Itsensä rakastaminen on taito, jonka kehittäminen kannattaa

Itsensä rakastaminen on taito, jonka kehittäminen kannattaa

Toisinaan oma sisäinen kriitikkomme sättii meitä enemmän kuin pahin vihamiehemmekään. Itsensä rakastaminen on välillä vaikeaa. Se että jokin asia on välillä vaikeaa, ei tee siitä kuitenkaan aina vaikeaa eikä varsinkaan mahdotonta.

Tänään vastasin yhdelle ihanalle Rakkauden (r)evolutionäärille (=sinäkin pääset sähköpostiviestieni saajien joukkoon nopeiten täällä saaden samalla ilmaisen ekirjani) hänen parisuhdetilanteeseensa liittyviin kysymyksiin, ja hänen viestistään bongasin tämän itsensä rakastamisen teeman sekä sen, miten meidän suomalaisten kielessä itsensä rakastaminen kääntyy liian helposti itsekkyydeksi. Vähintään alitajuisessa kielessämme, joka sitten nopeasti kirjoitetuissa meileissä voi paistaa rivien välistä. 

Alitajuinen kielemme on se, joka meitä ohjaa valinnoissamme: teemmekö niitä asioita, joilla osoitamme rakkautta itseämme kohtaan, jos sanoitamme sen itsekkyydeksi?

Sinä et syntynyt tähän maailmaan miellyttämään vain muita.

Sinun tehtäväsi tässä maailmassa on huolehtia itsestäsi. Huolehtia siitä, että sinä teet elämässäsi asioita, joista saat energiaa etkä vain kuluta elämänenergiaasi.

Sinun tehtävä on pitää itsesi niin onnellisena (levollisesti eikä tekopirteästi!), että onnellisuutesi huokuu läheisillesikin ja sinusta tulee ihanampi puoliso, äiti/isä, sisko/veli, lapsi, ystävä, työntekijä, johtaja – itsesi johtaja.

Itsensä rakastaminen ja elämän runsaus nautinnollisuus

Jos kuivatat oman onnellisuutesi lähteen, sinulla ei ole annettavaa muillekaan. Tulet kärttyisäksi kumppaniksi, raivoavaksi vanhemmaksi, kiukuttelevaksi lapseksi niin kotona kuin työpaikallakin. Ystäväksi, joka ei jaksa pitää yhteyttä ystäviinsä, koska aina on liian kiire eikä sinulla ole voimia jutella muiden kanssa etkä jaksa olla enää kiinnostunut heidän kuulumisistaan, koska sinun kaikki energiasi menee vain itsesi hengissä pitämiseen.

Toisessa artikkelissa kerroin mitä aito rakkaus on parisuhdestatuksesta riippumatta, ja tässä artikkelissa käsittelen itsensä rakastamista monista näkökulmista, muun muassa:

  • Mitä on itsensä rakastaminen?
  • Onko itsensä rakastaminen itsekästä tai narsistista?
  • Miten itserakkaus, itsemyötätunto tai itsensä arvostaminen liittyvät itsensä rakastamiseen – tai eivät liity?
  • Mitä hyötyä on itsensä rakastamisesta?
  • Mitä siitä seuraa, jos ei rakasta itseään tarpeeksi?
  • Miten itsensä rakastaminen parantaa parisuhdetta?
  • Miksi on vaikeaa rakastaa ihmistä, joka ei rakasta itseään?
  • Mitä itsensä rakastaminen tarkoittaa käytännössä?
  • Miten itsensä rakastamista voi kehittää?
  • Miten hypnoterapia (hypnoosihoito) auttaa itsensä rakastamisen vahvistamisessa?

Jos oletat muiden tekevän sinut onnelliseksi, kun itse et siihen uskalla ryhtyä, sinusta on vaarassa tulla muiden manipuloija ja kritisoija.

"Kiltteys on hyve, jota ei kaikilta ihmisiltä löydy, joko muita ihmisiä tai itseään kohtaan. Tarvitseeko aina olla kiltti ensin muille ja sitten vasta itselleen? Voisiko pikemminkin olla niin, että toisten puolesta onnensa uhranneet ihmiset sysäävätkin vastuun omasta onnellisuudestaan salakavalana vastalahjana puolisolleen? Muiden mielistely kostautuu kaikille osapuolille, vaikka alkuperäinen tarkoitus olikin vain vilpitön hyvänteko kaikille."

Kati Niemi: Rakkauden (r)evoluutio - Parempi parisuhde vai erinomainen ero?

Tähän liittyen lue täältä narsismista, joka nimenomaan perustuu usein heikkoon itsetuntoon eli aidon, syvällisen itsensä rakastamisen puutteeseen. Narsistisuus on sopivassa määrin hyödyllistä ja täysin terveellistä. Vasta liiallinen narsismi, joka ei perustu aitoon itsensä rakastamiseen vaan pikemminkin suureen sisäiseen vajeeseen, sairastuttaa.

Kun haet itsensä rakastamisen tärkeyttä narsismi-peilin kautta, niin mitä oivallat? Mihin voi johtaa itsensä laiminlyöminen, joka saa hyökkäämään muita kohtaan, jotta omaa haurasta sisintään saisi edes jotenkuten, pinnallisesti puolustettua?

Kun katsot omaa elämääsi ja ihmissuhteitasi, mitä huomaat tästä näkövinkkelistä tarkasteltuna?

Miksi sinua on vaikeaa rakastaa, jos et ensin rakasta itse itseäsi?

Jos et ole armollinen itseäsi kohtaan, miten osaisit olla armollinen muille?

Jos et silitä omaa sieluasi, miten voisit saavuttaa syvällisen yhteyden rakastamiisi ihmisiin?

Jos et osoita myötätuntoa itsellesi silloinkin, kun toimit typerästi tai mokasit, niin miten voisit ymmärtää muiden ihmisten keskeneräisyyttä?

Jos kovetat itsesi perfektionismin kilpeen, niin miten kukaan inhimillinen ihminen voi koskaan päästä lähellesi?

Jos et osaa olla läsnä itsellesi, miten voisit osata lähestyä muita rakkaudesta käsin?

Jos et tunne rakkautta sisälläsi, niin miten silmäsi voisivat säteillä sitä ulospäin läheisillesi?

Jos et saa sisäisestä rakkauden tunteestasi kiinni itseksesi, niin miten voit olettaa saavuttavasi sen tunteen silloinkaan, kun toinen ihminen rakastaa sinua?

Miten paljon muiden ihmisten rakkautta haluat jättää tuntematta sisälläsi, jos jätät rakastamatta itseäsi?

Jos suuntaat rakkauttasi jatkuvasti vain ulospäin muita kohtaan etkä anna itsesi rakastamisen uudistaa sinua enää, niin missä vaiheessa rakkauden energiavarastosi ovat ehtyneet?

Kun kaikki mitä ulkoisesta ympäristöstäsi hahmotat, hahmotat omien uskomustesi kautta joko rakkaudesta tai pelosta käsin, niin miten kauniin maailman haluat luoda itsellesi?

Uupumus kutsuu sinua vääjäämättä, jos et rakasta itseäsi.

Sen lisäksi että olen Kliininen hypnoterapeutti ja NLP Trainer-valmentaja, minulla on pitkä kokemus suurten organisaatioiden johtamisesta ja tiimiläisteni coachaamisesta vaikeissakin tilanteissa. Vaikka yleensä bloggaankin täällä Rakkauden (r)evoluution puolella lähinnä rakkauselämästä ja ihmissuhteista, nyt ajattelin nostaa tähän alkuun työmaailman esimerkkejä. Tämän yhden lyhyen kappaleen verran. 🙂

Hypnoterapeutti, NLP-valmentaja, parisuhdeasiantuntija Kati Niemi

Jokaisesta suuremmasta työyhteisöstä löytyy heitä, joiden itsensä rakastamisen puute heijastuu koko tiimiin ennemmin tai myöhemmin. Henkilö, joka ei uskalla sanoa oman työmääränsä olevan jo sietokyvyn ylärajoilla tai sen yli, tekee karhunpalveluksen itsensä lisäksi koko porukalle.

Jos uuvutat itsesi työtehtäviin, joille et osannut sanoa tarpeeksi ajoissa Ei, sinulta alkaa hiljalleen jäädä työtehtäviä tekemättä tai ainakin työn laatu kärsii.

Alat todennäköisesti tiuskimaan kollegoillesi, kun sisäinen äänesi vääristelee totuutta: “Olisihan heidän pitänyt tietää, että minulla on jo ihan liikaa näitä töitä?”

Mistä heidän olisi pitänyt tietää?

Jos jätät rakastamatta itseäsi siis myös työpaikalla, lopulta et kykene osoittamaan lähimmäisenrakkauttakaan. Muutut kyyniseksi kriitikoksi, jolla on aina “vähän” huono päivä. Organisaation kehitysprojektit näyttäytyvät valtavina mörköinä stressaantuneen aivokuoresi alla.

Stressi ajaa sinut flunssakierteeseen, mutta “kilttinä” sinä saavut sairaanakin työpaikalle. Kuinka kilttiä se on todellisuudessa? (riippumatta siitä, onko kyseessä korona vai normiflunssa)

Kun sinä et huolehdi itsestäsi, niin hiljalleen esimiehesi alkaa vaikuttaa organisointikyvyttömältä idiootilta, koska hän ei osaa priorisoida ja delegoida töitä sinun työpöydältäsi sinun “kilteistä” vastustuksista huolimatta: “Ei tarvitse, kyllä minä pärjään, eihän näihin tehtäviin nyt niin kauan aikaa mene!”

Ja alussa niin mukavilta tuntuneet tiimikaverisi tuntuvat lopulta patalaiskoilta idiooteilta, jotka eivät ymmärrä auttaa sinua ilman, että sinä pyydät apua. He vaan lähtevät kylmästi kotiin sinun jäädessäsi töihin. He eivät vaivaudu kysymään muuta kuin “tarvitsetko apua?”, mihin sinä vastaat jälleen “Eihän tähän enää kauan mene, minäkin lähden ihan just kotiin, moikka!”

Koska sinähän et tarvitse apua. Sinä et ansaitse apua. Sinä et ansaitse rakkautta. Kuulostaako tutulta sisäiseltä puheeltasi?

Sinun on aika pysähtyä.

Nyt.

(En jatka tässä kohdin tätä työelämän esimerkkilitaniaa sen enempää, mutta voit vain kuvitella, minkälaisen taloudellisen ja yhteiskunnallisen taakan sinä luot itsesi mukamas hyväntahtoisesti “uhraamalla”, JOS et harjoittele itsesi rakastamista todenteolla)

Taitoja harjoitellaan. Milloin sinä harjoittelit viimeksi itsesi rakastamista yhä monipuolisemmin ja syvällisemmin?

Taito, jota ei tunne itsellään olevan, on taito, jota kannattaa harjoitella askel askeleelta. Ja avukseen voi ottaa esimerkiksi hypnoterapiaa, jossa ihanan rentouttavaan hypnoosiin yhdistän monia terapeuttisia ja valmennuksellisia menetelmiä asiakkaani taustan, tilanteen ja tavoitteen mukaisesti.

Tässä artikkelissa kerron sinulle miten voit itseksesi harjoitella itsesi rakastamisen taitoa. Kerron myös miksi hypnoterapiasta on hyötyä nimenomaan tämän niin syvälle sisimpään ulottuvan taitomme vahvistamisen kohdalla.

Mutta käydään ensin vielä läpi läpi itsensä rakastamisen sisältöä – sitä mitä itsensä rakastaminen on tai ei ole.

Mitä on itsensä rakastaminen?

Itsensä rakastaminen on hyvinvoinnin edellytys.

Jos et rakasta itseäsi etkä voi hyvin omissa nahoissasi, se aivan varmasti näkyy ja kuuluu kaikille läheisillesikin ja heijastusvaikutuksina koko yhteiskuntaan, maailmaan.

Jos luulet tekeväsi muille palveluksen uhraamalla itsesi, kyseessä on pikemminkin karhunpalvelus kaikille.

Sinun kärsiessäsi kärsivät monimuotoisesti niin lapsesi, puoliso, vanhempasi, sisaruksesi, ystäväsi, työkaverisi, esimiehesi ja lopulta epäsuorasti muutkin.

Itsensä rakastaminen on siis lähtökohta onnelliselle elämälle ja toimiville ihmissuhteille. Kuten myös onnistumisille esimerkiksi työelämässä tai yrittäjyydessä.

Tästä artikkelista alempana löydät kattavan listan itsensä rakastamisen hyödyistä.

Onko itsensä rakastaminen ja itsekkyys sama asia?

No, sitten päästään siihen, mistä aloitin tämän postauksen. Eli onko itsekkyys ja itsensä rakastaminen sama asia?

No ei tietenkään.

Harmillista vaan on se, että suomenkielessä ne kuulostavat lähes samalta. Ja lisäksi kun “itsekkyys” on lyhyempi eli tavallaan käyttökelpoisempi terminä, niin se ikäänkuin nousee framille ennen itsensä rakastamista.

Sanojen bongaamisessa tottumattoman korvaan tämä saattaa kuulostaa aivan turhalta hiusten halkomiselta, mutta todellisuudessa tutkimuksetkin osoittavat, että käyttämällämme kielellä on valtavan tärkeä merkitys omalle mielelle.

Vai mihin luulet hypnoosin ja placebo/nocebo-efektienkin perustuvan…?

Sinun omalle sisäiselle puheellesi.

Viimeksi tänään yhden ihanan, elämäntilanteestaan minulle avoimesti kirjoittaneen Rakkauden (r)evolutionäärin (pääset mukaan täällä) viestistä havaitsin, miten henkilö mainitsi “itsekkyyden”, vaikka todellisuudessa oli kyse itsensä rakastamisen tärkeyteen heräämisestä. Uusiin näkökulmiin herätessään silmien avaaminen voi sattua ja uudenlaiset näkymät maailmaan voivat hämmentää.

Jos bongaat omasta puheestasi, että sanot olevasi itsekäs jossain asiassa, niin pysähdy tuon lauseesi kohdalle.

Tarkastele objektiivisesti, onko toiminnassasi oikeasti kyse itsekkyydestä vai pikemminkin itsesi rakastamisesta.

Jos vaihdat puheeseesi tai edes ajatuksiisi lipsauttamasi “itsekkyys”-sanan “itsensä rakastamiseksi” sekä “rakastan itseäni” ja “pidän huolta itsestäni”, niin huomaat todennäköisesti päivä päivältä helpommin, miten et oikeasti ole itsekäs vaan pikemminkin pidät parempaa huolta itsestäsi. Ja sitä myöten muistakin ihmisistä.

Itsestään huolta pitäminen ja itsensä rakastaminen ei ole millään mittarilla itsekkyyttä. Esimerkiksi parisuhdekin voi hyvin vasta, jos itse voi hyvin. Vasta silloin voi edes teoriassa olla jotain annettavaa toisellekin, kun itse ei ole kuihtunut vaan kannustaa ja tukee itseään.

Omien sanojen bongaaminen ei ole aina helppoa, mutta sitäkin taitoa kannattaa harjoitella pienissä kohdissa silloin tällöin. Alussa voi bongailla muiden ihmisten sanoja, koska niiden havaitseminen objektiivisemmin on helpompaa, kun omat alitajuiset uskomukset (esimerkiksi siitä mikä olisi “itsekästä” parisuhteessa) eivät sotke tunnetilaa ja omaa arviointikykyä.

Kun kuulet muiden ihmisten käyttämiä sanoja tarkemmin, sinun on yhä helpompaa havaita omat sammakkosi silloinkin, kun kiihkeässä keskustelussa innostut eikä itsesensuurisi ehdi aina väliin. 🙂

Itsensä rakastaminen on hyve kaikissa kulttuureissa. Entä sinun sisäisessä maailmassasi?

Kuuluitpa mihin tahansa uskontokuntaan, niin länsimaisessa kulttuurissa eläneenä olet todennäköisesti kuullut useammankin kerran Raamatusta peräisin olevia itsensä rakastamisen tärkeyttä korostavia sitaatteja, kuten:

  • “Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matteuksen evankeliumi 7:12)
  • “Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.” (Luukkaan evankeliumi 6:31)

Ehkä koulunpenkiltä muistatkin, että tätä Vuorisaarnaan sisältyvää Jeesuksen opetusta kutsutaan ‘Kultaiseksi säännöksi’, joka on olennainen moraalinen ja eettinen ohjesääntö kristinuskossa.

Sama itsensä rakastamisen teema toistuu muissakin uskonnoissa, mikä osaltaan kertoo siitä, että kautta aikain ihmiset ovat pitäneet itsensä rakastamista tärkeänä hyveenä. Ei paheena, jota tulisi välttää tai hävetä. Esimerkiksi Raamatun lainauksia itsensä rakastamiseen ja itseluottamukseen liittyen voit lukea vaikkapa tältä englanninkieliseltä sivustolta.

Itsensä rakastaminen on siis jo uskontojen ja kulttuurihistorian näkökulmasta katsottuna keskeinen taito, jota sinunkin kannattaa harjoittaa ja harjoitella päivittäin. Se auttaa sinua luomaan myös parempia ihmissuhteita rakkaudesta käsin – sinusta itsestäsi käsin.

Itserakkaus ei ole sama asia kuin itsensä rakastaminen.

Itserakkaus menee suunnilleen samaan kategoriaan aikaisemmin mainitun itsekkyyden kanssa.

Individualistinen oman edun tavoittelu voi olla itsensä rakastamista tai itserakkautta – riippuen toiminnan sivuvaikutuksista. Sinä saat tavoitella “individualistisesti” kaikkea hyvää itsellesi ja silti sinun ei tarvitse kohdella muita kaltoin omaa elämäntavoitettasi toteuttaessa. Kun luot elämääsi omien arvojesi mukaiseksi ja tavoittelet unelmiasi, et tee hallaa muille.

Aito rakkaus, joka lähtee itsestä ja huokuu ympäristöön, ei ole itserakkautta, vaan tervettä itsensä rakastamista.

Et voi luoda tasapainoisia rakkaussuhteita muiden ihmisten kanssa kirjaimellisesti rakkaudesta käsin, ellet ensin rakasta itseäsi.

Lentokoneessakin sinun tulee laittaa ensin happinaamari itsellesi ennen kuin autat vierustoveriasi – muuten liiallinen kiltteytesi ja uhrautuvaisuutesi voi tappaa teidät molemmat.

Näin on myös parisuhteessa.

Onko itsensä arvostaminen tai itsemyötätunto samoja asioita kuin itsensä rakastaminen?

Itsensä arvostaminen ja itsemyötätunto ovat sukua toisilleen, vaan eivät ihan sama asia. Molemmat ovat kuitenkin tärkeitä itsensä rakastamisen osaamiskentässä.

Itsensä arvostaminen tarkoittaa sitä, että yksilö tunnistaa oman arvonsa ja tuntee olevansa tärkeä ja arvokas – ihan sellaisena kuin on.

Itsemyötätunto taas tarkoittaa sitä, että silloinkin kun itsensä arvostaminen on koetuksella esimerkiksi kunnon töpeksimisen hetkellä, niin yksilö osaa osoittaa itseään kohtaan myötätuntoa ja armollisuutta eikä vain moiti ja kritisoi itseään.

Parhaimmassa tapauksessa itsensä arvostaminen ja itsemyötätunto kulkevat käsi kädessä, mutta toisinaan voi olla, että jompi kumpi taito kaipaa hieman hiomista:

  • Koetko sinä enemmän niin, että olet kyllä arvokas ja monella tavalla hyvä, mutta epäonnistumisten hetkellä et ole kovinkaan myötätuntoinen itseäsi kohtaan?
  • Tai koetko enemmänkin niin, että et koe olevasi juuri kummoinenkaan ja monessa asiassa jopa susisurkea, mutta lohdutat itseäsi epäonnistumisten hetkellä?

Kuten huomaat, nämä ovat hieman eri asioita ja onnellisuuden kannalta olisi tärkeää kohentaa molempia taitojasi.

Mitä hyötyä on itsensä rakastamisesta? Ainakin nämä 27 hyötyä!

Itsensä rakastamisen avulla:

  1. vahvistat itseluottamustasi ja uskallat yrittää – ja yrittämisen avulla lopulta onnistut tavoitteissasi niin rakkaus- kuin työelämässäkin.
  2. vapaudut alemmuudentunteesta ja uskallat tuoda itsesi esille puolisollesi, läheisillesi ja vaikkapa työpaikalla.
  3. luot hyvänolon tunnetta sisällesi, mikä huokuu myös koko ympäristöösi
  4. pääset irti riittämättömyyden tunteesta ja nautit pienistäkin onnistumisista enemmän
  5. parannat elämänlaatuasi
  6. hahmotat sinun oman tahdon, tarpeet ja toiveet selkeämmin, kun sinulla ei ole tarvetta piilotella niitä itseltäsi eikä muilta.
  7. kannustat itseäsi kohti oman elämäsi onnellisuutta ja sinua inspiroivia tavoitteita
  8. et tunne enää jatkuvaa huonommuuden tunnetta
  9. tunnet itsesi arvokkaaksi ja rakastettavaksi sellaisena kuin olet
  10. hyväksyt itsesi keskeneräisenäkin, sillä elämän jatkuvaan luonteeseen kuuluu keskeneräisyys – elämä ei ole koskaan “valmis”, sillä sellainen lopullinen olotila on mahdollinen vain kuolemassa (ainakin tässä fyysisessä maailmassa).
  11. osaat puolustaa itseäsi, kun kuljet itsesi rinnalla, olet itsesi puolella.
  12. osaat rajata työtehtäviäsi oman kantokykysi mukaan etkä ota vastaan työtehtäviä, jotka jäävät sitten kuitenkin lopulta tekemättä (ainakaan laadukkaasti).
  13. osaat nauttia elämästä, kun todella tunnet ansaitsevasi iloa, nautintoa, rakkautta, hellyyttä ja onnellisuutta – kaikkea mitä tarvitset ja toivot!
  14. osaat ladata akkusi hyvissä ajoin niin, että tärkeitä koitoksia varten olet hyvässä iskussa ja skarppina.
  15. muistat huolehtia itsestäsi, henkisestä tasapainostasi ja fyysisestä terveydestäsi
  16. annat anteeksi itsellesi etkä märehdi turhia
  17. sinulla on vahvempi itsetunto ja luotat itseesi
  18. nautit elämästäsi, kun itsellesi mielihyvän tuottaminen on tärkeää ja arvokasta.
  19. opit ilmaisemaan itseäsi autenttisemmin, tarvittaessa riittävän suoraan niin, että sinua ei kohdella kaltoin etkä jää seinäruusuksi tilanteissa, joissa sinun äänesi on tärkeää tulla kuulluksi.
  20. näet omat vahvuutesi paremmin, joten maailma näyttäytyy valoisampana ja mahdollisuuksia täynnä niin koti- kuin työelämässäkin.
  21. hyväksyt omat tarpeesi ja kunnioitat omia toiveitasi, joten lähdet myös tavoittelemaan niiden täyttymistä asettamalla itsellesi tavoitteita ja teet tavoitteistasi totta.
  22. osaat pyytää hyviä asioita itsellesi loukkaamatta muiden oikeuksia
  23. huolehdit omasta onnellisuudestasi etkä ole läheisriippuvaisena taakka puolisollesi, jonka odotat tekevän sinut onnelliseksi.
  24. stressi laantuu helpommin, ahdistus ja masennus lievenevät, mieliala kohenee ja siten fyysinenkin hyvinvointi paranee (mieli=aivot=koko kehon ohjaus)
  25. tunnistat omat ajatuksesi ja vastaanotat omat tunteesi, etkä odota vain puolisosi lukevan sinua kuin avointa kirjaa täyttävän toiveesi niin kotitöiden parissa kuin makuukammarissakin.
  26. ponnistat vaikeuksien kautta voittoon vahvempana, kun et tyydy makaamaan vain rähmälläsi ja surkuttelemaan kohtaloasi – otat vastuun omasta elämästäsi ja saavutat unelmiasi!
  27. pysyt huumorintajuisena, iloisena ja leikkisänä niin kotona lasten kanssa, kumppanin kanssa kuin työkavereidenkin ja ystävien seurassa – et ole kärttyinen hapannaama 🙂

Sinä olet rakkauden arvoinen parisuhdestatuksestasi riippumatta.

Onnellinen parisuhde ei ole sellainen, jossa kumpikaan kohtelee kaltoin toisiaan tai itseään. Sinun ei tule uhrata omaa onnellisuuttasi puolisosi ja lastesi eteen, koska tällöin asetat heille samalla kohtuuttoman vaatimuksen: heidän tulisi vastapalveluksenaan tehdä sinut onnelliseksi.

Se ei ole heidän velvollisuutensa, tiedät sen.

Joten yhtä lailla muistuta itseäsi aina aika ajoin siitä, että sinun tehtäväsi on tehdä itsesi onnelliseksi. Sinä et syntynyt tähän maailmaan kärsimään ja kituuttamaan näennäisen yhteisen hyvän edessä, vaan nauttimaan elämästäsi samalla tehden hyvää muille ihmisille.

Ja silloinkin kun olet eronnut ja olet sinkkuna, sinun on turhaa etsiä onnellisuutta vain vimmaisesti etsimällä Sitä Oikeaa deittiympyröistä itsesi ulkopuolelta ennen kuin olet itsesi kanssa sinut. (edes osittain!)

Itsensä rakastaminen & parisuhde: Miten itsensä rakastaminen parantaa parisuhdetta ja auttaa toipumaan erosta?

Jos et rakasta ja arvosta itseäsi, todennäköisesti romutat ihmissuhteesi ja itsesi ennen pitkää.

Tasapainoiset ystävyys- ja rakkaussuhteet eivät perustu epätasapainoiseen miellyttämiseen eikä liialliseen kiltteyteen, jossa omat tarpeet, toiveet ja tavoitteet uhrataan mukamas yhteiselle hyvinvoinnille.

Jos et rakasta itseäsi myös vaikeuksien keskellä ja tue itseäsi esimerkiksi parisuhteen riitatilanteissa, saatat kokea sisäistä turvattomuutta ja hylätyksi tulemisen pelkoa. Silloin lähdet puolustautumaan puolisoasi vastaan itseäsi suojellen jopa aggressiivisesti tai passiivisaggressiivisesti, jolloin todellisuudessa teet hallaa teille molemmille toimimalla pelosta käsin – etkä rakkaudesta käsin.

Otetaan muutama käytännön esimerkki parisuhdeteemasta:

  • Kun arvostat omia ideoitasi, tuot ne vaivatta esille puolisollesi ja parisuhteenne saa mahdollisuuden uusiutua.
  • Kun hellit omaa kehoasi ja hyväksyt sen kumpuineen kaikkineen, annat kumppanisikin nauttia kehollisesta kohtaamisestanne.
  • Kun pidät omaa aikaasi tärkeänä ja teet itsellesi nautinnollisia asioita itseksesikin, sinulla riittää energiaa ja kokemuksistasi mukavaa kerrottavaa kotonakin.
  • Kun osaat huolehtia itsestäsi ja rajoistasi, et alistu huonoon kohteluun vaan asetat rajasi.
  • Kun rakastat omaa seuraasi, et halua ketään keskinkertaista marisijaa pilaamaan onnellisuuttasi.

"Jos on onnellinen ihan itsekseen, tuota onnellisuutta on järjetöntä vähentää minkään puolivillaisen parisuhteen vuoksi. Siksi eron jälkeen on hyvä tsekata, kuinka hyvää elämää saakaan elettyä ihan itsekseen. Silloin ei ole tarvetta ottaa ketään rinnalle ainakaan muodon vuoksi. Parisuhteen on oltava molemmille puolisoille win–win, muutoinhan se olisi lähinnä vain jonkin sortin hoitosuhde tai yleishyödyllistä hyväntekeväisyyttä, jota voi harjoittaa sinkkunakin."

Kati Niemi: Rakkauden (r)evoluutio - Parempi parisuhde vai erinomainen ero?

Itsensä rakastamisen vaikeus ei tee siitä mahdotonta kipeimmässäkään elämäntilanteessa – taustasta riippumatta.

Liian moni hirttäytyy vaikeaan lapsuuteen, kaltoinkohteluun edellisissä ihmissuhteissa tai epäonneen elämässä.

Menneisyys tietysti muokkaa meitä. Ja vaikea menneisyys vaikeuttaa asioita. Menneisyys ei silti määrää tulevaisuutta, jonka mahdollisuudet ja mahdottomuudet me kukin voimme harjoitella näkemään uusin silmin, päivä päivältä uudesta näkökulmasta, askel kerrallaan uudesta lähtökohdasta käsin.

Lapsuuden vaikutuksiin liittyen sinun kannattaa lukea esimerkiksi nämä Rakkauden (r)evoluution artikkelini:

Aloita rakkauden etsiminen itsestäsi, ja anna myös puolisosi opettaa sinulle itsesi rakastamista.

Saatat avokätisesti tuottaa mielihyvää rakkaalle puolisollesi, lapsillesi ja muille läheisillesi, mutta muistathan, että sinun ei ole tarkoitus kuihduttaa itseäsi.

Jos ainoastaan tuot rakkautta sisältäsi ulos etkä lainkaan kohdista hellyyttäsi ja mielihyvän tuottamisen taitojasi omaa itseäsi kohtaan, jossain vaiheessa sinulla ei ole enää annettavaa muillekaan.

Anna itsesi uudistua ja voimaantua päivittäin antamalla rakkautta itse itsellesi. Kun siis etsit rakkautta, älä lähde merta edemmäs kalaan.

Vaikka itseään tulee osata rakastaa voidakseen nauttia parisuhteestaan täysipainoisesti ja pystyäkseen luomaan syvällisen yhteyden kumppaninsa kanssa, parisuhteessa on mahdollisuus myös vahvistaa rakkauttaan itseäänkin kohtaan.

Kun saa kuulla kumppaninsa kehuja tarpeeksi usein, ne toimivat kuin hypnoottisina suggestioina ja hellissä hetkissä ne uppoavat alitajuntaan ihanan nautinnollisesti.

Kun parisuhteessaan voi hyvin, se saa kiittämään myös itseä siitä, että osasi löytää niin ihanan puolison. Hyvän kumppanin seurassa omat parhaat puolet pääsevät paremmin esille, jolloin oma ihanuus on helpompaa huomata arjessakin.

Vaikka et siis osaisi rakastaa itseäsi vielä niin kuin haluaisit, anna puolisosi opettaa sinua myös tässä jaloimmassa ja vaikeimmassa rakastamisen taidossa.

Mitä itsensä rakastaminen tarkoittaa käytännössä?

Sen sijaan että haaveilet romanttisista illanvietoista kumppanisi kanssa tai unelmatreffeistä ihanan ihmisen seurassa, niin milloin viimeksi olet viettänyt ihanan illan itseksesi?

Tai milloin viimeksi olet vienyt itsesi niihin supermestoihin, joista haaveilet kumppanisi/deittikandidaattisi kanssa?

Milloin viimeksi hellit itseäsi niin henkisesti kuin fyysisesti vähintään samalla tavalla kuin ihailemaasi ja himoitsemaasi, uniikkia yksilöä?

Milloin huomaat olevasi itse tuo uniikki, rakastettava yksilö?

Itsensä rakastamisen käytännönläheisiin, arkisiinkin vinkkeihin voit tutustua tarkemmin muun muassa näissä Rakkauden (r)evoluution artikkeleissani:

Miten itsensä rakastamista voi kehittää?

Itsensä rakastaminen on teoriassa helppoa. Mutta se voi olla sitä myös käytännössä, kunhan itsensä rakastamisen taitoaan on harjoittanut hieman pidempään. Valmiiksi sinun ei tarvitse tulla itsensä rakastamisenkaan jalossa taidossa, sillä sitähän se itsensä rakastaminen myös tarkoittaa: itsensä rakastamista myös keskeneräisenä.

Edellä mainittujen stressinhallinta- ja itsetuntovinkkien lisäksi voit hakea osviittaa itsesi rakastamiselle, kun mietit, mitä rakkaus ylipäänsä on. Lue nämä artikkelini siitä näkökulmasta, että ajattelet tekstien käsittelevän rakkautta ja onnellista ihmissuhdetta itse itsesi kanssa:

Itsensä rakastaminen on pääosassa myös monessa hypnoterapia- ja NLP-tapaamisessani asiakkaideni kanssa, koska moni ongelma pohjautuu itsensä laiminlyömiselle ja oman äänen hukkaamiselle. Kun haluat monipuolistaa itsesi rakastamisen taitojasi minun avustuksellani, luethan henkilökohtaisista hypnoterapia- ja valmennuspalveluistani, joita sinun on mahdollisuus saada omassa kodissasi, minun luonani, etänä ja verkkokurssillakin.

Miten hypnoterapia (hypnoosihoito) auttaa itsensä rakastamisen vahvistamisessa?

Itsemyötätunto, itsensä arvostaminen ja itsensä rakastaminen ovat taitoja, joita pyritään vahvistamaan kaikissa terapiasuuntauksissa. Ovathan ne niin avainasemassa yksilön elämän parantamisen kannalta.

Hypnoterapiassa autan monia asiakkaitani löytämään sen tunteen, jota voi kutsua itsensä rakastamiseksi, itsensä hyväksymiseksi ja itselle ihanien asioiden sallimiseksi. Hypnoterapiassa yhdistän ihanan levolliseen hypnoosiin monipuolisesti terapeuttisia ja valmennuksellisia menetelmiä aina asiakkaan taustan, tilanteen ja tavoitteen mukaan.

Hypnoosissa avautuu tie alitajuntaan ja tiedostamattomaan mieleen, jotka ohjaavat sinunkin käyttäytymistäsi, ajatuksiasi ja tunteitasi 95-prosenttisesti aamusta iltaan. Kun et pelkästään hoe peilin edessä tietoisella mielellä rationalisoiden “rakastan itseäni, rakastan itseäni”, vaan valjastat myös alitajuiset draiverisi tukemaan tuota tärkeää viestiä itsellesi, saat tuntea kasvavaa hyvänolon tunnetta sisälläsi aidosti.

Kun saat alitajuntasi samaan linjaan tuon tietoisesti itsellesi hokeman “rakastan itseäni”-itsesuggestion kanssa, alat oikeasti tuntea niin tosiaan olevan. Jos ajattelet niin vain tietoisen mielesi etkä koko tiedostamattoman mielesi ja alitajunnan voimalla, rationaaliset järkeilysi ajetaan yli 95-prosenttisesti – karrikoidusti.

Hypnoosissa on helpompaa purkaa rajoittavia uskomuksia, jotka ovat saattaneet kantautua elämääsi 2020-luvulla jopa vuosisatain sukurasitteiden takaa. Esimerkiksi lapsuuden perheessäsi tiedostamattomaan mieleesi imemäsi, läheistesi eleettömästi tai sanattomasti ilmentämät “näin on oikein”- ja “tuollainen on väärin”-uskomukset nousevat tietoisuuteesi helpommin hypnoterapian avulla, jolloin sinun on helpompaa havaita rajoittavien uskomustesi vääristyneisyys ja epätotuudet elämässäsi.

Jo ennen tapaamistamme hypnoterapian merkeissä voit aloittaa itsesi kehittämisen vaikkapa helposta aamu- tai iltarutiinista, joista kerroin stressinhallinta-artikkelissa ja itsetunnon kehittämistä somen avulla käsittelevässä kirjoituksessani.

Itsensä rakastaminen kannustaa hakemaan apua itselle vähäiseltäkin tuntuvissa asioissa.

Tästä artikkelista sait näkökulmia, joista voit aloittaa itsesi rakastamisen taidon kehittämisen. Muistathan kuitenkin, että itsensä rakastamisessa sinun ei tarvitse tulla “valmiiksi” eikä täydellisyyttä tässäkään genressä ole olemassa. Anna edes tässä kohdin sisäisen kriitikkosi hiljentyä ja hyväksy se, että sinä saat olla keskeneräinen (tässäkin!).

Tutustu monipuolisiin terapia- ja valmennuspalveluihini ja laita viestiä, kun haluat tavata sinulle tärkeän, “vähäpätöisenkin” asian tiimoilta.

Kati Niemi Kotivinkki-lehden kuvauksissa kirsikkapuistossa

Sinulle tärkeä asia saa olla sinulle tärkeä asia. Ja silloin se on sitä myös minulle. Anna minun sparrata sinua sinulle tärkeässä aiheessa kaiken terapia- ja valmennusosaamiseni voimin.

Sillä sitä minä rakastan. Siitä minä nautin. Ja siksi minä tätä työtäni teen.

Rakkaudesta myös itseäni kohtaan, ja siten itsestäni sinulle lämpöä luoden.

Rakkaudella,
valmentajasi Kati
Kliininen hypnoterapeutti, NLP Trainer-valmentaja
[email protected]

Rakastan sinua mutta - Erota vai ei? ILMAINEN EKIRJA

ILMAINEN EKIRJA ‘Rakastan sinua, mutta…’ – Erota vai ei?

Vapaudu päättämättömyydestä ja suuntaa energiasi selkeämmin joko parisuhteen parantamiseen kestävällä tavalla tai vaihtoehtoisesti hyvän eron harkitsemiseen konkreettisen ratkaisukeskeisesti.‘Rakastan sinua, mutta…’-ekirja on 4 avaimen työkalupakki turhauttavan

Verkkokurssi Parempi parisuhde vai erinomainen ero -verkkovalmennus

Parempi parisuhde vai erinomainen ero?

Mistä ihmeestä voi tietää, milloin kannattaa erota ja milloin jatkaa yhdessä panostaen parisuhteeseen enemmän? Entä jos jo tietää haluavansa erota, mutta eroaminen pelottaa?  Nyt voit

Kliininen hypnoterapeutti, NLP-valmentaja Kati Niemi Espoo Helsinki Vantaa Kauniainen Sipoo Kirkkonummi

VALMENNUS

Henkilökohtainen valmennus avartaa näkymiäsi rakkauselämäsi runsauttamiseen ja itsesi voimaannuttamiseen muillakin elämänalueillasi, jotta voit päivä päivältä helpommin elää oman itsesi näköistä elämää rakkaudesta käsin niin itseksesi