Oma aika lapsiperheessä - parisuhteessa enemmän omaa aikaa

“Pitäisi erota, jotta saa omaa aikaa lapsista ruuhkavuosina”

Laita hyvä kiertoon!

Keskustelen useiden miesten ja naisten kanssa rakkauselämään liittyvistä asioista lähes päivittäin. Jokainen uusi näkökulma virkistää mieltäni ja saa minut pohtimaan uusia tulokulmia yleisiin ongelmiin. Eräs keskustelukumppanini totesi hyvin selkeästi ykskantaan, että hänen mielestään kaikkien pitäisi erota, jotta he saisivat omaa aikaa lapsiperheessä ruuhkavuosien keskellä.

Mitä mieltä sinä olet?

Oman ajan riittämättömyyden harha on ensimmäinen este voitettavaksesi.

Moni haluaa enemmän aikaa ja vuosia elämäänsä, vaikka oikeasti me emme tarvitse lisää aikaa elämään vaan enemmän elämää siihen aikaan, jota meille joka päivä myönnetään.

Tänäänkin sait 96 viisitoistaminuuttista. Kuukaudessa sinulla on 2.880 vapauden varttia. Yhden lapsiperhevuoden aikana sinulla on 35.040 varttia käytettävänäsi.

Jokainen hetki on sinun omaa elämääsi. Jokaiseen lyhyeen hetkeen voit fokusoida niin, että varttikin tuntuu levolliselta ja vapauttavalta.

Omasta lyhyestä ajasta nauttiminen on aivan kuten voit syödä suklaapaloja monta hotkimalla eikä makeannälkäsi mene pois levyllisenkään jälkeen, tai vaihtoehtoisesti otat sen kuuluisan “yksi pala suklaata riittää”-palasen ja annat sen sulaa suussasi hitaasti ja keskityt jokaiseen hetkeen tuon palasesi tarjoaman nautinnon kanssa.

Jos olet totuttanut itsesi ajatukseen, että sinulla ei ole mahdollisuutta saada hetkeäkään omaa aikaa ruuhkavuosia manaillessasi, niin pysähdy hetkeksi kanssani tämän asian äärelle nyt.

Haluan haastaa ajatuksiasi rakkaudella, jotta löydät enemmän sitä nautinnollista elämää aikaasi, jota sinullekin joka päivä lahjoitetaan.

Ajan riittävyyden tunne ei ole absoluuttisella kellotaajuudella mitattavissa, vaan subjektiivinen käsite (kuten täällä kirjoitin).

Jos aika ja sen riittävyys olisivat objektiivinen totuus, miten selittäisit hypnoosissa tarvittaessa käytettävän ajan venyttämisen tai nopeuttamisen ilmiön? Ja kun parhaina päivinäsi olet hypnoottisen transsitilan kaltaisessa flow-tilassa jopa 70% ajasta, niin kuinka paljon voisitkaan kokea vapauttavaa levollisuutta yhden arkipäivän aikana?

Metaforisesti kysyttynä: montako suklaapalaa hotkit tai nautiskelet hitaasti suussasi sulatellen?

Jos sinusta tuntuu, että sinulla ei ole riittävästi omaa aikaa voidaksesi palautua arjen askareista ja nauttiaksesi elämästä täysimääräisesti lapsiperheen äitinäkin/isänäkin, lue nämä ajatukseni sinulle.

Ajatuksella. Lapsiperhestressimielesi hetkeksi hiljentäen – niin vaikeaa kuin se vielä äsken olikin.

Kiitos. Aloitetaan omaa aikaasi rajoittavien ajatusmöykkyjen möyhentäminen yhdessä!

Oman ajan vähyys ei johdu lasten määrästä ja ikäerosta, puolison panoksesta eikä siitä, onko samanaikaisesti yhdistettävänä työ ja koti.

Tarinankerronta on aina aloitettava jostain yhdestä näkökulmasta, ja tällä kertaa aloitan keskustelun kanssasi kertomalla sinulle omasta lapsiperhearjestani. Voit samalla peilailla omaa elämäntarinaasi, jota kerrot itsellesi.

Minulla on 3 teiniä, jotka syntyivät 1,5-2 vuoden ikäeroilla. Vanhimman ja nuorimman välissä on tasan 3,5 vuotta eli raskaus-, imetys- ja vaipparumbaa riitti vuositolkulla putkeen.

Me elimme niitä pikkulapsiperheen “ruuhkavuosia”, joita ei kuitenkaan tuolloin 2000-luvun alussa nimitetty noin karun kireällä tavalla.

Tavalla, johon niin moni nykyään huomaamattaan hirttäytyy. Kuten täällä kirjoitin mm. ruuhkavuosista, aivan liian moni vahvistaa stressiään sanoittamalla omat elämäntilanteensa fakkiutuneilla termeillä, joihin voi jäädä jumiin näkemättä ratkaisuja. Kun ongelmaan (“minulla ei ole koskaan omaa aikaa” löytyy ulkopuolisten sanoittama selitys (“minulla ei ole koskaan omaa aikaa, koska elän ruuhkavuosia”), niin miten noin isoa ja selvästi “ihan kaikkien muidenkin” kokemaa ongelmaa voisi edes ratkaista omin voimin?

Pikkulapsiaikoina sekä minä että puolisoni teimme paljon töitä. Jonkin verran harrastimme, paljon olimme kotosalla lastemme kanssa. Ja usein olimme nimenomaan yhdessä kotona lasten kanssa – tavallaan siis me molemmat “jumissa” lasten kanssa, jos sen haluaa ajatella niin.

Lapsiperhearki oli töiden lisäksi kauppareissuja, ruoanlaittoa ja siivousta – muun muassa.

Äitiyslomalla ollessani minä kävin useimmiten kaupat (kyllä, ohjailin niitä Prisman tuplakärryjä, joissa 1,5-vuotias tökki vauvaa vieressään samalla minun keräillessä kamoja kärryihin 3,5-vuotiaan esikoisen kanssa). Töihin palattuani (nuorimman ollessa 9-kuinen) kävimme ruokakaupoissa joko vuorotellen aviomieheni kanssa tai yhdessä.

Kun lapset alkoivat harrastaa jalkapalloa 4-vuotiaina (kyllä, meidän futisfanaattisessa perheessä mentiin heti, kun pallo suurinpiirtein edes pysyi jalassa!), veimme kaikkia kolmea lasta treeneihin eri kentille välillä yhdessä, välillä vuorotellen. Hyvällä tuurilla heidän treenit olivat samalla kentällä samaan aikaan, mutta sellaista tuuria oli hyvin harvoin. Sompailimme eri kenttien välillä kuljettaen lapsia ja lisäksi jojoilin vanhimman pojan joukkueenjohtajanakin tovin.

Työn ja lapsiarjen pyörittämisen ohessa askartelin välillä oman pikkubisnekseni kanssa digijuttuja. Perustin nykyäänkin toiminnassa olevan osakeyhtiöni ollessani toisen lapseni äitiyslomalla, sillä kaipasin jotain “järkevää” tekemistä siihen omaan aikaani, jonka sain lasten päivä- ja iltaunien aikaan. (“järkevyyden” lainausmerkit ymmärrät luettuasi tämän jutun loppuun)

Meidän lapsiperhearkemme oli monin tavoin täynnä, mutta omaa aikaa löytyi silti kalentereita sovitellen. Listasin nämä asiat yllä pohjustukseksi sille, mitä toivon sinun miettivän kalenterikiireidesi ulkopuolelta.

Ongelmana ei ollut se, että sainko kaiken tohinan keskellä myös sitä omaa aikaa vaan se, mihin käytin sen.

Lasteni ollessa pieniä satsasin oman aikani kerran-pari viikossa siihen, että kävin kuntosalilla vääntämässä yhä raskaammilla painoilla, juoksin juoksumatoilla mahdollisimman nopeita intervalleja ja kävin tanssimassa nopeita, aivotyötä vaativia koreografioita.

Elin dopamiinipiikkien varassa käytännössä aamusta iltaan kotona, työpaikalla ja harrastuksissa, tajuamatta mitä oikein teinkään keholleni ja sitä kautta mielelleni. 

Aivot ohjaavat sekä kehoa että mieltä, joten ennen kuin sinäkin rasitat aivojasi sekä fyysisellä paahtamisella että henkisellä stressillä: pysähdy, hyvä ihminen, pysähdy!

Omaa aikaa löysin lähinnä liikuntaharrastuksista ja luulin sen riittävän. En kuunnellut tarpeitani tai jos kuuntelin, vähättelin niitä. Näin jälkikäteen olen ymmärtänyt, että minä en oikeasti ymmärtänyt kehoni ja mieleni yhteyttä. Ja koska olen luontaisesti ollut aina energinen ja nauttinut monista puuhista, niin miksipä olisin havahtunut mihinkään ongelmaan elämänsisällössäni?

En ymmärtänyt sitä, että vaikka mieleni oli innokkaasti lähtemässä tekemään vaikka ja mitä, oma kehoni on kuitenkin fysiologisesti ihan samanlainen kuin muillakin. Toki omalla mielenvoimallaan saa myös kehonsa jaksamaan paremmin, joten ehkäpä siksi en juurikaan sairastellut, vaikka lapsemme toivat tauteja kotiin päiväkodista.

Keholleni myös positiivinen stressi eli kaikki ne mielenkiintoiset jutut, joista niin nautin, aiheuttivat samankaltaisen stressitilan kuin negatiivinen stressi.

Kunpa olisin tuolloin tiennyt, että vaativaan työhön ja hektiseen lapsiperhearkeen ei kannata buukata ainoita oman ajan hetkiä nimenomaan liikunnan parissa! Eikä pyörittämällä digibisnestä. Eikä aina edes ystävien kanssa kuulumisia vaihtaen.

Olisi kannattanut opetella rauhoittumisen taito jo kauan, kauan sitten. Nyt sen tiedän.

Jälkiviisaus on se paras viisaus, vai mitä?

Minun kohdallani ei siis ollut kyse siitä, ettenkö olisi osannut järjestää omaa aikaa kalenteriin aina silloin tällöin, vaan siitä, millaista tuo oma aikani oli.

Nautinko omasta ajastani kuin yhdestä suklaapalasta vai hotkien koko levyn mahdolisimman nopeasti?

Minä toki nautin omasta ajastani omalla tavallani tajuamatta, että minun olisi kannattanut tarkastella nautintotapojani muistakin näkökulmista.

Jos sinusta tuntuu, että sinun ongelmasi on nimenomaan kalenteriajan raivaaminen lapsivapaaksi tai se, että oma aikasi ei ole riittävää sen sisällön vuoksi, sinunkin on aika alkaa purkaa uskomuksiasi.

Omaa aikaani rajoittivat omat uskomukseni oman ajan riittävyydestä ja siitä, mihin omaa aikaa saisin käyttää.

Perustelin itselleni (tiedostamattani), että voin “pyytää” mieheltäni omaa aikaa lähinnä liikuntaan tai ystävien näkemiseen, koska se oli minun pääni sisäisten rajoitteiden mukainen “kelvollinen syy”. 

Aivan yhtä hyvinhän olisin voinut järjestää omaa aikaa ihan mihin tahansa, mistä nautin, mutta dopamiinikoukussani en osannut nauttia muusta kuin dopamiinista. Nautin actionista ja käytin oman aikani actioniin. Muu oli toisarvoista, koska en paremmasta tiennyt. 

Miten olisin tiennyt, kun en koskaan kokeillut muuta? Hengitysharjoitukset olivat huuhaata ja jooga jotain ihmeellistä hihhulihommaa. 20 vuotta sitten maailmankuva oli siis tältä osin vielä enemmän vinossa kuin nykyään eli “vanhaan hyvään aikaan” ei aina pidä paikkansa.

Jos sinä siirrät mielesi nyt 20 vuoden päähän ja katsot sieltä takaisinpäin nykyhetkeen, niin mitä jälkiviisautesi havaitsee?

Pikkulapsivuosieni jälkeen olen vasta oivaltanut, että oman ajan tulisi olla palauttavaa, jotta tuo lapsiperheessä vähäinen oma aika ei lisäisi stressikierroksia kaiken muun päälle. (lue tähän liittyen stressinhallinnasta)

Muistan, miten vaikealta tuntui “pyytää” mieheltä omaa aikaa mm. NLP-peruskurssilla käymiseen, koska sehän ei ollut liikuntaa eikä ystävien tapaamista. Siellähän “vain” pyöriteltiin mielen sisäisiä asioita – välillä toki kehollisesti liikkuen ja uusiin ihmisiin (tuleviin upeisiin ystäviini!) tutustuen.

Onneksi rohkenin ja pidin pääni aikatauluneuvotteluissa, sillä tuon uudenlaisen harrastukseni avulla olen oivaltanut itsestäni eli elämästäni niin paljon uutta. En halua edes ajatella, minkälaista elämäni olisi tänään, jos olisin jatkanut sillä mentaliteetilla, jolla vietin “rentouttavaa” omaa aikaani aikaisemmin.

Tuo oma aika “koulun penkillä istuen” ei ollut niillä minun perinteisillä mittareilla (mm. liikunnan askelmäärillä ja kilometreissä) mitattuna tehokasta eikä siten arvokasta, ja juuri siksi se oli sitä mitä tarvitsin tietämättäni.

Entäpä jos sinä sattuisit tiedostamaan sen, mitä tarvitset, vaikka et sitä vielä tiedä, niin mitä se voisi olla?

Hämmentävä kysymys – tarkoituksella.

Lue tuo kysymys uudelleen, sulje silmäsi ja vie itsesi sinne, mitä se voisi olla.

“Oma aika lapsiperheessä on vähäistä” on mantra, jota toistetaan tekemättä asialle joko mitään tai ainakaan järkeviä asioita.

Voi kuinka moni marmattaa, kuinka heillä ei ole lainkaan omaa aikaa lapsiperheessä!

Huomionhakuinen ja sääliä aneleva marmatus varsinkaan somessa roikkumalla ei ole kuitenkaan sama asia kuin se, että istuu alas puolisonsa kanssa, ottaa paperin ja kynän kauniiseen käteen ja alkaa listaamaan pieniä viisitoistaminuuttisia hetkiä, jolloin toinen voisi olla lasten kanssa ja itse voisi mennä hengittämään rauhassa vaikkapa lämpimän suihkun pehmeästi putoilevien vesipisaroiden alle rauhallista klassista musiikkia kuunnellen. Tuollaisesta omasta hetkestä ei voi kummallakaan mennä vielä pasmat sekaisin, olivatpa lapset kuinka pieniä tahansa – vaikkapa juuri synnäriltä saapuneita.

Moni roikkuu mieluummin somessa ja etsii vain vertaistukea heistä, jotka ovat samassa jamassa. Se tietysti auttaa – tavallaan. Mutta jos täytät näkökenttäsi vain muiden “ruuhkavuosilla”, miten voit opettaa aivosi uskomaan muunlaiseen lapsiperhetodellisuuteen?

Tiedän, että tätä ei ole kiva kuulla nyt, kun olet stressaantunut lapsiarjen keskellä. 

Tiedän, että haluat lohtua vertaisistasi. Sinulla on oikeus olla väsynyt ja surra vaikeaa elämäntilannettasi. Sinä saat hakea lohtua some-kavereiltasi. Ennen kuin se murhe vie sinua kuitenkaan mukanaan, pysähdy ihan vain itsesi äärelle. 

Ilman somea.

Varsinkin somessa dramatiikkaa nostattavat yliyleistykset (“ei lainkaan”, “ei koskaan”) ovat niin tavallisia onnellisuutemme esteitä, että ne estävät meitä järjestämästä sitä omaa aikaa ja nauttimasta siitä sen yhden suklaapalan tavoin.

Jos olet yksinhuoltaja eikä sinulla ole puolisoa tai ketään muutakaan (esim. kunnallista lastenhoitajaa), joka kaitsee lapsia vaikkapa sen rauhallisen kylpyhetken ajan, niin voisitko opetella rentoutumisen taitoa lapsen päivä- tai iltaunien aikaan?

Entä jos harjoittelet rentoutumista ja mindfulnessia yhdessä lapsesi kanssa leikkien? 

Kun lapsesi leikkii pikkuautoillaan, palauta vilkkaana lentävä mielesi takaisin tähän hetkeen lapsesi kanssa ja tunnustele vaikkapa vaan yhtä tavallista leluautoa sormillasi. Kysy lapseltasi, minkä värinen se on ja mitä materiaalia eri autot ovat. Keskity, niin rentoutat mielesi.

Mitä useammin vietät hitaita hetkiä keskittyneenä ihan mihin tahansa asiaa – leikkiin, ruoanlaittoon, siivoamiseen, syömiseen, kauppaostosten laittamiseen kärryyn – sinä opetat aivojasi rentoutumaan. Jos opetat aivojasi lepäämään arjen keskellä, niin mitä luulet, kuinka nopeasti saat rentoutettua itsesi ihan vaan sen yhden ainokaisen vartin aikana, jonka saat esimerkiksi lapsesi päiväunien aikana?

Tai jos kouluikäisen lapsesi harrastusrumba vie sinusta mehut, niin entä jos käytät lapsesi harrastusajan kentän laidalla meditointiin tai rauhalliseen kävelyyn kentän ympärillä?

Jos koet, että et voi rentoutua stressaavista ajatuksistasi muuten kuin juoksemalla niitä pakoon lenkkipolulla ja porrastreeneissä, niin pysähdy viimeistään nyt.

Murra uskomuksesi ennen kuin ne murtavat sinut.

Yleinen syy oman ajan riittämättömyyden tunteelle on se, että mitä kiireempänä on itsensä pitänyt, sitä vähemmän on malttanut pysähtyä miettimään niitä asioita, joita todella nauttii tehdä:

  • Mikä on se sinun elämäsi suklaapala, josta haluat nauttia?
  • Mikä saa sinut iloiseksi 15 minuutissa tai jopa heti, kunhan vaan tuon puuhan kimppuun pääset?
  • Minkälaisissa tilanteissa mielesi lentää vapaana?
  • Mitkä ovat elämänarvosi, joiden pohjalta allokoit 96 varttiasi tänään?

Pikkulapsiaikoina minun oman ajan nautinnollisuus ei johtunut kalenteristani eikä miehestäni vaan minusta itsestäni. Tämä on hyvin helppoa nähdä näin jälkiviisaudella katsottuna.

Esimerkiksi silloinen aviomieheni hoiti lapsia ja hän oli hyvä siinä. Minulle ei koskaan tullut ajatuksen häivähdystäkään siitä, ettenkö voisi luottaa siihen, että hän hoitaa kyllä lapset, jos olen poissa. (ja jos nyt maalasit mieleesi jonkin illuusion tv-sarjojen stereotyyppisestä koti-isästä, niin unohda se harhaluulosi!)

Työpaikkanikaan ei asettanut esteitä omalle ajalleni vaan omat ajatukseni siitä, mitä kaikkea minun on tehtävä töissäkin, jotta olen hyvä työntekijä ja hyvä johtaja.

Esteenä nautinnolliselle, palauttavalle omalle ajalle olivat vain omat ajatukseni.

Kaikista kipeimpänä esteenäni oli:

“Olenko huono äiti ja vaimo, jos haluan enemmän omaa aikaa ilman lapsia ja miestäni?”

Jo ihan pikkutyttönä haaveilin olevani kolmen lapsen pullantuoksuinen äiti. Sain kuin sainkin ne toivomani kolme ihanaa lasta ja lisäksi olen kieltämättä erittäin hyvä korvapuustileipuri. Sisäiset motivaatiotekijät ohjaavat harjoittelemaan itselle tärkeitä juttuja, katsos 🙂

Tuohon “äiti”-sanaan olin kuitenkin liimannut pääni sisällä muitakin leimoja kuin tuon pullantuoksuisuuden. Olinhan pikkutytöstä asti katsellut Disney-tarinoita ja rakastan vieläkin leffojen katselua. Aikaisemmin en kuitenkaan ymmärtänyt, minkälaista aivopesua nuo tarinat loppujen lopuksi ovat. Neuropsykologiaa ja motivaatiotekijöitä Lontoon yliopistossa opiskeltuani ja Kliinisen hypnoterapeutin ammattitutkinnon suoritettuani aloin todella ymmärtää myös mainosten psykologisia koukkuja.

Koukkuja, jotka eivät pelkästään laita meitä ostamaan sitä cocista ja pepsiä tai mageeta uutta kännykkää, vaan jotka luovat aivoihimme niitä ajatuskoukkuja, joihin lukitsemme oman äitiytemme tai isyytemme. Ja sen oman ajan, jota sallimme itsemme järjestävän itsellemme.

Imemme roolimalleja itseemme aivan pikkuvauvasta asti seuraamalla tv:n ja muun median suoltamien näkemysten lisäksi kaikkea muutakin elämää ympärillämme. Ennen kuin olet edes sukukypsässä iässä, sinulla on todennäköisesti päässäsi vankka käsitys siitä, millainen äiti tai isä sinusta tulee. Haluat olla hyvä ihminen ja hyvä äiti/isä, joten luonnollisesti sinä teet kaikkesi sen eteen, että sinä saat tuntea olevasi sellainen.

Kun palautat mieleesi kulttuurisia näkemyksiä siitä, kuinka paljon “hyvä äiti” tai “hyvä isä” häärää lastensa parissa, niin paljonko mielestäsi sinulla saa olla omaa aikaa?

Entä jos vaihtaisit “hyvän äidin” ja “hyvän isän” roolit toisinpäin, niin paljonko viettäisit aikaa lastesi kanssa voidaksesi tuntea olevasi edelleen hyvä äiti/isä/ihminen?

Jos unohtaisit olevasi äiti/isä, ja sinä olisit “vain” hyvä ihminen, niin paljonko viettäisit aikaa lasten kanssa?

Hyvään äitiyteen tai isyyteen ei sisälly vain tämä ajallinen ulottuvuus, vaan lukuisia muita merkityksiä. Nuo määreet ovat meissä kaikissa niin syvällä, että niiden purkaminen ei onnistu nopeasti vain rationaalisella tietoisella mielellä operoiden.

Tästä syystä itse rakastan toimia hypnoterapeuttina ja NLP-valmentajana, joka saa auttaa asiakkaitaan avaamaan omia sisäisiä tunnelukkojaan esimerkiksi sen palauttavan oman ajan mahdollistamiseksi. (lue lisää mitä hypnoterapia ja NLP on).

Voit nyt pohtia esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:

  • Mitä veikkaat, mikä osa sinussa itsessäsi olisi se osa, joka eniten kritisoi sinua oman ajan haluamisesta?
  • Mikä osa sinussa tekee sinulle vaikeaksi sen, että ehdotat puolisollesi haluavasi enemmän omaa aikaa?
  • Mikä osa sinussa ohjaa sinua käyttämään oman aikasi siihen, mihin olet sen käyttänyt aikaisemmin?
  • Mikä osa sinussa kaipaa enemmän omaa aikaa tietynlaiseen toimintaan tai toimimatta olemiseen?
  • Minkä osan kanssa sinun olisi hyvä tulla enemmän sinuiksi, jotta se ei ohjaisi sinua enää pelosta käsin vaan rakkaudella omaa itseäsi kohtaan?

Jos näihin kysymyksiin vastaaminen tuntuu vaikealta, perehdy esimerkiksi tunnelukkoihin ajatustesi rentouttamisen ja toiminnan vapauttamisen tiellä.

Sen sijaan että tuijotat täyttä kalenteriasi ja murehdit, mistä oikein revit sitä kaipaamaasi omaa aikaa lapsiarjen keskellä, niin käännä katseesi sisäänpäin.

Sen sijaan että fokusoit energiaasi puolisosi, lastesi, työsi ja kalenterisi kronologisen ajan muuttamiseen, käänny sisäänpäin oman itsesi äärelle.

Omaan itseesi sisäänpäin kääntyminen jo itsessään auttaa sinua rentoutumaan (lue mm. itsehypnoosista) ja rentoutuminen auttaa aivosolujasi ohjaamaan energiaansa ratkaisuja kohti. Stressaantuneena maailma näyttää olevan täynnä mahdottomuuksia, koska fysiologinen stressitila kaventaa näkökenttääsi ja ajatteluasi ihan faktisesti.

Stressaantuneen äidin/isän aivosumu ei ole siis vain kuviteltua vaan ihan fysiologinen fakta. Näet elämäsi sisällön ja suuntaviivat kirkkaammin ja hahmotat mahdollisuutesi helpommin, kun vapautat aivosi stressin ikeestä ja rentoudut. Silloin myös se paperikalenterisi näyttää avarammalta ja sinun on helpompaa käydä rakentavia ajanhallintakeskusteluja myös sen puolisosi kanssa, jolle haluat olla hyvä vaimo/mies omasta ajastasi riippumatta.

Vain siihen tarvitset ensisijaisesti sitä omaa aikaa. Oman sisäisen työsi jälkeen löydät myös sieltä kalenteristasi (ja puolisosi kalenterista!) niitä hetkiä, jolloin sinäkin saat yhä enemmän omaa aikaa niille asioille, jotka todella tekevät sinulle hyvää ja saavat sinut nauttimaan elämästäsi tasapainoisesti.

Sekä itseksesi ollessasi että silloin, kun ne lapsesi ja puolisosi ovat läsnä.

Kun järjestät itsellesi omaa aikaa, niin tiedätkö, mihin se kannattaa satsata?

Kun olet lapsiperheessä stressaantunut äiti tai isä, ja pääsi tuntuu olevan räjähtämäisillään, niin panosta palautumiseen.

Kun olet juossut lastesi perässä, kyykkinyt leluja lattialta, imuroinut ja kantanut ruokakasseja säkkitolkulla, sinun ei tarvitse eikä sinun kannata mennä tekemään käytännössä noita samoja juttuja vielä isommilla painoilla ja paineilla sinne kuntosalille ja thriathlon-kisoihin.

Kun olet multitaskannut aivonystyröilläsi sekä työpaikan to do-listan että lasten menojen (päiväkoti, koulu, harrastukset – you name it!) parissa, aivosi haluavat hiljaisuutta eikä enää iltamyöhään miettiä vaativia tanssikoreografioita.

Tietysti erilainen aivotyöskentely on sinänsä jo vapauttavaa aivoille aina, mutta rajansa kaikella.

Tämä kuulostaa teoriassa helpolta, ja käytännössä vaikealta, jos on oman kehonsa eli aivosolunsa totuttanut dopamiiniriippuvaisiksi sähköjäniksiksi.

Onneksi sentään sinäkin voit opettaa neuronisi relaamaan.

Oikeasti rentoutumaan.

Kunnolla palautumaan.

Yksi stressaantunut aivosolu kerrallaan.

Lapsiperheessä omaa aikaa rajoittavat yleiset uskomukset

Tunnistatko seuraavia rajoittavia uskomuksia omien aivosolujesi välimaastosta makailemasta niin vakaina, että ne saattavat tuntua jopa kiistämättömiltä tosiasioilta?

  • “En ehdi tehdä kaikkea mitä pitää kotona/töissä/muissa rooleissani, jos otan omaa aikaa.”
  • “Ruuhkavuosiin vaan nyt kuuluu tämmöinen, että ei ole omaa aikaa ja se on vaan kestettävä vaikka hammasta purren.”
  • “Ei minulla ole mahdollisuutta ottaa omaa aikaa.”
  • “Oma aika on turhaa luksusta ja sitä on turha odottaa lapsiperheessä.”
  • “Oman ajan järjestäminen on vaikeaa.”
  • “Hyvä äiti/isä ei tarvitse mitään omaa aikaa.”
  • “Hyvän äidin/isän tehtävä on olla lasten kanssa eikä huidella omissa menoissa.”
  • “Tässä on vaan se haaste, että puolisoni ei ehdi / osaa / jaksa / halua hoitaa lapsia.”
  • “Ottaisin kyllä omaa aikaa, jos puolisoni / vanhempani / siskoni / pomoni / työkaverini / naapurini ….”
  • “Kun saan omaa aikaa, mun ajatukset tuulettuvat parhaiten lenkkipolulla / kuntosalilla / futistreeneissä…”
  • “Kun saan omaa aikaa, haluan nähdä kavereita ja mennä jonnekin kivaan paikkaan kuuntelemaan heidän juttuja, jotta saan unohtaa omat stressaavat ajatukseni.”
  • “Kun vihdoin saan omaa aikaa, se on parasta käyttää juhlimiseen, niin pääsen helpoiten pakoon lapsiperhearkea.”
  • “Kun on lapsia, ei sitä aikaa jää enää parisuhteelle saatikka että olisi yhtään omaa aikaa. Sellainen on utopiaa!”
  • “Jos eroaisin, puolisonikin joutuisi hoitamaan lapsia puolet ajasta ja sitten saisin omaa aikaa.”
  • “Jos asuisin itsekseni omassa kodissani joka toinen viikko ilman lapsia, minulla olisi vihdoin sitä omaa aikaa, jota kaipaan.”

Tätä litaniaa voisi jatkaa loputtomiin.

Edellisen bullet point-listan viimeiset ajatukset ovat hyvinkin tavallisia ja niissäkin on totta toinen puoli. 

Eron jälkeen omassa kodissa hiljaisuudessa ilman lapsia oleminen on tietysti ihanaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö parisuhteen aikanakin voisi samankaltaisia vapauden hetkiä tarjoilla itselleen ja myös puolisolleen. Stressi ja unettomuus kytkeytyvät yhteen toisinaan niin tiiviisti ja pitkäkestoisesti, että eroajatukset valtaavat mielen, kuten täällä toisessa kirjoituksessani sinulle kerroin.

Voit ratkaista oman ajan haasteesi myös parisuhteessa ollessasi. Ota siis nyt se paperi ja kynä, ja kirjoita kaikki lauseet, joita sinulla vaan suinkin tulee mieleen omasta ajasta:

  • Mitä oma aika tarkoittaa sinulle?
  • Mitä teet omalla ajallasi ilman lapsia ja puolisoasi?
  • Miksi sinulla on omaa aikaa?
  • Mihin sinulla ei ole omaa aikaa?
  • Mitkä ovat oman ajan edessä olevat haasteet, jotka sinun kartallasi tuntuvat niin todellisilta, että et millään näe nyt niitä kaikkia keinoja, joilla nuo ongelmat lopulta saat ratkaistua?

Sinun ei tarvitse erota saadaksesi omaa aikaa omassa kodissasi

Tämän jutun alussa esille nostamani ajatus siitä, että eron jälkeen omaa aikaa järjestyy automaattisesti, sisältää totuudensiemenen. Eron ei kuitenkaan tarvitse olla se päämäärä, johon sinun kannattaa tähdätä saadaksesi itsellesi selkeästi enemmän omaa aikaa säännöllisesti.

Kerron jälleen esimerkin omasta elämästäni:

Oman eroni jälkeen olen asunut kahdessa kodissa nyt jo vuosien ajan. Ensin sinkkuvuosina jaoin perhekodin exäni kanssa ja lapsivapaata omaa aikaa vietin enemmän omassa sinkkukodissani (lue vanhempien vuoroasumisesta täältä).

Sittemmin uuden mieheni tavattuani olemme jatkaneet 2 asunnon mallia, mikä mahdollistaa meille:

  • yhteistä perheaikaa, kun koko 7-henkinen poppoo on saman katon alla joka toinen viikonloppu.
  • omaa perheaikaa vain omien lastemme kanssa, kun olemme kumpikin omissa kodeissamme lasten parissa.
  • yhteistä parisuhdeaikaa ilman lapsia, kun olemme kahdestaan jommassakummassa kodissamme.
  • omaa minä-aikaa, kun olemme omissa kodeissamme ilman lapsiamme ja toisiamme.

Olen jo vuosia nauttinut tästä järjestelystä. Tiedän, että tämä toimii siitä huolimatta, että monet yhä jaksavat ihmetellä, miten ihmeessä tämä voi toimia. 🙂

Kirja: Parisuhde, Eroaminen, Avioero

Rakkauden (r)evoluutio -kirja

* Kuunnellaksesi äänikirjana tai lukeaksesi Rakkauden (r)evoluutio -kirjan jopa täysin ilmaiseksi hyödynnä kumppanuuslinkkejä tällä sivulla. Suhde on ”ihan ok”, mutta jotain puuttuu – kannattaako erota

Näin jälkiviisaana olen välillä kysynyt itseltäni, että olisinko sallinut itselleni tällaista järjestelyä silloin aikoinaan, kun olin vielä yhdessä lasteni isän kanssa? Sen tiedän että meidän eromme ei pohjautunut ajallisiin asioihin, joten sen osalta ratkaisuni ei olisi ollut toinen. 

Ehkä kuitenkin sinun kohdallasi eroajatukset voivat johtua vain sen palauttavan oman ajan vähyydestä ja siksi kannustan sinua haastamaan myös eroajatuksesi lempeydellä esimerkiksi täällä verkkovalmennuksessani.

Sallitko itsesi ajatella jotain luovaa ratkaisua teille, vaikka oletkin yhdessä kumppanisi kanssa?

Jos mietit, että teillä ei ole varaa hankkia esimerkiksi yhteistä pikkukotia, jossa voisitte viettää omaa aikaa, niin entäpä satunnaisia mökki- tai hotelliöitä?

Tai öitä vanhempiesi mökillä tai ystäväsi asunnossa, kun hän on työmatkalla?

Yhteisen kokonaisen “oman pikkuasunnon” hankkiminen/vuokraaminen on joka tapauksessa halvempaa (ja muutenkin järkevämpää!) kuin se, että eroaisitte vain siksi, että ajatte parisuhteenne pattitilanteeseen pelkän oman ajan puutteen ja stressin vuoksi. Erilaisista asumisratkaisuista eron jälkeen lukiessasi voit miettiä, että entäpä jos ratkaisette puolisosi kanssa teidän molempien kokeman oman ajan riittämättömyyden jollain luovalla tavalla?

Tuleeko mieleesi jokin hyvä keino, mutta sen toteuttamisen edessä seisoo vielä jokin “emme voi”- tai “en saa”-ajatus?

Minkälaisia rajoitteita sinä sanoitat pääsi sisällä niin nopeasti, että et ehdi objektiivisesti analysoida aivojesi automatiikkaa?

Tämän artikkelin alkua kirjoittaessani tein automaattisesti yhden näennäisesti pienen kirjoitusvirheen, kun pikanaputtelin muistoani: mieleni käänsi tuon mainitsemani henkilön autenttisesti käyttämän “pitäisi”-sanan “kannattaisi”-sanaksi (“pitäisi erota” => “kannattaisi erota”). Oma mieleni on jo niin tottunut editoimaan alitajuiset käskyt avarammiksi ja nyt jopa toisen ihmisen sanomaa ulkomuistista kirjoittaessani, oma mieleni kirjoitti ensin “kannattaisi erota”. Havahduin kirjoitusmokaani ja palautin alkuperäisen sanamuodon: “pitäisi”, jotta tuon kyseisen rajoittavan uskomuksen esille sen autenttisessa muodossaan.

Ehkä mietit, että tämä kirjoitusvirhe oli täysin irrelevantti. Tavallaan ehkä niinkin. Mutta jos omaan puheeseensa ei kiinnitä huomiota eikä bongaa “pitää” / “on pakko”-tyyppisiä lauseita, sitä saattaa sekä ajatuksissaan että vaikkapa näissä parisuhdeteemaisissa keskusteluissaan laukoa ilmoille “totuuksia”, joihin uskoo liian kovaa.

Minkälaisia “pitäisi”-ajatuksia sinulla on omaan aikaan liittyen?

Jos sinulla ei olisi “pitää”-, “on pakko”- tai “en saa”-uskomuksiasi, antaisitko itsellesi luvan kokeilla jotain sellaista keinoa, jota kukaan ennen teitä ei olisi kokeillut eikä se olisi vielä yhteiskunnallisten (ja niiden tv-satujen) normien mukainen?

“Puute omasta ajasta” on vain oman pääsi sisäinen rajoite, jolle löytyy varmasti ratkaisu. Eikä tuon ratkaisun tarvitse maksaa euroakaan eikä varsinkaan sitä avioeroa.

Rentouttava hetki omassa kodissasi, lapsiperheen arjen keskellä

Toivottavasti sain hieman hämmennettyä ajatussoppaasi, jolloin sait tilaa uusille, luovemmille ratkaisuille omaan aikaan liittyen.

Palataan siis siihen mistä lähdettiin:

Sinulla on tänäänkin 96 kappaletta viidentoista minuutin pituisia lepohetkiä tarjolla. Montako niistä aiot käyttää “omaan aikaan”? Ja mitä tuo “oma aika” tarkoittaa sinulle tänään käytännössä?

Jos olet ollut stressaantunut jo pidemmän aikaa, rentoutuminen vartissa tuntuu utopialta. Mutta tiesitkö, että esimerkiksi ahdistava tunnetila vaihtuu levollisempaan tunteeseen tutkimusten mukaan noin minuutissa, jos opit päästämään ikävältä tuntuvan tunteen kritisoinnista ja ylianalysoinnista irti? Mitä kaikkea siis voisitkaan saada viidessätoista minuutissa?

Edellä mainittua tunteiden vastaanottamista todellakin kannattaa harjoitella, ja siinäkin olen mielelläni apunasi. Tätä ensisijaista metataitoa pääset harjoittelemaan sekä henkilökohtaisessa tapaamisessa kanssani että myös omalla ajallasi etänä, kun vaan ilmoittaudut mukaan esimerkiksi tähän parisuhteesi parempaa sisältöä ja suuntaa kirkastavaan verkkovalmennukseeni.

Ja muistathan, että sinäkin voit oppia viemään itsesi hyvin rentouttavaan transsitilaan itsehypnoosin keinoin? Sekin onnistuu erinomaisesti yhdessä vartissa.

Jos rentoutuminen tuntuu sinusta vaikealta ja pidät hengitysharjoituksiakin huuhaana, olet todennäköisesti ajautunut jo melko kauas oman kehosi kuuntelusta eli käytännössä oman itsesi äärelle pysähtymisestä (=aivot=keho=mieli). Hypnoottiseen tilaan vaipumista onkin helpointa harjoitella ensin ohjatusti askel kerrallaan ja sitten kun rentoutuminen hypnoterapeutin avustamana sujuu yhä nopeammin, myös kotona tekemäsi itsehypnoosi auttaa sinua palautumaan hyvinkin helposti.

Et tarvitse tunteja omaa aikaa, kunhan panostat tuon vähäisenkin oman aikasi itsesi palauttamiseen luonnollisen rentoon, stressittömään tilaan.

Hypnoosihoitoa, NLP-valmennusta ja coachingia kotonasi

Tiesithän, että voit myös saada ohjattua rentoutusta, hypnoosihoitoa ja coachingia myös omassa kodissasi? Teen kotikäyntejä pääkaupunkiseudulla ja halutessasi myös muualla Suomessa ja ulkomailla.

Autan ihmisiä tulemalla suoraan heidän luokseen, jotta heidän ei tarvitse lähteä kaupungin vilinään saadakseen rentoutua. Myös rajoittavien uskomusten ja esimerkiksi pelkojen käsittely oman kodin sohvalla pötkötellen on paljon mukavampaa kuin jossain keskustan toimistotilassa.

Aivojen rentoutumismoodin helpottamiseksikin on hyödyllistä, kun rentoutusohjauksen tuoma levollisuuden tunne ankkuroituu oman kodin tilaan. Tutusta sohvasta tai nojatuolista voi tulla rentoutumisen ankkurisi, joka muistuttaa sinua oman ajan ja hengähtämisen hetken tärkeydestä silloinkin, kun kiireessä keräilet niitä lasten tavaroita olohuoneessa tai pyyhit ruokailuhetken sotkuja keittiönpöydältä. Ankkurien hyödyntäminen on myös NLP:n ytimessä ja niiden harjoittelussa opastan mielelläni.

Ja niin, jos vielä mietit, että et kehtaisi kutsua hypnoterapeuttia/coachia luoksesi auttamaan sinua, niin muista, että tuostakin kehtaamisen rajapyykistä voit päästä yli nimenomaan mielenhallintakeinojen harjoittelun avulla. Jos rajoittaviin ajatusmalleihisi kuuluu esimerkiksi suomalainen klassikkouskomus “kylään ei voi kutsua ketään, jos koti ei ole tip top”, niin pura edes tuo uskomuksesi tapaamisemme edestä lukemalla vaikkapa tämän kirjoitukseni kotikäynneistä.

Kun olet valmis avartamaan mieltäsi hetken hengähdystaukojen tieltä, ota reippaasti vaan yhteyttä minuun.

Täällä olen valmiina auttamaan sinua.

Rakkaudella,
valmentajasi Kati
Kliininen hypnoterapeutti, NLP Trainer -valmentaja ja myös ihan riittävän hyvä äiti 🙂
[email protected]

P.S. Kun puolisosi kanssa viettämäsi yhteisen parisuhdeajan riittämättömyys mietityttää sinua, lue nämä sanani sinulle.

SAA VIIKOITTAISTA INSPIRAATIOTA

OTA YHTEYTTÄ!

UUSIMMAT

Laita hyvä kiertoon!

Mitä ajatuksia tämä artikkeli herätti sinussa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lataa ilmainen e-kirja "Rakastan sinua, mutta..."

4 avaimen työkalupakki turhauttavan ‘Erota vai ei?’-ajatusvyyhdin selkiyttämiseen.