Pin-up-kuvat itsensä hyväksymisessä (Minä ja Marilyn)

Laita hyvä kiertoon!

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen sanasta pin-up-kuvat?

Tämä blogijuttu kertoo oman pin-up-harrastukseni lisäksi siitä, miten pin up-kuvat liittyvät itsensä hyväksymiseen kuten tietokirjani ‘Minä ja Marilyn: Pin-upin historia’ avaa tarkemmin. Voit kuunnella sen äänikirjana Rakkauden (r)evoluution *kumppanilinkistä Storytelistä tästä:

Olen itse harrastanut pin-upia nyt kuutisen vuotta.

Yhdestä mekosta se lähti… Pin up tuli elämääni lavatanssien ja fiftarivaatteiden kautta hieman varkain.

Tarvitsin tansseihin vaatteita, kun housut ja paita eivät tuntuneet enää riittäviltä. Pitkän pähkäilyn jälkeen rohkaistuin ostamaan ensimmäinen kellomekkoni joensuulaisesta, tyylin mukaisia vaatteita myyvästä liikkeestä nimeltään Miss Windy Shop. (Mainittakoon tässä yhteydessä, että monet Suomessa toimivat alan liikkeet ovat pienyrityksiä, usein naisjohtoisia.)

En ole aiemmin tuntenut itseäni mukavaksi mekoissa, tai feminiinisessä tyylissä ylipäätään, sillä nykymuoti on kurvikkaalle s-kokoiselle usein huonosti istuvaa. Ylioppilasjuhlissani olin ainoa tyttö, jolla oli housupuku. Hääpäiväkseni sentään löysin kivan merenneitomallisen mekon, jossa tunsin oloni mukavaksi.

Onneksi 1950-luvun muotokieli on kuin minulle tehty! Tiimalasivartalo, rinnat ja takamus pääsevät oikeuksiinsa kynämekoissa. Kellomalli peittää tarvittaessa vatsamakkarat ja pienen turvotuksen. Tunnen itseni kauniiksi ja itsevarmaksi. Yksi mekko johti toiseen ja nyt niitä löytyy kaapista useita kymmeniä. Ja lisäksi siellä on kenkiä, käsilaukkuja, hansikkaita, koruja jne.

Toinen tärkeä hetki oli, kun löysin Facebookista ryhmän nimeltään Pin-up-tytöt Suomi. Sitä kautta minulle avautui aivan uudenlainen maailma. Facebook on sittemmin jäänyt, mutta innostus on yhä tallella.

Pin up -kilpailuja ja valokuvia

Pin-upia voi harrastaa siinä laajuudessa kuin haluaa, vaikka tästä onkin monenlaisia mielipiteitä. Kyse voi olla elämäntavasta tai sitten erikoispäivien pukeutumistyylistä.

Itselleni fiftarityylistä on tullut osa varsinkin ammatillista pukeutumista. Aina kun lähden esiintymään kirjamessuille tai pitämään luentoa, laittaudun. Asun valinta, meikkaaminen ja hiustenlaitto maadoittavat ja saavat työmoodiin. Se on minulle erittäin tärkeää, koska teen kirjoitustyötäni pääasiassa kotona, jolloin työ ja vapaa helposti sekoittuvat.

Tyylin mukaisen pukeutumisen lisäksi monet harrastavat tänä päivänä pin-upia erilaisten kilpailujen ja ennen kaikkea valokuvamallina olon kautta. Itse en ole niin kilpailuista välittänyt, mutta kuvaukset ovat tulleet tutuksi. Aluksi kameran edessä oleminen toki jännitti, mutta aikaa myöten siihenkin on tullut rutiinia. Enää en kavahda kameran näkemistä, vaan osaan jopa hymyillä!

Kuvaukset toimivat usein harrastelijapohjalta eli sekä mallit että kuvaajat ovat harrastajia. Rahaa ei siten kuvauksissa liiku. Mallit saavat kuvat omaan käyttöönsä ja kuvaaja saa käyttää niitä portfoliossaan ja somekanavillaan.

Toki myös ammattilaisen ottamat kuvat ovat mahdollisia ja silloin niistä maksetaan kunnon korvaus. Yksi tällainen nimenomaan pin-up-tyyliin perehtynyt ammattikuvaaja on Helsingissä toimiva Linda Lipponen.

Oma luottokuvaajani on Timo Huttu, jonka kuvaajaprofiili löytyy Instagramista nimellä Flashing Porridge.

Kuvaukset ovat yleensä rentoja ja mukavia tapahtumia. Itse en vieläkään osaa hahmottaa, miltä mikäkin asento näyttää kamerassa. Siksi on loistavaa, että muut mallit huikkailevat ohjeita (Ojenna nilkka, siirrä hieman kättä, suorista helmaa jne.) sekä tietysti kannustavat.

Suomessa toimii muutamia alan yhdistyksiä, kuten Pin-Up Siskot Pohjois-Karjalan alueella ja Pin-Up Petrols eteläisemmässä Suomessa. Yhdistykset osallistuvat erilaisiin vintage- ja autotapahtumiin sekä tekevät mm. vuosittain hyväntekeväisyyskalentereita.

Pin-up-kulttuurin feministinen historia

Koska olen ammatiltani kirjailija, oli ilmiselvää, että jossain vaiheessa kirjoittaisin kirjan tästä mielenkiintoisesta kuvakulttuurista ja harrastusmuodosta. Tilaisuus siihen tuli vuonna 2022, kun Avain Kustantamo innostui ajatuksesta. Voit kuunnella äänikirjan tästä Rakkauden (r)evoluution *kumppanilinkistä Storytelissä:

Vuotta myöhemmin, elokuussa 2023, kirja oli valmis painosta. Sen nimeksi tuli Minä ja Marilyn: pin-upin historia.

Pin-up-kuvakulttuurin tunnetuin osa on toisen maailmansodan ja 1950-luvun estetiikka, jota nähtiin paljon miestenlehdissä ja kalenterissa: seksikkäät kotirouvat vilauttelevat sukkanauhoja arjen askareissa.

Pin-up-kuvien juuret ovat 1800-luvun lopulla burleskiteatterissa. Näyttelijättäret ja varietee-tähdet otattivat itsestään carte de visite-kuvakortteja, jotka toimivat sekä käyntikorttina että mainoksena. Kuvissa leidit esiintyvät hyvin rohkeissa tyyleissä ja asennoissa. Kyseessä oli siten varhainen esimerkki brändin luomisesta.

Pin-up-kuvaperinne siirtyi teatterilavoilta Hollywoodin elokuvatähtien imagon luomisen välineeksi. Ja parhaiten kaikista tätä tyyliä hyödynsi blondien blondi Marilyn Monroe.

Marilyn Monroen ura alkoikin vuonna 1945 nimenomaan pin-up-mallina. Hän on yhä tänä päivänä monen pin-up-harrastajan esikuva ja tyyli-ikoni, joten on siten myös itseoikeutetusti kirjan nimessä.

Ystäviä ja itsevarmuutta

Mitä pin-up on tuonut omaan elämääni? Ainakin useita hyviä ystäviä ja tuttuja. Aikuisiällä solmitut ystävyyssuhteet ovat harvinaisia, mutta minulla on käynyt tuuri. Löysin tämän harrastuksen kautta kolme sielunsiskoa, joiden kanssa jaamme nyt elämän ilot ja surut. Heiltä olen saanut paljon tukea elämäni synkimpinä hetkinä.

Toisaalta se on tuonut itsevarmuutta. Nyky-pin-upin ideologiaan kuuluu kehopositiivisuus ja sallivuus: jokainen nainen on kaunis iästä, painosta ja ruumiinrakenteesta riippumatta.

Sellaista sallivuutta toivoisin jokaiselle naiselle.

Tämän artikkelin kirjoittaja Henna Karppinen-Kummunmäki, FT, on kulttuurihistorioitsija ja tietokirjailija, joka on julkaissut mm. teokset* Sydänsurujen historia (SKS 2022) sekä Minä ja Marilyn: pin-upin historia (Avain 2023).