Olenko liian vaativa puolisoa tai itseäni kohtaan? Vaadinko liikaa elämältäni? Onko kyseessä perfektionismi vai jopa liiallinen kiltteys?

“Olenko liian vaativa puolisona tai itseäni kohtaan?”

Laita hyvä kiertoon!

“Älä nyt, hyvä ihminen, taivaita tavoittele! Mitä sä oikein kuvittelet pitkän parisuhteen (tai elämän ylipäänsä) olevan? Sä oot ihan liian vaativa!”

Voi kuinka hanakasti me olemmekaan tuomitsemassa muiden elämän sisältöä ja kritisoimme sitä “vaatimustasoa”, jota ihminen omalta elämältään haluaa. Esimerkiksi työelämässä, parisuhteessa tai muussa elämässä.

Tuntuuko sinusta, että et saa tarvita ja haluta sitä, mitä oikeasti kuitenkin huomaat yhä uudelleen tarvitsevasi ja haluavasi?

"Jotkut toppuuttelevat toisiaan tavoittelemasta liikoja. Kuinka vähään olisi siis tyytyminen? Onnellisten pariskuntien elämää perattaessa kävi ilmi, että onni ei ole tyytymistä vähään. Onni on nauttimista eli tyytyväisyyttä sellaisesta vähästä, joka on juuri sitä, mitä itse ihan todella haluaa ja tarvitsee."

Elämästä nauttiminen täysillä vs perfektionismi - milloin olet liian vaativa itseäsi, puolisoasi, lapsiasi tai muita ihmisiä kohtaan?
Elämästä nauttiminen täysillä vs perfektionismi - milloin olet liian vaativa itseäsi, puolisoasi, lapsiasi tai muita ihmisiä kohtaan?

Joku haluaa nauttia laadukkaasta ruoasta ja ihanista viineistä – ja hän saa niin tehdä, vaikka muut moittisivat häntä liiallisesta hedonismistä, liiallisesta herkuttelusta, liiallisesta pröystäilystä, liiallisesta ties mistä.

Joku arvostaa huippu-urheilua ja panostaa elämässään hyviin liikuntasuorituksiin itsekin – ja hän saa niin tehdä, vaikka muut moittisivat häntä liiallisesta liikunnasta, liiallisesta kurinalaisuudesta, liiallisesta kilpailuvietistä, liiallisesta ties mistä.

Joku toteuttaa itseään intohimoisesti työelämässään – ja hän saa niin tehdä, vaikka muut moittisivat häntä liiallisesta työnarkomaniasta, liiallisesta kunnianhimoisuudesta, liiallisesta täydellisyydentavoittelusta, liiallisesta ties mistä.

Miksi omalla kohdalla on joskus vaikeampaa sanoa “minä saan haluta tätä”?

Mitä sinä haluat tehdä, tuntea ja kokea tässä omassa ainutkertaisessa elämässäsi? Entä annatko itsellesi luvan tavoitella sellaista elämää?

Vai oletko toiveidesi toteuttamisen sijaan enemmänkin tottunut toppuuttelemaan itseäsi toivomasta “liikoja” elämältä?

Mihin olisi tyytyminen, ettet vain nyt olisi "liian vaativa" itseäsi, puolisoasi tai ylipäätään elämää kohtaan...? 

"Olen minimalisti. Koska en halua enkä tarvitse materiaa, minun ei tarvitse tyytyä vähään materiaan, vaan olen nimenomaan onnellinen vähästä. Enempää en edes halua. Tavallaan siis jos on minimalisti parisuhteessa, silloin ei sano tyytyvänsä siihen, mitä suhteessa on, vaan on nimenomaan erittäin onnellinen juuri siitä näennäisesti vähästäkin, mitä suhteessa on – vaikka siinä ei kaikkea mahdollista olisikaan. Negatiivinen tyytyminen puolestaan on sitä, että oikeasti ei saa sitä tyydytystä, jota kuitenkin haluaa ja tarvitsee."

Jos haluat elämässäsi jotain sinulle tärkeää ja arvokasta, mutta kysyt itseltäsi tätäkin artikkelia lukiessasi “oonkohan mä vaan liian vaativa ja mun pitäis vaan nyt ymmärtää olla tyytyväinen siihen mitä mulla on?”, niin pysähdy hetkeksi.

Ennen kuin kritisoit omia tarpeitasi, toiveitasi ja “vaatimustasoasi” vaikkapa siinä parisuhteessa tai muussakin elämässäsi, ja sitten taas väännät itsesi “sopiva vaatimustaso”-nimikoituun muottiin, tarkastele objektiivisemmin sitä, mistä tuo tämän artikkelin ensimmäisessä virkkeessäkin kuin huomaamatta sinulle annettu “hyvä ihminen”-muotti on oikein ilmestynyt eteesi.

Tätä artikkelia lukiessasi tunnustele, mitkä kohdat resonoivat sinussa? Mitkä ei? Entä ehkä?

Onko omat tarpeesi ja toiveesi kutistava kritisointi lähtöisin aidosti sinusta itsestäsi? Vai kenties ympäristöstäsi?

Jos kertoisit tuosta “sopiva vaatimustaso”-muotistasi tarkemmin minulle, niin miten kuvailisit sitä? Voisimme toki tutkia tätä kätevimmin hypnoterapiassa kanssasi, mutta jos nyt oiotaan polut suoriksi tässä lyhyessä blogiartikkelissa, niin kysyn sinulta vain sen, että oletko varma siitä, kuka on tuon muotin eteesi sinulle lahjoittanut?

Sinun elämäsi muotin, johon itseäsi yrität mahduttaa.

Minä en toki vastausta puolestasi tiedä, mutta ehkä sinulla voi olla aavistuksia asiasta myös näin päiväntajunnassa asiaa pohtiessasi.

Perinteinen veikkaus on joskus vaikkapa se lapsuuden perhe tai muut aikaisemmat elämäntapahtumat, koska tokihan kasvamme tässä maailmassa sosiaalisen ympäristömme vaikutuksesta. Voit lukea esim. lapsuudessa muotoutuvan kiintymyssuhdemallin vaikutuksesta aikuisuudessa, sekä tunnelukoista ja tunnelukko-/skeematerapiasta (esim. miellyttävän rentouttavassa, voimaannuttavassa hypnoosissa).

Emme ole vain geenimassaa, vaan aivommekin (ja sitä kautta ajatuksemme, tunteemme, toimintamme, päätökset elämässämme…) muokkautuvat jokaisen kokemuksen myötä. Ja varsinkin lapsuudessa aivan huomaamattamme,

Lapsen aivothan ovat erityisen suggestioherkät.

Lapsi tarkkailee ympäristöään herkeämättä, tiedostamattaan, ja imee vaikutteita kuin sieni – hyvässä ja pahassa.

Ja tokihan hyvän elämän muotin halusit sinäkin saada, vai kuinka?

Joskus noiden “Hyvä ihminen”- ja “Hyvä elämä”-muottien ääriviivoja tapaillaan tavallisissa keskusteluissa perheen sisällä tai koulukavereiden kesken, ja ne muotoutuvat tehokkaasti myös ohimennen heitetyissä sivulauseissa, äänettömästikin. Sinäkin olet saattanut saada silloin ajatuksen siitä, mikä on “sopiva vaatimustaso” elämälle/puolisolle/itselle, ja milloin sinä olisit mahdollisesti liian vaativa itseäsi tai muita kohtaan. Piti tuo arvio sitten paikkansa taikka ei enää nykytilanteessasi. 🙂

Toisinaan tämmöisistä “Hyvän elämän/ihmisen” kuvailuista on tullut oikein “kansantotuuksia”, sanontoja. Sanonnathan syntyvät hetken olosuhteiden keskellä ja monet sanonnat ovat pahasti vääristyneitä, kun niitä tarkastellaan kontekstin ulkopuolelta objektiivisemmin. 

Silti monet haitallisetkin sanonnat kiertävät keskuudessamme vuosikymmenestä, vuosisadasta toiseen.

Äidiltä tyttärelle. Isältä pojalle. Kunnes uskomuksista tulee yhteiskuntamme sosiaalisia normeja, joista eivät “kunnon kansalaiset” poikkea.

Haluavathan vanhemmat suojella lapsiaan, mikä on varsinkin aikoinaan tarkoittanut pitkälti samaa kuin pitää heidät ruodussa ja muiden ihmisten suopean katseen alla. Laumaeläiminä meillä on luontainen tarve kuulua joukkoon, ja jokaisessa joukkuepelissähän on myös ne kirjoittamattomat sääntönsä, vai mitä?

Sosiaalisia hyvän elämän ja oikean vaatimustason sääntöjä on näppärintä viljellä sanontoina ympäristössään. 

Varsinkin kun mantrat puetaan rimmaavimmiksi ja näennäiskevyiltä kuulostaviksi letkautuksiksi, ne uppoavat alitajuntaamme kuin kuuma veitsi voihin (sanonta sekin).

Miksipäs hauskoja, sopivassa kohdassa kerrottuja huumoriheittoja alkaisi mielemme kritisoimaan? “Hetkonen, mitä sä just sanoitkaan käytännössä…?

Sanonnat kuulostavat totuuksilta omassakin elämässä tilanteessa kuin tilanteessa, koska tutut sanaparit tai muut termit on kuultu niin monta kertaa elämän aikana:

Tuttu fraasi kuulostaa totuudelta silloinkin, kun se on irrotettu asiayhteydestä ja vaikka siinä olisi taktisesti manipuloivaa liioittelua painottamaan puhujan omaa näkökantaa esimerkiksi arkisessa kiistassa.

Esimerkiksi: 

Jos sinä haluat vaikkapa parisuhteessa, että saat kokea/tuntea X, ja toinen kritisoi aito tarvettasi perusheitolla “Ei täydellistä ihmistä olekaan!”, sinä todennäköisesti joudut olemaan samaa mieltä hänen kanssaan. 

Teoriassa. 

Sinäkin tietysti tiedät, että täydellistä ihmistä ei olekaan. Eikä tarvitse olla. Ei sinun eikä puolisosi. 

MUTTA: sinun aito tarpeesi ja toiveesi ei siltikään välttämättä ole lainkaan kohtuuton, vaan ehkäpä sen sijaan tuo puolisosi vastapalloheitto oli kohtuutonta liioittelua. Asiayhteydestä irroitettua ja liioiteltua. Se viimeinen oljenkorsi puolustautumiseen tilanteessa, jossa olette napit vastakkain.

Jos tilanne välillänne lukkiutuu vastaväittelyyn ja sanasotaan tai passiivisaggressiiviseen mökötykseen, silmien pyörittelyyn, selän kääntämiseen, paikalta poistumiseen tai muunkaltaiseen mukamas salonkikelpoiseen mykkäkouluun, ethän kuitenkaan ala muuttaa omaakin käytöstäsi ajan myötä marttyyriksi tai tyranniksi? 

Hyvä keskusteluyhteys voi kuitenkin löytyä vielä – jopa aito ja antoisa, syvällinen keskustelu ongelmakohdistakin voi vielä onnistua teidänkin välillä. Sellainenkin sanontahan on kuin “seura tekee kaltaisekseen” (ja siinä on paljon psykologista perää), joten millainen ihminen haluat olla itseäsi ja muita kohtaan, kun valitset seurasi joka aamu vapaasta omasta tahdostasi?

Valinta on sinun. Kuten elämässäsi muutenkin. Vaikka muut sanoisivat sinun olevan liian vaativa ties millä mittarilla.

Liian moni (psykologisten lainalaisuuksien valossa aivan ymmärrettävästi) jää jumittamaan vaikkapa parisuhteeseen, josta ei ole vuosiin saanut sitä, mitä oikeasti haluaa rakkauselämältään.

Liian moni jää kumppanin luokse velvollisuuden tunteesta, pelosta tai säälistä. “Hyväntekijät” ja “kiltit tytöt/pojat” eivät halua satuttaa ketään ja he uskovat satuttavansa toista huolehtiessaan omasta hyvinvoinnistaan, vaikka lopulta tuo kaikkia kumppania kohtaan tunnettu ja oma sisäinen sääli sairastuttaa molemmat.

Suhde ei ole enää terve, tasapainoinen ja hyvinvointia luova- jos on ehkä koskaan aidosti ollutkaan. 

Olenko liian vaativa puolisoa tai itseäni kohtaan? Vaadinko liikaa elämältäni? Onko kyseessä perfektionismi vai jopa liiallinen kiltteys?
Olenko liian vaativa puolisoa tai itseäni kohtaan? Vaadinko liikaa elämältäni? Onko kyseessä perfektionismi vai jopa liiallinen kiltteys?

Lue liiallisesta kiltteydestä täällä.

Energiasyöppöjä parisuhteita on aivan liikaa tässä sinnikkäiden suomalaisten “sisulla mennään”-maassa.

Ulkopuolisen kanssa voit objektiivisemmin ja ratkaisukeskeisemmin käydä läpi vaikkapa sitä vaatimustasoasi, jonka sinä olet tähän asti asettanut itsellesi, puolisollesi, lapsillesi, muille ihmisille tai ylipäätään elämällesi.

Toki voi olla, että olet joissain asioissa ollut liian vaativa itseäsi tai muita ihmisiä kohtaan. Silloin voit harjoittelemalla alkaa opettelemaan oman vaativuutesi joustavoittamista, mikä helpottaa ihmissuhteidesi lisäksi myös omaa hyvinvointiasi.

Ja toki aivan yhtälailla voi olla niinkin, että tarpeesi ja toiveesi omalta elämältäsi (ja sitä kautta siihen kuuluvilta ihmisiltä) eivät ole lainkaan liioitellut. Pääset elämässäsi levollisemmin mielin eteenpäin, kun tiedät, milloin sinun “vaatimustaso” on juuri sinulle aidosti sopiva ja alat tehdä päätöksiä elämäsi sisällön ja suunnan osalta kestävälle arvopohjalle.

Silloin elämäsi alkaa myös tuntumaan hyvältä. Aidosti. Olet valmis tekemään kompromisseja oikeissa paikoissa ja sinulle arvokkaiden ihmisten kanssa, kun et joudu enää luopumaan sinulle oikeasti relevanteimmista asioista vain siksi, että miellyttäisit jotain toista ihmistä. Ihmistä, joka ei lopulta välttämättä koskaan tule mahtumaan samaan “Hyvän elämän muottiin” kuin millaisen itsellesi haluat muovailla tästä eteenpäin.

Ja hyvä niin!

Meitä kaikkia ei ole “luotu” toisillemme, eikä jokaisen kanssa tarvitse elämäänsä jakaa. Sanonta “Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen” ei tarkoita samaa kuin “Kaikkien kanssa pitää jakaa arkensa ja aviovuoteensa”, eihän?

Ketä siis tietoisesti valitset ensisijaisesti viihdyttää tämän elämäsi aikana?

Sinun ei tarvitse “tyytyä vähempään” kuin mitä oikeasti haluat elämältäsi ja mihin olet itsekin omalta osaltasi valmis panostamaan.

Sinun elämäsi ei ole kenenkään muun kuin sinun.

Ja sinä määrittelet oman elämäsi muotit.

Tai jätät mitkä tahansa muotit syrjään, ja elät vapaasti myös itseäsi sen enempää rajoittamatta! 🙂

Tänäänkään itsellesi asettamasi muotti ei välttämättä palvele sinua enää vuoden päästä. Aivan kuten 10 vuotta sitten tarpeesi ja toiveesi itseltäsi, puolisoltasi, työltäsi ja muulta elämältäsi ovat saaneet olla tyystin toisenlaiset kuin mitä tänään tunnet oikeaksi.

Vanhoista unelmistakin saa päästää irti ennen kuin niihin uhkaa hirttäytyä.

Jos nyt kaikessa hiljaisuudessa…. kaikessa rauhassa hiljaa sisimmässäsi tuntisit oikean vastauksen kysymykseesi: 

“Olenko liian vaativa puolisoani kohtaan tai muuten elämäni sisältöä kohtaan?”

…. niin minkä vastauksen voisit aistia ainakin hiljaisena aavistuksena?

Milloin kritisoit omia vastauksiasi turhaan? Milloin niitä kannattaakin tarkastella objektiivisemmin, jopa kriittisesti – silti ratkaisukeskeisesti ilman itsesyytöksiä ja -piiskurointia? 

Milloin sinun kannattaa editoida myös alitajuisia, tiedostamattomia automaattivastauksiasi, vaikka ne aikaisemmin tuntuivatkin niin vankoilta totuuksilta elämäsi ohjenuorina?

Mikä aidosti palvelee sinulle hyvää, antoisaa elämää tästä eteenpäin?

Miten käytännössä nyt etsit näihin kysymyksiin vastauksen itseltäsi?

Kerro, kun haluat apuani – olipa tarpeesi, toiveesi tai tavoitteesi miten “suuri ja mahdoton” tahansa. Mielelläni kuljen rinnallasi elämän eri vaiheissa, sinulle sopivalla tavalla. Voit varata kanssani sparraus- tai terapia-ajan etänä tai kasvotusten sinulle sopivaan aikaan kätevimmin nettiajanvarauksella.

Elämäniloa, inspiraatiota ja antoisia ihmissuhteita sinulle tänäänkin toivottaen,

Coach Kati
Kliininen hypnoterapeutti, NLP Trainer-valmentaja
[email protected]

Coach Kati Niemi - Kliininen hypnoterapeutti, NLP-valmentaja

Valmennukset

Tutustu coaching-, NLP-valmennus- ja hypnoterapiapalveluihin tällä sivulla. Tarjoan valmennusohjelmia, joissa hyödynnetään monipuolisia mindshifting metodeja ja pääset voimaantumaan omassa tahdissasi. Lisäksi voit aloittaa yksilöllisen Hyvä, Parempi,

Coach Kati Niemi - Kliininen hypnoterapeutti, NLP-valmentaja

Valmennukset

Tutustu coaching-, NLP-valmennus- ja hypnoterapiapalveluihin tällä sivulla. Tarjoan valmennusohjelmia, joissa hyödynnetään monipuolisia mindshifting metodeja ja pääset voimaantumaan omassa tahdissasi. Lisäksi voit aloittaa yksilöllisen Hyvä, Parempi,

SAA VIIKOITTAISTA INSPIRAATIOTA

OTA YHTEYTTÄ!

UUSIMMAT

Laita hyvä kiertoon!

Mitä ajatuksia tämä artikkeli herätti sinussa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lataa ilmainen e-kirja "Rakastan sinua, mutta..."

4 avaimen työkalupakki turhauttavan ‘Erota vai ei?’-ajatusvyyhdin selkiyttämiseen.