ja parisuhdetta, jossa molemmat haluavat tuottaa toiselle myös fyysistä nautintoa.

Terapeutit ja valmentajat eivät opasta sinua myöskään “manipuloimaan” puolisoasi parempiin lemmenleikkeihin. Seksuaaliterapeutit voivat toki opastaa sinua teknisesti parempiin “suorituksiin” ja ehkäpä hyvien seksikokemusten kautta puolisosi alkaakin haluta lisää seksiä – sellaista, jota et opettelet hänelle tarjoilemaan uusin tavoin. 

Me terapeutit voimme erilaisilla metodeilla myös oivalluttaa ja opastaa sinua osoittamaan läheisyyttäsi läsnäolevammin, mutta vieläkin olennaisempaa olisi, että se puolisosikin työstäisi tätä asiaa. Sillä parisuhteessa ongelmanne ovat yhteisiä, vaikka vain toinen teistä kokisi sen ongelmaksi. 

Puolisosi ei saa sulkea silmiään sinun tuskaltasi. Muuten se ei ole tasapainoinen, terve parisuhde.

Mutta halusipa puolisosi muutosta seksielämäänne taikka ei, silloinkin me terapeutit ja valmentajat voimme kyllä tukea sinua siinä, miten voit ohjata itse itseäsi elääksesi omien arvojesi ja oman tahtotilasi mukaista elämää. Minä valmennan asiakkaitani sisäiseen työskentelyyn ja itsensä johtamiseen, jotta he osaavat tehdä parempia päätöksiä ja toteuttaa haluamiaan muutoksia omassa elämässään – halusipa se puoliso sitä seksiä taikka ei.

Ymmärrän, että seksin puute saa miettimään esimerkiksi eroa tai pettämistä. Ehkä seksin puute on jo ajanutkin salasuhteeseen ja sitten tulee se päätöksenteon paikka, kun tuntee, että ei haluaisi enää pettää puolisoaan eikä kohdella kaltoin salarakastaankaan, mutta kun ei oikein osaa tehdä päätöstä kumpaankaan suuntaan.

Eikä ilman seksiäkään haluaisi loppuelämäänsä elää…

Parempi parisuhde vai erinomainen ero?-valmennukseen tullaan hyvin erilaisista lähtökohdista.

Kun tässä artikkelissa nyt otsikon mukaisesti pohditaan sitä parisuhteen seksittömyyttä ja sen pintaan nostamia ‘erota vai ei’-ajatuksia, niin esimerkiksi tämä valmennusohjelma oivalluttaa sinua katsomaan tilannettasi niin monista erilaisista näkökulmista, että oma tahtotilasi ja tulevat askeleesi selkeytyisivät ajatus kerrallaan.

Osa valmennuksen käyneistä valitsee sen parisuhteen parantamisen, ja he alkavat rohkeammin ottaa itselleen tärkeitä asioita (mm. seksi) esille kumppaninsa kanssa pelkäämättä ja hyökkäämättä. He ovat oppineet mielenhallintakeinoja, joilla suojaavat itseään, jos puoliso syyttää heitä kohtuuttomista seksi-vaatimuksista “miksei sulle mikään riitä?”-tyyppisesti eivätkä luovuta erimielisyyksienkään keskellä, jolloin puolisokin saa mahdollisuuden alkaa muuttaa omaa käytöstään. Tai he päättävät panostaa oman kommunikaationsa parantamiseen, tai läheisyyden ja hellyyden osoittamisen monipuolistamiseen sekä seksin yhteydessä että varsinkin ihan tavallisten arkipuuhien keskellä. Ja ne voivat johtaa hiljalleen siihen kestävämmin parempaan parisuhteeseen, jossa myös se seksi alkaa jälleen maistua molemmille. Yhä monipuolisempana ja antoisampana. Aidon läheisyyden ja hyvän kommunikaation yhtenä, vaan ei enää ainoana muotona.

Yhtälailla osa valmennuksen käyneistä valitsee sen eron. He eivät näe parisuhdettaan enää parannuskelpoiseksi tai heidän kumppaninsa ei ota onkeensa omalta osaltaan – kaikista hyvistä yrityksistä huolimatta. Parisuhdehan on kahden ihmisen välinen suhde, johon molemmat tuovat parhaimmat tai pahimmat puolensa. Sinäkään et pelasta parisuhdettanne yksin etkä luo seksielämästänne antoisaa, ellei puolisosi ole valmis omalta osaltaan lähestymään sinua. Eropäätöksen tehneet oppivat ottamaan vastuuta omasta elämästään ja voimaantuvat tekemään kipeitäkin päätöksiä, jotta voisivat saada mahdollisuuden luoda haluamansa kaltaisen rakkauselämän.

Seksi saa olla tärkeä asia sinulle, vaikka se ei sitä kenellekään muulle olisi. Puolisollesikaan.

Seksi on tärkeää erittäin monelle. Ei toki kaikille.

Muiden valinnat ja tahtotilat omalta elämältään eivät aseta vaatimuksia sinulle. Sinä itse ohjaat ja johdat itseäsi läpi elämän. Sinun tahtotilasi saa muuttua ja sinä saat unelmoida uudelleen. Myös seksielämäsi sisällön osalta.

Tuttujen tai tuntemattomien ihmisten rinnalla. Parisuhdestatuksestasi riippumatta.

Jos vaan annat luvan itsellesi.

Mistä muistakin asioista kuin siis siitä seksistä sinun olisi hyvä keskustella puolisosi kanssa?

Entä mitä aiheita haluaisit käydä läpi minun kanssani?

Rakkaudella

Coach Kati
Kliininen hypnoterapeutti, NLP Trainer -valmentaja
[email protected]

Eropäätös-verkkokurssi Parempi parisuhde vai erinomainen ero -verkkovalmennus

Parempi parisuhde vai erinomainen ero?

Kannattaako erota vai pysyä parisuhteessa? Hyödynnä ratkaisukeskeinen päätöksentekovalmennus ja henkilökohtainen tukeni Vapaudu ahdistavasta ‘Erota vai ei?’-jahkailusta ja tee levollisemmin mielin kaikilta näkökulmilta tarkkaan harkittu, arvojesi

ILMAISTA INSPIRAATIOTA

OTA YHTEYTTÄ!

UUSIMMAT

Laita hyvä kiertoon!

Mitä ajatuksia tämä artikkeli herätti sinussa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lataa ilmainen e-kirja "Rakastan sinua, mutta..."

4 avaimen työkalupakki turhauttavan ‘Erota vai ei?’-ajatusvyyhdin selkiyttämiseen.